Neurotikki avautuu elämästä. Sivuten hieman pokeria.

    • neurotikki
      neurotikki
      Global
      Joined: 09.09.2008 Posts: 579
      Eli osa saattaa ajatella että tämä kuulostaa säälittävältä huomionhakemiselta. Mutta asia ei ole näin. Tahdon vain jakaa viimeisen 9 kuukautta tässä blogissa ja pyytää anteeksi ihmisiltä tekemiäni virheitä.

      Aloitan kertomalla, pistin aikaisemmin tavoitteeksi päästä korkealle tasolle tämän vuoden puolella PLO:ssa. Homma lähti luistamaan erittäin hyvin ja huomasin tekeväni tasaisen tappavaa tulosta plo200 tasolla ja sillon tuntui olo kuin olisi jumala. Mikään ei tullut tielle. Kaikki meni erittäin hienosti.

      Siitä se elämä sitten alkoi, suhde tyttöystävään etääntyi hirveästi, asiat lähti menemään ihan miten sattui. Mielessä painoi rakkaan naisen menetys jonka kanssa olen tähän 21 ikävuoteen viettänyt melkein neljäsosan ja saanut myös ihanan pojan maailmaan 3-vuotta sitten. Minulla tuli pitkä työrupeama taas Helsingissä ja alkuun teinkin hirveitä tappoviikkoja, töitä 90h viikossa ja siihen vielä pokerit päälle, grindaus hirveän hehkeänä plo400 tasolla tuotti vielä kuitenkin mukavasti plussaa. Sitten tuli viimeinen niitti, tyttöystävä tahtoi että suhde loppuu. Siinä vaiheessa tuntui että elämä romahtaa, työt loppui helsingissä, lopetin työnteon kokonaan ja ajattelin että pystyn elättämään itseni pokeria pelaamalla. Aloin käymään casinolla, ensimmäiset viikot menikin todella hyvin ja harjasin turnauksissa ft-paikkoja ja cashit meni hyvin.

      Tähän liittyi mukaan yksi lisäelementti. Alkoholi. Huomasin 2kk jälkeen joka ilta istuvani casinolla, pelaavani pokeria ja hirveässä kännissä sen jälkeen ja kaikki voitot upotettiin muka "hi-rollerina" kaikkiin -ev peleihin.

      Samalla alkoi netinpuolella kaamea downswingi plo500 ja 600 tasoilla. Huomasin olevani yhden kuukauden ajalta olevani syvällä montussa. No sain monttua karsittua taas pois parin päivän dokaamatta olon aikana. Sitten se taas kaikki alkoi läheisiä ihmisiä alkoi häipyä laiduntamaan parempaa karjaa jonnekkin minne heidän ei olisi vielä pitänyt päästä moneen vuoteen.

      Kuoppa kasvoi kasvamistaan, heinäkuussa huomasin että olen montuttanut alltime profitista puolet yli 15kiloa. Se tuntui hirveältä. En voinut tajuta sitä summaa, samalla pelasin sitä haastepeliä ja huomasin että joko olen oikeasti todella surkea pelaamaan ja mua viedään kuin märkää rättiä isommilla plo tasoilla, tai sitten olen vaan saanut anssi varista oman osuuteni todella karvaasti. ( onnekseni olen käyttänyt aina korkeaa kassanhallintaa )
      Tässä vaiheessa alkoi tulla kaikki paniikkihäiriöt takaisin mitä olen sairastanut pienenä. Muutaman kerran casinoltakin joutunut pöydästä lähtemään juosten pois ulos ottamaan happea ettei taju lähde. Siinä vaiheessa tajusin kaiken menevän suoraan sanottuna ihan päin helvettiä. Lopetin casinolla käymisen ja viinan juomisen. Aloitin käymään psykologillani uudestaan mikä auttoi ja sain apua uni-ongelmiin ilman lääkitystä mitä en tahdo käyttää. Sain nukuttua muutakin kun sillein että olen hirveässä kännissä sammunut omaan sänkyyn.

      Samalla ongelmia siivitti kaikki kotiutusongelmat yheltä ongamen skiniltä sekä sen hemmetin moneybookersin acon sulkemiset ja olin suoraansanottuna peeaa alltime. Se tuntui hirveltä. Normaalisit paljon töitä tekevän ja ihan normaalisti rahaa omistavan wannabe-highroller pelleily koki ilmeisesti arvoisensa lopun. Heinäkuusa huomasin olevani vailla kokopäivätyötä mikä minulla oli, ilman mitään.

