Paisti, joka haluaisi kovasti olla harja.

    • vapaamieli
      vapaamieli
      Bronze
      Joined: 09.03.2008 Posts: 144
      Oon jo kertaalleen koittanut blogittamista; heikolla menestyksellä. Täyspaistista on kasvanut paisti, joka kovasti haluaisi olla harja. Ja tää kala, jolle on kasvanu jo vähän karvoja selkään, aloittaa blogin alusta :D

      Itseni jo tuntien, en lupaa että pitäisin tätä blogia säännöllisesti yllä, mutta kovasti olisi tarkoitus kuitenkin päivitellä säännöllisen epäsäännöllisesti tätä mukulaista kertomusta mun pokeritaipaleesta. Innoitus lähti oikeastaan halusta kasvaa pelaajana (ks. FTP:n graafi) ja jos näistä postauksista olisi jollekin jotain hyötyä tai edes saisi nauraa kunnolla mun paistikkaille mooveille olisi tämä sivuprojektina vedettävä blogi onnistunut tarkoituksessaan.

      Ensimmäiseksi voisin ottaa syyniin tilttailun (tavoitteena löytää ehkä vastaajilta lääkkeitä) ja bank roll managementin tarpeen, jonka merkitystä en jälkiviisaana voi enempää alleviivata! Huomasin, että tähän koitin löytää lääkkeitä jo viime blogissani vuosi sitten :D toivottavasti oppisin pitämään pelit kurissa. Alla on FTP:n (tiltti, niin kuin kuvasta näkyy) ja Starsin rinkipelien graafit:


      'http://bit.ly/bVtQYi '



      Graafit kertoo kaiken olennaisen musta: pitää käydä pohjalla, että tajuaa tehdä asialle jotain :) ei kyl paljo hymyilyttäny noitten kuoppien pohjalla tai niitä kaivettaessa. Myöhemmin laitetaan lisäksi sittareiden ja turneiden graafit, jos tajuisin kuinka saisin sharkscopesta url osoittet noille, että näkyis täällä (saa kertoa jos tietää!). Vähän silmiinpistävää, että starsilla lähti pelit rullaamaan, kun tiltillä vesi alko tulvimaan sisään ja laiva uppoamaan.

      Oon ottanu ny semmosen 50/75/100BIN säännön NL texu HU:hun. eka sarja kertoo paljon pitää olla vähintään binejä, että voi pelata ko. tasolla. toka luku tarkoittaa oikeutta shottailla seuraavaa tasoa ja vika siirtymistä seuraavalle tasolle. Lisävaatimuksena pitää olla, että alempi taso on biitattu riittävällä suoritumisella plussalle. NL100 tasoa ennen semmonen 4-5 bb/100 on tavotteena sanotaanko 10k käden jälkeen. Mielellään enempikin. NL100 jälkeen ei oo viä päässy haistelemaan, mut varmaan semmonen 3 bb/100 on sopiva tavoite. 6maxissa ja ajattelin mennä kevyesti kapeemmalla sektorilla, ehkä puolet noista. PLO:sta ei oo viä paljoo kokemusta, mut siinäkin varianssi on suurta, joten vaatii varmaan HU luokkaa.


      (esimerkkinä kassaa tarvitaan vähintään 5kiloo eli 50BIN, jos haluaa pelata tasolla NL100 HU, 7,5kiloo eli 75BINia sallii shottailun ylemmälle tasolle ja 10kiloo eli 100BIN oikeuttaa siirtymään seuraavalle tasolle, jos tippuu taas alle 75BIN uutta tasoa pitää palata viimeistään silloin takaisin)


      'http://bit.ly/aLK3vo '



      Jotain saattaa ihmetyttää mitä kävi tiltillä, niin muakin... tai ei oikeastaan en noudattanu bank roll managementia ja hyppäsin NL200 HU:hun. Ei todellakaan olisi pitänyt vielä tolla rollilla, erityisesti, kun turpaan tuli vielä NL100 tasollakin. Siitä sit tilteissä pistelin vähän hilloja vihujen purkkeihin vähän muissakin lajeissa. Samaan aikaan alko "kuolleen pakan pitkä kausi" ja kun ei osunut mikään, nin tilttailtiin lisää. Ensimmäinen läheltä tutkittu havainto: noudattakaa sopivaa bankroll managementia, älkääkä tiltatko.

      Sen verran vielä tähän käynnistykseen, että tiedätte kuka näitä postauksia väsää: oon pelannu pokeria muutaman vuoden välillä vähän intensiivisemmin ja välillä sit vähemmän, riippuu kuinka aikaa jää muista asioista. Peleinä pääasiassa NL texu, 2-9 pelaajaa. Hupista pidän eniten ja tähän liittyen pyrkimys on postailla sessioita ja niistä lohkeavia ajatuksia. Välillä pelaan PLO:ta, vaikka oon siinä kyl ihan täyspaisti, mutta pidän sen actionista. PLO on kuitenkin tarjonnut 1,5k käden jälkeen vajaan 25 bb/100 tuotot BIN 50 tasolla, joten päätin tilaa tohon liittyenSlotboomin ja Hollinkin kirjan: Secrets of Short Handed Pot-Limit Omaha. Saa nähä, jos paisteluista tulis vähän enemmän järkeä noihin sessioihin tän kirjan luettua. Onko kellään tästä läpyskästä kokemusta?

