Tavoiteketju

    • BaboK
      BaboK
      Bronze
      Joined: 02.01.2008 Posts: 305
      Olen kaipaillut tällaista otsikkoa PS:n forumille. Blogittajat kertovat tavoitteistaan tietysti blogeissaan, mutta kovin montaa niistä ei tule seurattua. Lisäksi on paljon niitä, joilla ei ole intoa ylläpitää blogia tai joiden pokerikuulumiset ovat sen verran vähäpätöisiä, ettei blogia jaksa niiden ympärille kyhätä (esim. sivullekirjoittanut)

      On kuitenkin tuttu juttu, että julkaistu tavoite ajaa enemmän kohti toteutusta kuin julkaisematon tavoite. Avaan pelin julkaisemalla omat tavoitteeni loppuvuodelle:

      Opiskelu:
      - Kerrata tarkasti kaikki holdemin pronssi-hopea strategia-aineisto (FL, NL ja SNG) marraskuun loppuun mennessä
      - Osallistua ainakin 8:aan valmennukseen ja katsoa ainakin 8 videota
      - Pistää Fantti toimimaan joulukuun aikana

      Pelit – laatu
      - Pysyä peleissä mahdollisimman tarkasti strategia-artikkeleiden ohjeistuksissa ja soveltaa omiaan mahdollisimman vähän
      - Tehdä jokaisessa sessiossa ainakin yksi notes-merkintä

      Pelit – määrä
      - Hankkia Fanttilisenssin vaatimat pisteet marraskuun loppuun mennessä
      - Pelata monipuolisesti FL0,25/0,50, NL10 BSS, NL20 SSS ja SNG 2-5 pelejä
      - Osallistua MTT-peleihin vain jos yllämainitut pelit ovat kivasti voitolla

      Editoin syksyn edetessä edistymisen tähän viestiin, jotta otsikko ei veny turhan pitkäksi sillisalaatiksi:

      Tilanne 16.11.:

      Opiskelu:
      - NL-artikkeleista luettu n. 1/2, FL jutuista pari
      - 1 valmennus, 0 videota. Jäänyt vähiin kun pelit kulkee niin kivasti. Eiköhän upswingin hellittäessä nämä ala kiinnostamaan enemmän.
      - Fantti asennettu ja täydessä käytössä. Pitää vielä opetella tulkitsemaan norsun tuottamaa dataa.

      Pelit – laatu:
      - Elämäni ensimmäiset n. 1,5k SSS-kättä kokeiltu tiukasti ohjeiden mukaan (pl. pari kertaa säädetty agrompaan suuntaan jos pari kierrosta on tullut kippailtua tai BB:llä ollut SSS-pelaaja)
      - FL peliä kokeiltu, mutta se ei enää suju kuten ennen. Pitää parantaa.
      - notes-täyttöjä tuli alkuun tehtyä ehkä 1/2 sessioista, mutta fantin myötä olen löysistynyt.

      Pelit – määrä:
      - pelattu muita paitsi NL BSS-pelejä aika monipuolisesti, ensin hyvässä upswingissä myöhemmin pienessä laskussa. Silti SSS pelit yhä NL50 tasolla.
      - fanttilisenssiraja tuli vastaan 15.11.
  • 11 replies
    • XJiiPeeX
      XJiiPeeX
      Bronze
      Joined: 23.01.2008 Posts: 29
      Tää oli sellainen mitä itsekin oon vähän odotellut... eli itse pelaillut reilun vuoden ja kesä-heinäkuusta sit enempi tosissaan. Rolli nyt reilut 500$ ja pelailen 10 MTT ja sittareita. Ja sit niihin tavoitteisiin loppuvuodelle:

      pokeri
      - fanttilisenssi
      - rolli -> 2k (tosin huhtikuuhun mennessä)
      - edelliseen liittyen, sukellusvarusteet pokerilla (noin 1000€) eli rollia jäis joku 700-800$
      - tason nosto 20 MTT ja sng
      - yhä syvempi tutustuminen sng ja turnauspelaamiseen


      harrastukset
      - mahdollisimman paljon sukellustunteja
      - säännöllinen salitreeni ja lenkkejä sekaan