      Onnekseni sain sovittua asiat naiseni kanssa ja jatkettua elämää hänen kanssaan. Ilman hänen avustusta en tietäisi missä olisin tällä hetkellä. Myös muutama ystävä niin täältä kuin oikeasta maailmastakin on antanut mulle tukea ja apua kun olen sitä tarvinnut. Vaikka olen kaikkia lupauksiani laiminlyönyt, näillä sanoin tahdonkin kiittää teitä ja pyytää anteeksi kaikkea väärin tekemääni ja lupaan korjata virheeni kun olen taas saanut elämäni raiteilleen. Joten kiitos ja anteeksi. Vaikka en osaakkaan tarpeeksi koskaan sanoa niin olette mun elämä.

      En tiedä miltä tuntuu kun kirjoitan tälläisen blogin alun, saattaa kuulostaa säälittävältä itkuvirreltä. Ei, se vaan helpottaa mun oloa. Nyt olen saanut 4 koulupaikka tarjousta, lääketekniika, turva-alan erikoistutkinto, ensihoitaja ja elokuva ja tv-tekniikan ammattitutkinto.

      Alan kuukauden päästä opiskelemaan elokuvatekniikkaa ja elämä tuntuu menevän muutenkin hyvin. Mutta miten tämä liittyy pokeriin ? Olen ottanut rollini pois ja heitän takaisin ne jotkut velat mitä en ole vielä maksanut joillekkin takaisin.

      Pokerin aloitan "pohjalta" depoan 600dollaria pokerstarsille ja aloitan plo10 tasolta, katsotaan sitä edistymistä tässä blogissa jos tämäkään ei kuolisi niinkuin mun muutkin blogit.

      Olen päättänyt sen etten tuon enempää rahaa sijoita ennen ensikesää pokeriin. Olemme muutaman suomalaisen ja ruotsalaisen strategistin kanssa suunnitelleet WSOP reissua ensi kesälle. Katsotaan sitä sitten myöhemmin, loppurollini menee säästöön siihen reissuun.

      Näillä sanoilla lopetan tämän jauhamisen ja seuraavat postaukset liittyvätkin sitten pokeriin. ;) Ship it ladys.

      -neurotikki-
  • 14 replies
    • SuhtPaska
      SuhtPaska
      Bronze
      Joined: 12.08.2008 Posts: 466
      Moro!

      Paremmin tuntematta, kyllä tuo vilpittömältä kuulostaa. Meikäläinen on se, joka täällä itkee ja kitisee jostain ohivedoista. Pieniä ovat muikut joulukaloiksi, tai jotain. Jos yhtään helpottaa, niin lupaan jatkossain runnata yhtä huonosti, jos liveiltoihin eksyt :)

      Hieno homma, että olet saanut elämänrollin kääntymään nousuun. Hyvältä kuulostaa. Äläkä pelästy pientä varianssia. Pidä perusasit (perhe, ystävät, työ/koulu, pokeriyhteisö)) kunnossa, niin pitkässä juoksussa tulee voittoa...Joo, kuten huomaat, niin vaikeaa kirjoittaa mitään viisasta, mutta tarkoitus sanoa, että tsemppiä jatkossakin!

      -SP-
    • EoNiTe
      EoNiTe
      Global
      Joined: 21.05.2008 Posts: 1,452
      Hienoa,että olet saanu elämäs taas raiteilleen :s_thumbsup:

      Tuossa tulikin tosi tärkeä seikka. ÄLÄ KOSKAAN LAIMMINLYÖ LÄHEISIÄSI !

      Mä uskon, et sun piti vaan käydä toi kaikki läpi, et tajusit mikä on oikeesti tärkeetä sulle !

      Yleensä sitä tajuaa vasta menetysten kautta mikä oikeesti merkitsee ja mikä ei.

      Näin käynyt omassakin elämässä..

      Muistan sen häpeän tunteen koko ikäni kun näin isäni kasvoilta syvän pettymyksen, kun tuli tapaamaan poikaansa, joka istui tutkintavankeudessa epäiltynä törkeästä rikoksesta.

      Silloin päätin et mun säätäminen loppuu siihen paikkaan...

      Mut tärkeintä on tosiaan ottaa opikseen. Ettei samat virheet enää toistu.

      Ei muuta kun Onnea ja menestystä ! Uuteen nousuun..
    • NTV123
      NTV123
      Bronze
      Joined: 24.11.2007 Posts: 979
      Juhanuhan blogi oli ennen staregyn mielenkiintoisin, nyt se on tämä. Loistava avaus.