      Tarkoituksena olisi siis kerätä tänne NL texu Heads Up ja mahdollisesti 6max sekä PLO matskua. Lisäks jotain turnee settiä, jos jotain järkeviä sattuu kohdalle. Pieni kipinä turneisiin syttyi viime vkoloppuna FTOPSmini event 25:sta, josta typohh jo vähän lupaili tehdä videon (ei mitään paineita sinne päähän siis :D )
  • 41 replies
    • IPoker4k1I
      IPoker4k1I
      Silver
      Joined: 06.11.2009 Posts: 1,893
      -
    • vapaamieli
      vapaamieli
      Bronze
      Joined: 09.03.2008 Posts: 144
      Jah, kiitti IPoker4k1I kannustuksesta :) ja mitä tulee bumhuntingiin, niin oon kyllä samoilla linjoilla sun kanssa: ei oo järkevää pelata villainia vastaan, joka on sua taitavampi. Mun pelistrategian perusta löytyy jostain Sklanskyn The Fundamental Theorem of Pokerin ja muutamien muiden pokerigurujen ajatuksen juoksusta, joiden perusteella pöydässä on oltava suurempi edge kuin vihulla.

      HU:ssa perustan pöytävalinnat (ainakin näin teoreettisesti, ja toivottavasti sitä vielä seurais jossain vaiheessa kunnon spartalaisella luonteen lujuudella) miettimällä aina tuntemattoman pelaajan kohdalla, onko mulla vai vihulla kokonaisuutta arvioiden edge toiseen nähden. Tähän vaikuttaa alustavassa kartoituksessa mm. kokonaistulos pelatulla tasolla, pelattujen käsien määrä sekä tilttiherkkyys. Näillä saa jo jonkinlaisen kuvan vastassa olevasta vihusta.

      Alkukartoituksen jälkeen pyrin arvioimaan ensin akseleita löysä-tiukka ja erikseen PRF (pre flop, kukaan ei varmaan arvannut mitä se tarkottaa :D ) ja POF (post flop) aggressiivisuutta-passiivisuutta sekä WTSD (Went to Show Down) arvoa. Seuraavaksi tulkitaan ajatteleeko vihu mitään, vähän, jonkin verran, hyvin vai todella hyvin? Pelaako vihu vaan junnaten omaa kättään vai pystyykö asettumaan toisen pääkoppaan tai ehkä jopa pidemmälle (mulle utopiaa :( ehkä sit joskus kun tarvii miettiä oikeesti noin paljon :D ) viemällä ajattelun sille tasolle että mitä vihu ajattelee mun ajattelevan ja siitä eteenpäin. Tämän jälkeen mukaan otetaan arvioita vihun PRF rangeista positiosta ja ei positiosta, 3bet, 4bet ja showing rangeja sekä sekoituskäsiä. Tämän rinnalla pyrin pääsemään perille vihun post flop -taidoista ja käyttämistään työkaluista. Näitä arvioimalla pystynee tekemään riittävän arvion kummalla viimekädessä on edgeä. No, voi sen kyl yleensä tehä vähemmälläkin, mutta tulkitsemalla näitä asioita on mahdollista löytää vihun heikkoudet ja vahvuudet. Tulikohan täs ny vähän liian raskas paketti? Yleensä näin syvää alkukaikuluotausta ei tarvitse tehdä, sillä peruspaistit ja valaat tunnistaa kohtuullisen nopeasti pelin alkuvaiheissa, näistä saa suurimmat hillot piste.


      Ny joutuu painaa duunia aika paljon lähipäivinä, joten postaukset saattaa jäädä vähemmälle. Lisäks on toi opinnäytetyöpino tos vieressä kummittelemassa, pitäs saada sitäkin työstettyä eteenpäin, et valistuis joskus koulusta. :rolleyes: onko kellään hyviä ideoita, mistä kannattas lähteä liikkeelle kun olis kiinnostusta tohon PLO 6max ja HU:hun tutustua, anyone?

      En muuten viäkään tajunnu, kuinka sharkscopesta sais linkitettyä tänne graafeja... osaiskohan joku auttaa tällasta kädetöntä?
    • kravdude
      kravdude
      Bronze
      Joined: 20.10.2009 Posts: 3,015
      Pienen tutkinnan jälkeen kävi ilmi, että sharkscopesta ei suoraan pysty graafeja/kuvia linkittämään. Sun täytyy tallentaa se kuva siitä omalle koneelle(hiiren oikea, tallenna kuva nimellä ja sitä rataa) ja sit sen jälkeen uploadaat sen esim Imageshackiin. Luonnollisesti sen jälkeen kuva linkitetään tänne, mikä näyttääkin jo sujuvan:D

      Toimii varmasti ja saat samalla jopa graafit talteen!
    • poupou
      poupou
      Bronze
      Joined: 08.09.2007 Posts: 7,210
      Alkuperäinen kirjoittaja vapaamieli
      En muuten viäkään tajunnu, kuinka sharkscopesta sais linkitettyä tänne graafeja... osaiskohan joku auttaa tällasta kädetöntä?
      No voithan aina tallentaa sen graafin koneelle ja sitten uploadata sen imageshackiin.