      Näilllä ens alkuun..katotaan viimeistään huhtikuussa lisää tavoitteita :sun:
    • Kapiss
      Kapiss
      Bronze
      Joined: 05.04.2008 Posts: 134
      Tavoitteita on juu hyvä olla ja paremmin ne toteutuu, jos ne ovat ylhäällä jossain ja vielä julkisesti esillä. Mulla ei todennäköisesti ole riittävää aikaa ja jaksamista tehdä omaa blogia ni tänne ois mukava listata sit muutama tavoite. :P

      Tällä hetkellä mul on rahaa kolmella eri sivustolla: Partylla ~65€, Full Tiltillä ~50$ ja Everestillä ~140$. Tavoitteeni on myös sivustokohtaisia ni luetellaanpa erikseen:

      Party:
      Tiedän, että pystyn pelaamaan tuolla NL10-NL25 tasoilla voitokkaasti, mutta se tuppaa välillä olemaan aika puuduttavaa, joten pelaan sittareita aina niin monta putkeen kuin tulee voittoja. Jos ja kun niissä ei pääse rahoille niin pelaan täyttä rinkiä sen verran, että saan menettämäni turnausmaksun takaisin. Tavoite rollin suhteen olisi, että johonkin 150€ asti 6$ sit 'n go ja sen jälkeen siirtyä 11$ sittareihin sekä mieluiten aikanaan siitäkin ylöspäin. Varmaan pitäisin partylla myös suurinta osaa kaikista pokerirahoistani ja se voisi olla ikään kuin pankki, josta tehdä jatkossa sijoituksia muihin sivustoille vaikkapa bonusten perässä.

      Full Tilt Poker:
      Aikanaan talletin sinne tuon 50$ ja 100% depo bonus vieläkin voimassa, joten se pitäisi clearata full ringissä melko pian ja sen jälkeen kokeilla Fullin sittareita ja multitable tournamentteja, josko niistä irtoaisi rahaa.

      Everest:
      Täälläkin jokin 200% debo bonus voimassa ja siitä vasta noin 12$ ansaittuna (talletin 100$). Everest on tällä hetkellä tärkeysjärjestyksessä ensimmäisenä, koska sen bonus on lähimmillään umpeutua ja kuitenkin siitä voisi saada ihan kelpo bonuksen. Olen ilokseni huomannut, että puheet Everestin kalaisista pöydistä pitävät melko hyvin paikkansa ja tosi usein aivan tyhmiä pelaajia NL25 tasolla. Everestin softa ei mitenkään muuten ole hirveästi miellyttänyt, joten voisin ottaa melkein kaiken pois bonuksen vapautettuani.

      Muita tavoitteita:
      - Kokeilla muita sivustoja bonuksien kanssa (ehdotuksia?).
      - Pokerituotoilla olisi mukava hankkia jotain, tosin en tiedä mitä. Voisin palata siihen myöhemmin.
      - Tiltittömät sessiot
      - Pitää pokeri hauskana harrastuksena.

      Tässä kaikki tältä erää. Olisi mukava kuulla, jos muiden tavoitteet etenevät hyvin tai ovat toteutumaan päin. :)
    • XJiiPeeX
      XJiiPeeX
      Bronze
      Joined: 23.01.2008 Posts: 29
      Itse pelaan nykyään vain Full Tiltillä, aloitin myös ton ilmaisen 50 turvin sittareita lyömään. Nyt vedän 10 pelejä kun siirsin muista saiteista tonne rollit, pysyy helpommin kärryillä. Tollasilla arvoilla mennään nyt. Vähän downswingiä puski jossain vaiheessa, nyt tuntuu taas sujuvan joten ei muuta ku ROI päälle 20%.