      On tullut itsekin huomattua kuinka "oikean" elämän asiat vaikuttaa pokeriin todella paljon. Ilman, että ne on kunnossa ei pokeristakaan voi tulla mitään.

      GL omppuun, strategiaa ja käsiä saa postata. :f_wink:
    • Ryyti
      Ryyti
      Bronze
      Joined: 27.03.2008 Posts: 2,971
      Tiiäks, mun silmissä sinun pisteet nousi. Aivan tuon takia, että sinussa on miestä ottaa itseäsi niskasta kiinni ja tunnustaa sekä itselle että muille että olet virheitä tehnyt. Virheitähän nyt jokainen tekee elämässään, mutta tärkeintä on että niistä ottaa opiksi. Jos vain sivuttaa ne olankohautuksella ja hälläväliä-asenteella, ne löytää vain edestä päin aina vain suurempina ja suurempina kasoina, jolloin tilannetta on vaikeampi alkaa korjaamaan.

      Tämä sinun "tilitys" vaikuttaa siltä, että olet tosiaan saamassa elämääsi takaisin raiteilleen. Toivotaan että niin todellakin käy. Tsemppiä uuteen alkuun. :f_thumbsup:
    • Jim9137
      Jim9137
      Bronze
      Joined: 13.11.2007 Posts: 5,608
      Hieno homma, että päästit pahimmat ulos. Ei ole ehkä hirveämpää tekoa minkä voi tehdä itselle, kuin pitää kaikki itsensä sisällä ja ilman apua setviä noinkin rankkoja vaikeuksia. Ei se onnistu, ja rahahan on rahaa, mutta eihän siitä mitään iloa ole jos muu elämä on rapakunnossa.

      Uskon, että sulla on mahdollisuuksia vaikka mihin, ei vain pokerin saralla, joten pää pystyyn vaan ja onnea vaan opiskeluun ja muuhun elämään. :f_thumbsup:
    • degnic
      degnic
      Bronze
      Joined: 06.02.2007 Posts: 3,953
      Zemiä jatkoon, puhtaalta pöydältä aloittaminen on varmasti järkevä ratkaisu ja näyttäisit kumminkin pudonneesi jaloillesi. Tiedän omasta lähipiiristäni henkilöitä, jotka ovat täysin hajonneet vastoinkäymisistä ja vajoavat vain syvemmälle ja syvemmälle koko ajan. Vaatii luonnetta päästä vastoinkäymisten kuopasta ylös ja saada elämä takaisin taas raiteille, siitä iso :f_thumbsup:
    • Sawkko
      Sawkko
      Bronze
      Joined: 14.05.2008 Posts: 3,012
      Hyvä asenne. Tossa vaiheessa tekee varmasti hyvää alottaa puhtaalta pöydältä.

      Ja muistahan että sinä et oo yksin :f_love:
    • zack45
      zack45
      Bronze
      Joined: 10.07.2008 Posts: 58
      Tommosen läpikäynti ja siitä vielä kirjoittaminen kyllä osoittaa että miehessä on mittaa :f_thumbsup: .
      Kaikkea hyvää jatkossa ja ehkä joskus tulevaisuudessa ohjaat sen suomalaisen version rounderssista (plo:ta siis) ;)

      ---
      Tossa Ace on the river opuksessa on ihan hyvää stooria uhkapelurin elämästä (pää viesti taitaapi olla että pidä läheiset lähellä).
    • neurotikki
      neurotikki
      Global
      Joined: 09.09.2008 Posts: 579
      $0.05/$0.1 Pot Limit Omaha Hi
      5 players
      Converted at weaktight.com

      Stacks:
      UTG landraas ($10.00)
      CO Hero ($14.70)
      BTN agent_hlina ($4.05)
      SB Snoopy7614 ($8.60)
      BB Profisniper ($10.00)

      Pre-flop: ($0.15, 5 players) Hero is CO J:club: K:heart: A:heart: 7:club:
      1 fold, Hero raises to $0.35, agent_hlina calls $0.35, Snoopy7614 raises to $1, Profisniper calls $0.90, Hero calls $0.65, agent_hlina calls $0.65

      Flop: A:spade: J:diamond: 2:club: ($4.00, 4 players)
      Snoopy7614 checks, Profisniper checks, Hero bets $3.80, 1 fold, Snoopy7614 goes all-in $7.60, Profisniper folds, Hero calls $3.80