      Ja sit ihan perus IMG tageilla etiäppäin.

      edit: kun pistät uutta postia ni otan ton käyrän pois sekottamasta sun blogia x)
    • vapaamieli
      vapaamieli
      Bronze
      Joined: 09.03.2008 Posts: 144
      Tänks fellows. Johan alko lyyti kirjottaa, postaankin heti vielä FTP:n ja Starsin turnee+sngs datan graafit. FTP:llä selviytymisen uskolliseen tapaan svingiä löytyy täältäkin. Joskus kyllä epäilen, ettei tiltin korttigeneraattori laske lappuja satunnaisesti ;)






      Oikeasti tossa on kyse mun alkuvaiheen sahailusta ja sit tää viimenen piikki ylös ja vapaapudotus alas johtuu mun steps -systeemin tutkimisesta. Noin step 5 ja 6 tasot vähän säväyttää mun graafia :D arvatkaapa muuten mistä alko alamäki. No pelasin step 6:ta ja kolme jannuu jäljellä. Kaikilla about saman verran chippeja ja blindit korkeat. Saan sit buttonilta AK:n kouraan ja arvelen, että tunkemalla kaikki hillot tarjottimelle, saattaisi joku heikompi ässä tai vaikka parikin tulisi niin maksaa. Steps 6 tasolla siis 2 ois saanut step 7 lipun, jolla ois jo päässyt tavoitttelemaan WSOP main event paikkaa. No SB löysikin kädestään 7-7 ja maksoi. Ette ikinä arvaa tuliko pöytään A ja 7 ja joku roska. Siinä sitten kuoppailinkin suurimman osan mun lipuista kankkulaan, vitutus oli session jälkeen taas suuri.






      Tossa on sit, mun starsin graafi, josta näkee, että on vähän enemmän järjellä pelattu tai sit kävi vaan hirvee säkä. Pelailin alkuun pääasiassa bin6,5 sittaireita aluksi ja täs viimeaikoina bin16 sittareita. Rolli kyl oikeuttais varmaan enempäänkin, mutta toi on semmonen alkurutistus.

      Vois noita sittareitakin joskus tääl blogissa pohtia, mutta se on mun mielestä sen verran tylsempää puuhaa, että mielummin keskityn texu heads up:iin ja pot-limit omahaan. Saatan toki jotain kirjotella, jos sitä joku sattuis pyytämään... Jah, takas sorvin ääreen.
    • vapaamieli
      vapaamieli
      Bronze
      Joined: 09.03.2008 Posts: 144
      Laitetaan tämmöne pikapostaus tänne duunin lomasta: vetäny täs viimesestä päivityksestä muutaman session PLO50:ta ja NL100 SH:ta. Geimit lähteny rullaileen kivasti FTP:llä taas ja täs viikon sisään oon saanu noin kilon takas rollia saitille. Lisäks viä viime viikon miniFTOPS 25 surviving battle ja viikon kestänyt upswengi lähentelee jo kahta kiloo. :f_cool:

      Näköjään noi ensimmäiset kevään valojuovat saaneet mun padan aktivoitumaan ja pölypussi on alkanut taas versomaan. Laitan jotain postauksia noista sessioista ehkä jo vkonlopun aikana tarkotuksena käydä läpi vähän session analysointia sekä voitollisen session ja tappiollisen session ratkaisevia tekijöitä, jos vaikka saatais muutamia paloja aikaseks, joiden avulla ehkä sais todennäköisemmin taottua taalereita kuin lahjottaa niitä vihuille. Mikä monsterilause, enpä jaksa lyhentää. Jaaha, takas sorvin ääreen. Päivällä tehdään aikuisten töitä ja illalla/yöllä sitten mielitöitä :D
    • vapaamieli
      vapaamieli
      Bronze
      Joined: 09.03.2008 Posts: 144
      Pistetäänpä tänne vielä tämmönen kädellelaitto testi -postaus. En itse pystynyt laittamaan vihua kädelle, apua kaivataan. Toivottavasti joku postais tänne oman vastauksensa ja perustelujen kanssa laittais vihun kädelle. Postauksen alla on mun käsianalyysi (älä katso, prkl, arvio ensin itse :D )

      http://fi.pokerstrategy.com/poker-hand-converter/handreplayer/hand/377765


      Sen verran apuja, että Halain statsit oli 77 käden jälkeen VPIP 30/ PRF 26 ja Agg. factor 4.8. Buttonilta koppeja 25% tähän mennessä. Itse olin pelannut tähän mennessä suht aggressiivista peliä sillein semitiukasti. Olin näyttänyt tähän mennessä yhden onnistuneen kopin A7:lla K57 PRF bet-called raise potissa. Vihun reissattua kevyesti ja c-betattua A4:lla sekä yhdet naulat, jotka survottiin keskelle ennen floppia.

      Epäilen, että vihu oli vedoll AXsc, T9sc tai ehkä QJsc tai KT (reissuja ei tähän mennessä ollut tullut post flop). Kahdet parit katson mahdolliseksi, koska maksoi turnin rereissun, tuskin arveli mun reissaavan vikaa yhdellä parilla ja korkeintaan yliparilla, jolloin maksu olisi ehkä hyvä vaihtoehto. Pistin vahvalle vedolle, koska olisi varmaan reissannut kädet 77, 88 turnilla pidemmälle ja luultavast jo flopilta. KK:ta tuskin oli, koska olisi korottanut suojellakseen kättä turnilla ehkä olisi saattanut slouwata flopilla, en vain jaksa uskoa, että oli niin kikka3pelaaja. En myöskään usko 7-8:iin, josta arvelisin, että olisi ottanut flopilla kädestään selvää. Actionin perusteella sanoisin veto ja halusi kenties pottikontrollointia koska stackit olivat syvät, muita mielipiteitä anyone? Tätä puoltaa myös flopin check heron perässä, vaikka saattoikin.