      Username Games Played Av. Profit Av. Stake Av. ROI Total Profit
      X_JiiPee_X 129 $2 $8 13% $269
    • XJiiPeeX
      XJiiPeeX
      Bronze
      Joined: 23.01.2008 Posts: 29
      Muutama päivä oli töistä vapaata ja ehti lyömään sittareita jokusen. Downswing on selätetty ja peli kulki kohtuullisen hyvin.

      Games Played Av. Profit Av. Stake Av. ROI Total Profit Form Network Filter
      148 $2 $8 14% $348 - FullTilt

      Tavoite siis lähestyy - hitaasti mutta varovaisesti. Suunta kuitenkin on oikea...
    • neurotikki
      neurotikki
      Global
      Joined: 09.09.2008 Posts: 579
      on varmaan tavoite ensi kesäkuuhun mennessä päästä sunday millionissa rahoille. En tiedä kuinka kaukana tämä tavoite on mutta ei sitä tiedä yrittämättä.. Nykyinen turnausmäärä on 10-20 päivässä + sittarit ja jos satun vielä käteisen puolelle menemään.. 3/4 osaa turnauksista on viimeisen kuukauden aikana ollut voitollisia. Pidän itseäni aika vahvana pelaajana turnauksissa. On tosin kyllä käynyt tuurikin mukana ja järkyttäviä ohivetoja + isoja pareja riittänyt. Mutta ei sillä pelkällä tuurilla näin pitkälle mennä.. Titanin rollin tyhjensin ja pokerstarsille siirryn pääosin pelaamaan. Ja tilttiin sittareita. Katsotaan. Blogista selviää miten pelit menee.. Toinen tavoite on myös päästä pelaamaan johonkin isompaan live turnaukseen. Turnauksella ei niin väliä.. Ehkä hieman kunnianhimoa ilmassa mutta pitää olla tavoitteet. Vaikeita, mutta ei mahdottomia..
    • FiST67
      FiST67
      Bronze
      Joined: 19.09.2007 Posts: 145
      Mun tavoite on pitää Strategylla taso vähintään hopealla ;) . Ja ensi vuoden aikana olis ihan mukava kotiuttaa ensimmäinen 1K. Ihan jo sen takia, että oon "harrastanu" nettipokkaa jo riittävän kauan (>3v), ja oikeastaan vasta tänä kesänä alkanu näkyä kehitystä pelissä.... Aiemmin olin sitä mieltä, että pokerikirjallisuus on vaan lisä keino rahastaa, mutta nyt alan jo uskoo et niistä on jopa hyötyä.
    • Sazem
      Sazem
      Bronze
      Joined: 21.01.2008 Posts: 95
      Tuota tuota.. Tavotteitahan on ihan kivasti!
      Syksyllä aloitin pokeripeluun ihan nollista kun tuli tuhlattua viimerolli kesällä. Savvylta sain semmoiset 90$ ja tavoitteena oli päästä pariin tuhanteen ens kesäks. Alku lähti aika kankeasti ja oikeastaan olin voitolla Cakepokerilla vain bonuksen plus muutaman buy inin. Mutta nyt on lähtenyt hyvin käyntiin ja ollaan jo puolessa välissä kesän tavoitetta, joten vois ehkä nostaa tuon tavoitteen jonnekkin +3000$

      Mutta nyt taas tämän hetkinen tärkein tavoite on ansaita Banjo! Rahathan siihen ois, mutta haluisin, että rollia jäisi vielä NL50:seen. Joka riittää just siihen, eli tavoitteena ois siis voittaa sellaiset 500 - 800$ marraskuussa lisää. Mietin jopa tuota strategyn Party promoa jossa keräämällä 15 000 pistettä saisi 750$, siinä ois rahat soittimeen ja voitot mitä huimalla grindaamisella olis saavutettu jäisi rollin jatkoksi. Saas nähdä miten marraskuu menee :D


      Pokerin suhteen tavoitteena ois päästä NL100sen vakkariksi. Toivoisin tämän tapahtuvan ensi vuoden alkupuolella.