      Turn: 3:spade: ($19.20, 2 players)

      River: 2:spade: ($19.20, 2 players)

      Final Pot: $19.20
      Snoopy7614 shows: J:heart: Q:club: K:diamond: T:diamond:
      Hero shows: J:club: K:heart: A:heart: 7:club:

      Hero wins $18.25 ( won +$9.65 )
      Snoopy7614 lost -$8.60
      Profisniper lost -$1
      agent_hlina lost -$1


      Hehe, on se jännä. Oon vaa niin kala. Kärkirattailla poikkeuksetta poikki. :D

      No mutta tässä hieman session. Hirveen nihkeetä ja kivistä starsin aamupelit pikkupeelossa. Aika jännä, no mutta se siitä.

      Eipä oikeen tullut kunnon lappuja, mutta eihän niillä pelata eikö vain :) Vein pojan tossa tunti sitten hoitoon ja emäntä vielä nukkuu. On tehny niin paljon töitä että rentoutukoon rauhassa. Itse tässä vaan istuskelen ja polttelen parvekkeella tupakkaa. Hirveen hieno ilmakin on pihalla, jos menisi vaikka lenkille. Kauppaan pitää ainakin mennä kun tupakat loppu, onneks se on tossa vieressä niin ei tartte sen pitemälle mennä. Ei mee kokopäivää siihen. Vois käydä kyllä siellä ja sitten mennä lenkille.

      Kyllä näin mä teen. Ja kiitos kaikille vastaajille blogiin. Ship it more babys.

    • neurotikki
      neurotikki
      Global
      Joined: 09.09.2008 Posts: 579
      Pläh, kylläpä on kuollutta taas korttien kanssa. Koska starsin micro-omppu on muuttunu näin kiviseks o.o

      Grabbed by Holdem Manager
      PL Omaha $0.10(BB) Replayer
      SB ($30.25)
      BB ($5.65)
      UTG ($9.80)
      UTG+1 ($13.60)
      CO ($10)
      Hero ($14.20)

      Dealt to Hero T:club: T:spade: A:spade: 2:heart:

      UTG calls $0.10, UTG+1 calls $0.10, fold, Hero calls $0.10, SB calls $0.05, BB checks

      FLOP ($0.50) J:spade: 6:heart: T:heart:

      SB checks, BB checks, UTG checks, UTG+1 checks, Hero bets $0.50, SB raises to $2, BB calls $2, UTG folds, UTG+1 folds, Hero raises to $8.50, SB raises to $28, BB calls $3.55 (AI), Hero calls $5.60 (AI)

      TURN ($34.25) J:spade: 6:heart: T:heart: J:heart:

      RIVER ($34.25) J:spade: 6:heart: T:heart: J:heart: 4:heart:

      BB shows 9:spade: 3:diamond: 4:club: Q:diamond:
      (Pre 31%, Flop 28.4%, Turn 0.0%)

      Hero shows T:club: T:spade: A:spade: 2:heart:
      (Pre 30%, Flop 10.5%, Turn 0.0%)

      SB shows J:club: J:diamond: 8:spade: 5:club:
      (Pre 38%, Flop 61.1%, Turn 100.0%)

      SB wins $32.55

      Olis ehkä pitäny osata limpattuun pottiin foldata keskisetti. Mutta en sit tiedä, en vaa osannu :)



      Grabbed by Holdem Manager
      PL Omaha $0.10(BB) Replayer
      SB ($13.75)
      Hero ($11.10)
      CO ($10.10)
      BTN ($6.55)

      Dealt to Hero A:spade: K:heart: A:heart: 6:club:

      fold, BTN raises to $0.30, SB raises to $1, Hero raises to $3.30, fold, SB calls $2.30

      FLOP ($6.90) Q:heart: 9:heart: J:heart:

      SB checks, Hero checks

      TURN ($6.90) Q:heart: 9:heart: J:heart: 2:heart:

      SB bets $6.60, Hero raises to $7.80 (AI), SB calls $1.20

      RIVER ($22.50) Q:heart: 9:heart: J:heart: 2:heart: 2:spade:

      SB shows K:spade: K:diamond: J:club: Q:spade:
      (Pre 28%, Flop 17.7%, Turn 10.0%)

      Hero shows A:spade: K:heart: A:heart: 6:club:
      (Pre 72%, Flop 82.3%, Turn 90.0%)