      Tässä toinen rikospähkinä. Tää oli aika kinkkinen. En ollut aiemmin Marcon kanssa samaan pöytään, joten olimme toisillemme uusia tuttavuuksia. Epäilenpä jälkikäteen, että Liesy saattoi vedättää tällästa finn kalaa. Laitan jäljemmäksi oman käsianalyysini, jota voi katsoa kunhan on ITSE ENSIN kokeillu ratkaista :f_cool:


      http://fi.pokerstrategy.com/poker-hand-converter/handreplayer/hands/377745

      Turnauksessa pelattiin jo rahasijoja, vaikka tuskin se Liesyn rolliin vaikuttaakaan merkittävästi :D , mutta saatan arvella, että veti moovinsa turniin siitä syystä, etten halua ottaa riskiä pudota. Olin kyllä kopannut muutamia käsiä aiemmin nauloilla vastaavassa tilanteessa toisen pelaajan, nyt olen hyvin varma ettei vihu uskonut mulla olevan nauloja vaan juuri tällaisen haavoittuvan JJ:n tai QQ:n. PRF reissu saattoi hyvinkin tulla vihulta myös heikommilta käsiltä erityisesti koska yksi limpperi mun avauksen takana.

      Sanoisin, että Marcon range avata SB:lta oli 99+, Semivahvatkin ässät, korkeat laput suittarikonnektorit ja voi hyvin olla myös 67s, 78s tms. Marco oli pelannut tähän mennessä aggressiivista peliä. Ongelmana mun pelissä oli, että annoin liikaa informaatiota miettimällä maksua/ reissua PRF liian kauan. Se mikä mua sai epäilyttämään olikin flopin pienehkö betti ja turnin pusku combo. Flopilta en saanut kavennettua range pahemmin, tuntui hieman feelerbetiltä, mutta saatto yhtä hyvin olla valuebet. Se, että maksoin flopin täytyi kertoa vihulle, että mulla oli kädessä joko JJ tai QQ. Riverin pusku oli erittäin hyvä veto, koska olisin katkennut jos olisin maksanut ja ollut väärässä. Kysymys kuuluukin, olinko todennäköisimmin biitattu vai vetikö Marco bluffilla. Mielipiteitä, anyone?

      Ja loppukevennykseksi näitä käsiä, joidenka vuoksi tuntuu, että vihut lukee joskus niin hyvin game flowta ja sun kättä, että tietävät mitä tehdä vähän marginaalisemmillakin käsillä:


      http://fi.pokerstrategy.com/poker-hand-converter/handreplayer/hand/377762

      Tää jeppu pelaili tätä kättä ennen about 15 kättä, eikä ollut vastaavia koppeja kyllä kokeillut. Ajoitus oli kyllä täydellinen, prkl :D
    • poupou
      poupou
      Bronze
      Joined: 08.09.2007 Posts: 7,210
      Noi kädet voi muuten ihan tommosenaan pasteta käsikonvertteriin jollon ne on paljon mukavampi lukea :f_grin:

      Hand converted with online PokerStrategy.com hand converter:

      Pelaa käsi

      $0.5/$1 No-Limit Hold'em (6 handed)

      Known players:
      MP2:
      $104.50
      MP3:
      $107.05
      CO (Hero):
      $260.65
      BU:
      $181.50
      SB:
      $100.00
      BB:
      $100.00


      Preflop: Hero is CO with 9, J.
      2 folds, Hero raises to $3.00, BU calls $3.00, 2 folds.

      Flop: ($7.5) 7, K, 8 (2 players)
      Hero checks, BU checks.

      Turn: ($7.5) T (2 players)
      Hero bets $5.00, BU raises to $15.00, Hero raises to $62.00, BU calls $47.00.

      River: ($131.5) 3 (2 players)
      Hero bets $72.00, BU folds, Hero gets uncalled bet back.

      Final Pot: $131.5.
    • vapaamieli
      vapaamieli
      Bronze
      Joined: 09.03.2008 Posts: 144
      Tänks poupou, konverttaankin kädet jos onnistun :D
    • vapaamieli
      vapaamieli
      Bronze
      Joined: 09.03.2008 Posts: 144
      Helou rakas blogi ja lukijat <3

      Tarkoitus oli keskittyä NL texu heads upiin ja Pot-limit Omahaan, mutta aloitan käsittelemällä mielummin NL texu shorttia (koska bloggaajalla on vapaus olla vähät välittämättä muiden mielipiteistä, eivaan :D ). Otan shortin käsittelyyn, koska uskon tästä olevan apua myös muille shortin kanssa painiville tai ainakin niille, jotka haluavat oppia lukemaan mun peliä ja murskata mut pöydässä :D mut hei niille, jotka edes harkitsee sitä, mulla on counterstrategia valmiina :f_cool: Puran nyt kärkeen lupaukseni mukaisesti käsittelemällä voitollisen (graafi 2, ihan vaan armuuden vuoksi, jos noin paraabelit on hukassa :/) ja tappiollisen (graafi 1) session eroja sekä sessioanalyysiä pikkasen.