      Sitten ihan suurin unelmani tällä hetkellä ois 1960vm cadillac.. Tälläisen ajattelin kanssa grindaa. Eli semmoset pyöreet 15 000$ tarttis. Aikaa ajatellut ottaa sellaiset parivuotta :) (Lupasin serkulle kännissä, että ostan käkkylän ennenkuin täytän 25. Ikää tällä hetkellä 23)


      ajatelkaas vaan sitä tunnelmaa kun on käkkylä alla, fifties rock `n ` roll soi radiossa, tyttö kainalossa ja päämääränä joku vanha tanssilava.
      No joo, tällä hetkellä noita oo mitään mutta saahan sitä unelmoida! :D

      (Kuvat löysin netistä joten ei oo omia)
    • Sawkko
      Sawkko
      Bronze
      Joined: 14.05.2008 Posts: 3,012
      Alkuperäinen kirjoittaja Sazem
      Lupasin serkulle kännissä, että ostan käkkylän ennenkuin täytän 25. Ikää tällä hetkellä 23
      Noista ostoksista oisin päätelly että ikää on 40+, mutta kukin tyylillään ;) Toi banjo on kyllä jäätävä veto...

      Itselläni on nyt tavoitteena oppia tuota seveniä mahdollisimman paljon. Rolli johonkin kilon paikkeille ennen vuoden loppua voisi olla aika hyvä tavoite. Voisin samalla paukutella itseni kultatasolle.
    • XJiiPeeX
      XJiiPeeX
      Bronze
      Joined: 23.01.2008 Posts: 29
      Joku kun selittäisi miten helvetissä on mahdollista käytännössä katkoa ittensä kun ensin on loistavalla kassanhallinnalla ja ok pelillä kiivetty varsin järkevään tulokseen. Pikku vinkkinä kaikille: ei kannata yrittää nopeaa nousua isoilla sittareilla - varsinkaan jos sattuu olemaan jonkin sortin kiukku päällä :evil:

      Nyt siis rolli ~100$ ja hakataan Everestin bonusta. Tuntuu onneksi pelit olevan todella pehmeitä joten pitäis onnistua. Joten vuoden loppuun mennessä uusi tavoite on saada rolli päälle 500$ niin saa sukelluskurssin maksettua ja siitä vielä jää rollia jonkin verran.

      Ainoa hyvä puoli tässä syvässä masennuksen tilassa on että edes tohon vaiheeseen ymmärsi lopettaa ja nyt sit kynsin hampain hidas kiipeäminen alkaa taas. Parissa päivässä NL10 fullipöydissä (2 kerrallaan) kylmällä pakalla sai ~20$ nousua, käsiä ei kummoista määrä tullut joten ihan ok startti. Illalla FT:n sittareilla yritetään saada jämät to 50$
    • XJiiPeeX
      XJiiPeeX
      Bronze
      Joined: 23.01.2008 Posts: 29
      No niin...Everestin rolli ~230$ ja FT:llä joku 120...eilen Everestillä 7/661 5 taalan 2K guaranteed turtsissa. Vähän jäi kaivelemaan mutta kun voitosta pelataan niin näin tällä kertaa. Neljänneksi olis varmaan kippaamalla päässyt mut ei kyllä ylpeys anna moiseen periksi. Sukelluskurssi kohta kuitenkin tienattu vaikka melkein tuli katkeaminen joten tyytyväinen pitää olla :D
    • luxuss
      luxuss
      Global
      Joined: 02.01.2009 Posts: 12
      Elikkäs jahka kun tuo alkupääoma tulee partylle niin rupean ensimmäiseen tavoite koitokseen elikkäs pelaamalla 2,20$ Sittareita 10-20 päivässä yhen kuukauden verran ja päästä siihe 150 $ pelkästään noita sittareita pelaamalla ja vasta kuukauden jälkeen rupean pelaamaan isompia tai nl 10.

      Ja myöhemmät tavoitteet tietenkin on pelata voitollista peliä ilman hirveitä swingejä , siirtyä harrastajasta " pelaajaksi " että noin 1-3 tonttua kuussa olisi hyvä alku uralle.

      Alkuun ainakin odotellessa sitä pääoman siirtymistä partylle , meikä kuittaa :)