      Hero wins $21.40

      Saatiin samalla ilmasta donatee.
    • neurotikki
      neurotikki
      Global
      Joined: 09.09.2008 Posts: 579
      Hieno homma, pamahti modeemi sitten rikki eilen illalla. Menee mun pyörimiset täällä ensi viikkoon ennenku saan uuden, jos jollain on asiaa pyytäkää vaikka sawkolta puhelinnumero ircissä. Ohjeet löytyy foorumilta..
    • neurotikki
      neurotikki
      Global
      Joined: 09.09.2008 Posts: 579
      Sain tossa hieman modeemin toimiin pienelläa patentilla ja tungin sen jääkaappiin niin se toimi jotenkuten :D Kyllä se toimi aamuun asti mutta nyt rupes taas vetää hirveetä käryä, viitti sen kanssa pelata. Lähetään emännän kanssa viettään vkl:lläks laatuaikaa yhdessä, sitä onki kaivattu..

      Pelit tossa meni miten meni, kuoppasin aamusella 4biniä. Tosin illalla vedin samanverran plussaa mutta ei voi mitään, vedeltiin ohitte kyllä hienosti yksouttisella 2x, vihujen quadsit on aina in. Ja eilen pelailin ton 11d 2k gtd PLO turneen ja pääsin jopa rahoille, kuittasin siitä jotain 20d. Hauska turnauskäsi, hienoja paisteja.


      Pot Limit Omaha Tournament
      8 Players
      Converted at weaktight.com
      $10+$1

      Stacks:
      UTG MadisonAce29 (9,520)
      UTG+1 Tenaceish (2,077)
      MP1 snibsnab (7,698)
      MP2 Saporoger (8,935)
      CO Speddie (4,716)
      BTN Hero (7,889)
      SB Mirko86 (12,062)
      BB plll__an (8,695)

      Blinds: 150/300

      Pre-Flop: (450, 8 players) Hero is BTN J:spade: J:heart: 10:heart: 9:heart:
      MadisonAce29 calls 300, 4 folds, Hero calls 300, Mirko86 calls 150, plll__an checks

      Flop: 2:diamond: 3:club: J:club: (1,200, 4 players)
      Mirko86 checks, plll__an checks, MadisonAce29 checks, Hero bets 1,200, Mirko86 calls 1,200, plll__an folds, MadisonAce29 folds

      Turn: 3:diamond: (3,600, 2 players)
      Mirko86 checks, Hero checks

      River: K:spade: (3,600, 2 players)
      Mirko86 checks, Hero bets 2,100, Mirko86 calls 2,100

      Final Pot: 7,800
      Hero shows a full house, Jacks full of Threes
      J:spade: J:heart: 10:heart: 9:heart:
      Mirko86 shows
      7:club: K:club: 10:diamond: 4:club:

      Hero wins 7,800 ( won +4,200 )

      Mirko86 lost -3,600
      plll__an lost -300
      MadisonAce29 lost -300





      Sitten vielä yks jännä käkkykäsi.


      $0.05/$0.1 Pot Limit Omaha Hi
      6 Players
      Converted at weaktight.com

      Stacks:
      UTG boggie20012 ($10.50)
      UTG+1 pokeristu.ru ($14.90)
      CO Hero ($30.60)
      BTN herland82 ($14.60)
      SB 25.07.87 ($11.35)
      BB twoflyforu ($2.60)

      Pre-Flop: ($0.15, 6 players) Hero is CO K:heart: J:diamond: A:club: A:spade:
      boggie20012 raises to $0.20, 1 fold, Hero raises to $0.75, 2 folds, twoflyforu calls $0.65, boggie20012 raises to $1.30, Hero raises to $4.70, twoflyforu goes all-in $1.85, boggie20012 raises to $8.10, Hero raises to $11.50, boggie20012 goes all-in $2.40

      Flop: 7:diamond: 2:spade: 8:heart: ($24.65, 3 players, 2 all-in)

      Turn: 8:club: ($24.65, 3 players, 2 all-in)

      River: 5:diamond: ($24.65, 3 players, 2 all-in)

      Final Pot: $23.65
      Hero shows two pair, Aces and Eights
      K:heart: J:diamond: A:club: A:spade:
      twoflyforu shows two pair, Tens and Eights
      10:club: 6:club: J:heart: 10:heart:
      boggie20012 shows two pair, Queens and Eights
      6:spade: 6:heart: Q:heart: Q:spade:

      Hero wins $23.50 ( won +$12 )

      twoflyforu lost -$2.60
      boggie20012 lost -$10.50



      Ja vielä yks pieni bluffinpoikanen.