      Ensimmäinen sääntö: (nää on siis mun sääntöjä, ei oo pakko noudattaa, en mäkään niitä aina jaksa noudattaa ;) , mutta jos noudattaisin ja eli sisäistäisin ne oikeasti näkyisi se varmaan tuloksissa):

      Pelaa vain virkeänä ja tee sellainen ympäristö itsellesi, jossa voit rauhassa keskittyä vain ja ainoastaan pokerin pelaamiseen. Oih, jos saisikin aina pelata näin (lue: jos olisi aikaa pelata haluamanaan ajankohtana, eikä olisi pakko vääntää pokrua töiden jälkeen tai vaimo olan takana natisemassa :) )! Parhaat pelit yleensä ovat yöllä, kun tasolle sopivat humalaiset jenkit pelaa kalja-pokeria statseilla VPIP:80/ PRF:45, ja menee all in joka viidennellä kädellä ;) Älä tee niin kuin väsyny jenkki tekee: kalja kädessä, telkka päällä taustalla, pokru ikkuna näytön laidalla ja laivanupotus toisella. Minimoi häiriötekijät. Postaan ekaks session, jossa otin turpaan kalja-pokeria lähentelevällä setupilla ja toiseks lähes streriilissä virikkeettömässä pokeritilassa :D

      Toinen tekijä:

      Pelaa voittavaa pokeria. Yksinkertaista. No, ehkä sitä pitää vähän avata :) Lähtisin siitä, että pelaa sellaista peliä joka tuntuu itselleen mukavalta ja luontevalta ja mielellään sellaisissä peleissä, joissa kaikki ei ole kivikovia antoniuksia tai durrrreja. Ota mukaan muutama mehukas tonnikala, jos niitä on tarjolla ja keskity pelaamaan ensisijaisesti heikompiasi vastaan :D eikö olekin reilua, pokeri on taitopeli, jossa raha valuu lopulta parhaimpien taskuun. Hyvänä tavoitteena voitaneen pitää, että koittaa päätyä yhdeksi näistä parhaista ainakin omalla limiitillään. Onneksi huiput siirtyvät tasoilla nopeastikin ylöspäin ja jättää tälläset sätkivät limput junnaamaan omalle mukavuusvyöhykkeleen :/ jotta haluaa nousta portaita ylöspäin, on vuodatettava sen eteen hikea ja koettava tuskaa :D tästä päästään siihen, että omaa peliään on jatkuvasti kehitettävä ja peliin tulee mukautua. Yksi merkittävimmistä yksittäisistä tekijöistä sessiossa on mielestäni peliin ja muihin pelaajiin mukautuminen: etsitään parasta strategista linjaa ja eri pelaajiin sopivia työkaluja, joilla höylätään heistä taaloja. Peleissä tulee miettiä, toimiiko esimerkinomaisesti blindien vieminen (toisinaan se voi olla kuin lapselta tikkarin vieminen ja joskun se voi olla vaikeaa kuin karhun karvojen kiskominen).

      Noniin keskitytäänpä taas. Seuraavaksi käsittelen pelisession laivankääntäviä kursseja esimerkkikäsien avulla. Käytän tota linkkisysteemiä muutamassa. Sanokaa vaan jos toi on hankala hahmottaa, niin palaan takas "ruotuun", mä vaan tykkään mielummin katsella ton linkin takaa. Toimiikohan se ees kellään muulla kun mulla? :)


      Graafi 1


      Käsi 1 (väsynyt typerä yritys):

      http://fi.pokerstrategy.com/poker-hand-converter/handreplayer/hand/378699

      Nostetaanpa möhkö pyödälle: maksoin tällä twocapper suittarilla sekoittaakseni hieman call-rangea ja hyvän pöydän flopin toivossa, josta ehkä voisin puskea vihun ulos kädestä, tähän mennessä kaikki muu ok paitsi huono positio. Floppi näytti kohtuulliselta, jotta CO:n avaajaa voitiin vähän testata, pakotienä oli kuitenkin gutari (olikohan se ees oikee termi) ja ehkä vielä eläviä kortteja. Reissu oli ehkä liian pieni antaen vihulle kohtuulliset pottiodsit vetää kättään. Floppi oli toisaalta liian vetinen, joten vihu saattoi hyvinkin laittaa mut värin tai suoran vedolle. Reissu esittikin jälkikäteen tarkasteltaessa enemmän feelerreissua kuin esim settiosuman reissua, joka olisi ollut korkeampi, jotta vedot olisi tehty kalliiksi vetää. Reissaamalla 22bb potti kasvoi 37bb, jolloin vihun tuli maksaa enää 14,5bb:ta, joka antoi pottikertoimeksi ~2,5:1. Jos vihu olisi arvioinut mahdollisuuksiaan yhtä osuttua paria vastaan, hän sai kertoimet 1:8, laskenkohan näitä ihan väärin, hä? luultavimmin hän halusi nähdä turnilla missä mennään. Mennäänhän tässäkin aika kapeella, mutta tässä kohtaa mennään vielä ihan kohtuullisilla vesillä. Turnin openenderiksi kehittyminen antoi mulle käsityksen, että olin oikeutettu jatkamaan semibluffilla. Se oli ensimmäinen lapsentauti. Oletin kyllä maksun flopin maksun jälkeen vahvempaa kättä, ehkä 99-AA tai padan veto naulalla. Päätin koittaa esittää siis valmista nämä biittaavaa kättä. Ei mennytkään läpi. Riverin täyttäessä sekä värin, että suoran A:lla en ymmärrä miksi enää lähdin runnomaan, mitään koska en voinut voittaa enää mitään kättä ja vihu oli osoittanut halukkuuttaan maksaa streetit läpi. Vaikki vihunkin maksut olivat kevyitä, oli tämän käden turn ja river suoritukset alhaisen huonoja X( opettiko tämä käsi jotain, älä bluffaa kalaa, älä bluffaa jos olet tilteissä ja se näkyy pöydässä äläkä pelaa näitä käsiä ilman positiota ainakaan yleensä.