      $0.05/$0.1 Pot Limit Omaha Hi
      5 Players
      Converted at weaktight.com

      Stacks:
      UTG Heinster ($5.80)
      CO twoflyforu ($11.25)
      BTN Miesman ($8.55)
      SB Hero ($23)
      BB kravtsovdg ($1.50)

      Pre-Flop: ($0.15, 5 players) Hero is SB Q:heart: A:diamond: 9:diamond: 7:heart:
      Heinster calls $0.10, twoflyforu calls $0.10, Miesman calls $0.10, Hero calls $0.05, kravtsovdg checks

      Flop: 10:spade: 4:heart: A:club: ($0.50, 5 players)
      Hero checks, kravtsovdg checks, Heinster checks, twoflyforu checks, Miesman checks

      Turn: 8:heart: ($0.50, 5 players)
      Hero bets $0.50, 1 fold, Heinster calls $0.50, twoflyforu raises to $1.40, 1 fold, Hero raises to $5.20, Heinster folds, twoflyforu calls $3.80

      River: 2:diamond: ($11.40, 2 players)
      Hero bets $6.30, twoflyforu folds

      Final Pot: $11.40
      Hero shows a pair of Aces
      Q:heart: A:diamond: 9:diamond: 7:heart:

      Hero wins $17.15 ( won +$5.55 )

      kravtsovdg lost -$0.10
      Heinster lost -$0.60
      twoflyforu lost -$5.30
      Miesman lost -$0.10
    • neurotikki
      neurotikki
      Global
      Joined: 09.09.2008 Posts: 579
      $0.05/$0.1 Pot Limit Omaha Hi
      6 Players
      Converted at weaktight.com

      Stacks:
      UTG Jim9137 ($11.25)
      UTG+1 Henry1982 ($9.45)
      CO bflow09 ($14.20)
      BTN Camilo II ($19.10)
      SB Hero ($10.05)
      BB serlev71 ($4.55)

      Pre-Flop: ($0.15, 6 players) Hero is SB 4:club: 10:spade: 10:heart: J:spade:
      1 fold, Henry1982 calls $0.10, 1 fold, Camilo II calls $0.10, Hero calls $0.05, serlev71 checks

      Flop: 6:spade: 5:heart: 10:diamond: ($0.40, 4 players)
      Hero bets $0.40, serlev71 calls $0.40, 1 fold, Camilo II calls $0.40

      Turn: 5:diamond: ($1.60, 3 players)
      Hero checks, serlev71 checks, Camilo II checks

      River: 6:heart: ($1.60, 3 players)
      Hero bets $1.55, serlev71 folds, Camilo II raises to $6.20, Hero goes all-in $9.55, Camilo II calls $3.35

      Final Pot: $20.70
      Hero shows
      4:club: 10:spade: 10:heart: J:spade:
      Camilo II shows
      K:spade: 6:diamond: 2:spade: 6:club:

      Camilo II wins $19.70 ( won +$9.65 )

      Hero lost -$10.05
      serlev71 lost -$0.50
      Henry1982 lost -$0.10
    • neurotikki
      neurotikki
      Global
      Joined: 09.09.2008 Posts: 579
      Lievää vittuuntumista ilmassa, mikään ei tunnu toimivan. Verenpaineet alhaalla kun mitkä, pyörryttää kokoajan ihan törkeen paljon. Pienimuotosta paniikin poikasta tuppaa puskeen taas aina sillontällön, varmaan pitää pitää pieni luova tauko 2pv tässä koneen ääressä istuskelusta. Pitäisi kuvata tollainen video missä katotaan lähtötasoa, varmaan tulee siis reissu helsinkiin tällä viikolla. Rakastan ruuhkaista syksyistä helsinkiä. Siitä saa hienoo materiaalia.

      Tuntuu tulevan vaan kaikki takapakit taas yhtäkkiä päälle eikä oikee tiedä mistä hitosta sitä sais kokoajan voimaa korjata kaikkia sotkuja mitkä on ite aiheuttanu ja mitkä on muiden aiheuttamia. Pakko se on jostain saada, ei tästä muuten tule yhtää mitään. Viimeyö meni valvoessa kun tuli miniftopsin mainia pelattua, mutta eipä siitäkään mitään tullu.

      Pelit junnaa siellä 50d kuopassa, ei tunnu pääsevän ylös millään. Noh, kai tää tästä. AFK:itaan pari päivää taas.