      Käsi 2:

      http://fi.pokerstrategy.com/poker-hand-converter/handreplayer/hands/378731

      Tässä kädessä näkyy yksi perusvirhe jota pöydissä tehdään. PRF reissu oli perussettiä limppaajan rankomista, mutta flopin betsin koko ja betsaus ylipäätään käteen jossa on ylikortteja, kun vihu on osoittanut PRF heikkoutta
      olevansa todennäköisesti vetokädellä: pieni pari 22-88 tai suittarikonnektori tai joskus one/twocapper niin kuin tässä. Pöytä oli täynnä näitä pieniä kortteja ja mukana oli lisäksi BB maksajana (pari tai isoja kortteja) reissusta. Panostuskoko oli se ratkaiseva virhe mielestäni, joka osoitti liikaa heikkoutta, alle puolet potista. Olisi pitänyt lyödä perus 2/3 pottia, potillinen tai sit vipuvartena tosi vähän pohjalle (jota ei mielestäni tällaisella kädellä pitäisi tehdä) eli ne panostussarjat, joita yleensä käytän. Riverin maksu oli myös suuri virhe: ei vihu olisi lyönyt muulla kuin suoralla tai kahdella parilla. Käsittämätön idiot-heromaksu, upotan pääni ensi kerralla rantahiekkaan, jos uusin tämän virheen. :f_confused:



      Graafi 2

      Käsi 3 (järkeviä liikkeitä):

      http://fi.pokerstrategy.com/poker-hand-converter/handreplayer/hands/378776

      Blind battle. Avaan betsillä SB:n peruspanoksella. erittäinLAG vihu 19 käden historialla reissaa, joten päätän slouvaa. Flopilta checkkaan nutsit ja otan vaan kopin, jottei näytä liian vahvalta, koska vihu on aggro ja syöttämällä tälle köyttä hän panostaa mun puolesta. Riverin 5 tuo värin- ja suoranvedot pöytään, joten reissaan suojellakseni kättä vedoilta. Vihu varmaankin reissaisi päälle, jos olisi vahvempaa kädessä (AK, ehkä KQ, AA, setit ja kahdet parit), joten valueta vaan päälle. En antaisi tässä tilanteessa freecardia kovin usein ellen tietäisi tällä olevan pari tms, joka ei pääse enää ohi (esim tiukempi vihu, joka reissaa pienemmällä rangella).

      Olisi ollut kiva postaa syvällisempää matskua, mutta nyt loppuu aika, joten tätä on jatkettava myöhemmin. Kommentteja otetaan vastaan! :)
    • poupou
      poupou
      Bronze
      Joined: 08.09.2007 Posts: 7,210
      Mielenkiintosta luettavaa. Lisää vaan :f_cool:

      [valitus] Kuvat vois olla pikkasen pienempiä jottei ois niin pitkiä noi tekstirivit, ois kivempi lukea.

      Ehkä helpoin tapa on pienentää hemiä ennen kuvan tallentamista.
      Toinen toki että imageshackista ruksaa sen resizing ja pistää pienemmäks, esim 800x600/1024x768.

      Ei mulla muuta.[/valitus]

      :f_thumbsup:
    • vapaamieli
      vapaamieli
      Bronze
      Joined: 09.03.2008 Posts: 144
      Monessa paikkaa kuulee sanottavan position olevan vähän ymmärretty pokerin osa-alue, mutta siltä tärkeä. Allekirjoitan myös sen olevan tärkeää. En ole koskaan vuodattanut paperille tai koittanut sen syvällisemmin selittää jollekin toiselle, mitä positio on? Tarkoitus onkin tutkia mitä positiosta on hyötyä ja onko joskus hyötyä siitä, ettei ole positiossa? Saa liittyä mukaan tutkintaan ja nostaa keskustelua. =)

      Lähdetään liikkeelle faktoista: olemalla positiossa toiseen tai muihin pelaajiin nähden, saat toimia viimeisenä vuorossa. BU eli Button eli eli jakaja on tässä suhteessa parhaassa asemassa. Jos alettaisiin viilaamaan pilkkua, niin mun mielestä positio tulisi jakaa ennen floppia ja flopin jälkeen "vaiheisiin", koska BB (big blind) toimii viimeisenä vuorossa ennen floppia, eikä jakaja ja täten on parhaassa asemassa puhtaasti vuorojärjestystä ajatellen. Flopin flopin jälkeen SB (small blind) on heikoimmassa asemassa ja BU parhaassa. Kokonaisuutta arvioiden button on toki parhaassa asemassa (PRF ja POF), joten älkää kuunnelko mun nillitystä. Silloin kun aletaan tutkimaan niin otetaan mukaan kaikki näkökulmat, perkele. :D

      Mitä etua on, että saa toimia viimeisenä vuorossa? 1) näkee mitä muut tekevät ennen sua. 2) kontrolloi potin kokoa suhteessa paremmin kuin olisi OOP (out of position) ja kontrolloi freecardeja.

      1. Näkee mitä muut tekevät ennen sua. Mitä konkreettista hyötyä tästä on? Kuvittele esimerkiksi tilanne, että sulla on iso pari, sanotaanko vaikka QQ, kädessä ja mukana potissa on kolme muuta pelaajaa. Pöytä näyttää suhteellisen vaarattomalta JT5 ao (ao=all offsuited), mutta ennen sinua jokainen korottaa ja viimeinen on jo all in. Voisi kuvitella, että kätesi ei ole riittävän vahva ja mukiin heittämisellä pääset halvemmalla. Jos olisit toiminut ensimmäisenä vuorossa olisit luultavasti panostanut samaan pyötään ja saanut sitten korotukset niskaasi. Tällä setupilla ja tällä actionilla ainakin yksi vihu biittaa sut luultavasti useamman käsi (kädet AA, KK, JJ, TT, 55 ja JT sekä epätodennäköisemmät J5 ja T5).
      2. kontrolloi potin kokoa suhteessa paremmin kuin olisi OOP ja kontrolloit freecardeja. Voit hallita panostamista. Voit checkata vihun perässä, jos haluat saada tai antaa freecardin. Voit panostaa, jos vihu checkkaa. Voit korottaa, jos vihu panostaa. Hallitset panostamista ja sitä kautta potin kokoa. Tätä vastaan löytyy toki aseita, joita voisi käsitellä jossain kohtaa.

      Onko siitä joskus höytyä, kun et ole positiossa? En ole itse kovin moneen kertaan itse törmännyt. Ainut asia mitä voisi sanoa on donkkaaminen, kun voi olettaa, että vihu joko foldaa usein (c-bettaaminen) tai jos tietää vihun korottavan mieluusti, kun itsellään on hyvät laput. En oikein tiedä tästä, onko jollain kokemuksia?
    • vapaamieli
      vapaamieli
      Bronze
      Joined: 09.03.2008 Posts: 144
      Enpä ole itsestäni turissut vielä oikeen mitään. Ehkä voisin raottaa hieman ovea ja kertoa jotain muutakin kuin pokerin peluusta, ehkä siitä tulee vähän sopivaa kontrastia tähän muuten niin tylsään blogiin; ja tarkoitan nyt ainoastaan, että tulisi kontrastia. No jaa, enpä tiä menikö toi nyt läpi. Hahahaha... tää jantteri on istunu vähän liikaa duunis tällä viikolla ja alkaa nuppi rakoilee. Mut sanotaanko, et tuo ainakin nyt jotain muuta kuin pokeria. Ja tää ei oo sit mikään kaapin ovi jota raotellaan :D

      Meitsi on juuriltaan tampereelta nykyisin jo helsingissä useamman vuoden asuneena stadilaistunut ja ensimmäisen kvartaalinsa jo ohittanut kääpä. Asun avopuolisoni ja muskan (ei oo lapsi vaan pupu) kanssa itä-helsingissä. Eli jos täältäpäin löytyy pokeririnkejä niin oon kiinnostunu pelailee livee, ollaan pienellä kaveriporukalla pelailtu, mut ei haittais vaikka olisi muutama muukin lisänä. Mul on chipit ja laput. :)

      Teen duunii päivätöissä ja unelma olisi jossain lähitulevaisuudessa saavuttaa pokerista mukavat sivutulot, jotta voisin antaa rahani autokauppiaalle ja matkaoppaille :) pokerista en ole suunnitellut itselleni lopullista päämäärää (vaan eihän sitä koskaan tiedä), van tavoitteena on pidemmällä aikavälillä toimia yrittäjänä ja pyörittää omaa liiketoimintaa. Tekisin jo tällä hetkellä varmaankin sen verran taaloja pokeripöydissä, että voisin niillä elää (niin varmaan näinhän ne kaikki paistit ajattelee ja sit menee katkomaan itsensä harjojen kynsissä ja palaa takaisin duuneihinsa lakki kourassa uutta rollia kasvattamaan :D ), mutta en koe pokeria ainakaan tällä hetkellä mitenkään järkevänä vaihtoehtona kokopäiväiseen hommaan. Koulu on vielä vähän kesken, mutta eiköhän toi opinnäytetyökin saada valmiiksi ja paperi ulos tämän vuoden puolella.

      "Joka itselleen kuoppaa kaivaa, se itse sen täyttäköön." -monttu montun sisällä FTP:llä. Jos viä ton suuremman montun sais kurottua umpeen (näkyy ekassa postauksessa) jossain vaiheessa.



      Oli pakottava tarve laittaa kurottu monttu blogiin, jotta voi status quon jälkeen aloittaa taas alusta kaivuuhommat. :D Ei vaan, nyt kyllä monttujen kaivuut sais jo pikku hiljaa jättää taakse, ainakin noiden tilttipäisyyttään kaivettujen monttujen kaivuu.
    • vapaamieli
      vapaamieli
      Bronze
      Joined: 09.03.2008 Posts: 144
      aaah, uusi setup pokru sessioille: 2 kpl BenQ 24" littua ja Acerin M3023 purkki. Kyllä nyt kelpaa pokkaa jauhaa taas. Alkanu yhä enemmän toi PLO kiinnostaa: tiltillä kertyny 4,72k kättä 14.1 bb/100 ja starsilla vasta 0,28k kättä 36.75 bb/100. En tiä oonko sattunu vaan hyvään upswengiin vai mitä (eli hirveetä paistin tuuria :D ).

      Sessiot ovat olleet mielestäni suht. onnistuneita ja mitään järkyttäviä mooveja ei oo toistaiseksi tullut puskettua (tai niinhän mä luulen). Kädenluku on Omahassa jokseenkin vielä hakusessa, mutta saattaa johtua myös siitä, että PLO 50 tasolla on melko paistikasta menoa ja vihut tykittää naulaparilla 67T tyyppisilläkin pöydillä merkit keskelle :D . Harkintaan on mennyt HM:n omahan laajennus sen lisäksi, että oottelen yhä Slotboomin vai mikäköhän se oli opusta starsilta. Tarkoitus olis vähän kehittyä PLO:ssa. Jos vaikka paisti sais taas vähän karvaa selkään! :)
    • vapaamieli
      vapaamieli
      Bronze
      Joined: 09.03.2008 Posts: 144
      Tämä kysymys tulee kaikille pokerinpelaajille jossain vaiheessa vastaan. Onko pokeri itselleen mukava ajanvietto peli, mikä on sinänsä ihan jees. Mikäs sen hauskempaa kuin viettää rentoa iltaa kavereiden, ehkä muutaman hyvän oluen ja pokerin parissa. Tämä on erittäin hyvä vaihtoehto; ei tarvitse raapia päätä tai stressaa reggien lailla. Mutta, niille jotka ottavat (ja niillekin joiden ei välttämättä pitäisi ottaa kykyjensä puolesta; älkää tuijottako mua :D , mutta joilla on raudanluja tahto ja usko itseensä) pokerin hieman vakavemmin ja tavoittelevat sen avulla ehkä hieman sivutuloja tai harkitsevat pokerista päätoimista työtään kysymys pingahtaa hieman useammin ja vakavempaan äänensävyyn esille.

      Jotta tämä lappujen läiskiminen olisi hieman määrätietoisempaa toimintaa otan tähtäimen silmään muutamia konkreettisia tavoitteista, joiden avulla visio pokerinpelaajana on tavoiteltavissa. Ja suunnitelman lähtökohtana pitäisi aina ottaa dokumentointi mukaan. Jaa miksi, no se olikin hyvä kysymys. :) mulle se konkretisoituu ennen kaikkea selkeiden tavoitteiden määrittämisestä (ja realistisista, missä olen aina ollut huono :D ) sekä seurannan helpottamisessa.

      Pidemmän aikavälin tavoitteena on saavuttaa pokerin avulla taloudellinen riippumattomuus. Tämä olisi ihannetila: tienaisin sen verran, ettei tarvitsisi katsoa laskujen summia :) ehkä vähän suureellisia tavoitteita :D , mutta ainakin tavoittelemisen arvoinen tahtotila.

      Lyhyemmän aikavälin tavoitteiden avulla pyrin saavuttamaan visioni. Ensimmäinen virstanpylvääni siitä asti kuin aloitin pelaamaan pokeria oli saavuttaa 10k kokonaisvoitot lajista. Tästä tavoitteesta en ole enää kovin kaukana, jos ei pahat downswengit iske (nyt se varmaan tulee, kun mainitsin; ei en ole lainkaan taikauskoinen, enkä sekaisin vaikka käyn tätä jatkuvaa yksinpuhelua blogin muodossa :D ). Tämän jälkeen on tarkoitus ottaa pieni stoppi ja punnita tavoitteita jälleen. Lyhyen aikavälin tavoitteissa on myös saavuttaa hieman suurempi turnausvoitto. Vyölle on kertynyt vasta yksi voitti pienenssä muutaman tuhannen pelaajan turneessa iPokerilla ja siitähän jäikin sitten kova voitonnälkä. Oon jahdannu voittoa useamman kerran ja päässyt jo melko syvälle, mutta finaalipöytiin ei ole ollut pitkään aikaan asiaa. :( Kolmas lyhyemmän aikavälin tavoite ja kaikkein tärkein on kehittää edelleen omaa peliä. Pyrin tähän jatkuvasti (ainakin yritän, joskus vain kaikki palat eivät loksahda kohdalleen: esim pelaa silloin kun ei pitäisi väsyneenä, nälkäisenä tai kiukkuisena). Koitan analysoida peliäni mahdollisimman paljon, miettiä voisiko jotain tehdä toisin paremmalla menestyksellä.
    • poupou
      poupou
      Bronze
      Joined: 08.09.2007 Posts: 7,210
      Alkuperäinen kirjoittaja vapaamieli
      enkä sekaisin vaikka käyn tätä jatkuvaa yksinpuhelua blogin muodossa :D
      Pakkohan tähän on sanoa että onhan meitä lukijoita monta, eli ainakaan meidän mielissä et yksinpuhelua käy. Ollaan vaan laiskoja kirjottaan. Varsinkin kun nää sun postit on niin luettavaa tavaraa että tulis tyhmä olo kun pistäs vaa ":f_thumbsup: "

      ...

      :f_thumbsup:
    • kravdude
      kravdude
      Bronze
      Joined: 20.10.2009 Posts: 3,015
      Mä nyt nolaan itteni totaalisesti kirjottamalla, että oon poun kanssa samaa mieltä, piste:D
    • OlentO
      OlentO
      Bronze
      Joined: 12.02.2010 Posts: 94
      Alkuperäinen kirjoittaja poupou
      Alkuperäinen kirjoittaja vapaamieli
      enkä sekaisin vaikka käyn tätä jatkuvaa yksinpuhelua blogin muodossa :D
      Pakkohan tähän on sanoa että onhan meitä lukijoita monta, eli ainakaan meidän mielissä et yksinpuhelua käy. Ollaan vaan laiskoja kirjottaan. Varsinkin kun nää sun postit on niin luettavaa tavaraa että tulis tyhmä olo kun pistäs vaa ":f_thumbsup: "

      ...

      :f_thumbsup:


      Samaa mieltä. :f_thumbsup:
    • vapaamieli
      vapaamieli
      Bronze
      Joined: 09.03.2008 Posts: 144
      Nöyrimmät kiitokset :) otan mielelläni kommentteja puolesta/ vastaan, jos vain laiskiaiset jaksavat kirjoittaa :D