Tikkari luckboksaa

    • Tikkari
      Tikkari
      Bronze
      Joined: 10.06.2008 Posts: 10,401
      No niin, kai se on jo aika aloitella tämä blogitus pikkuhiljaa. Tarkoitus olisi kertoa elämänmenosta ja tietty varmaan peleistäkin täytyy pientä raporttia laittaa.

      Tosiaan kesäkuusta asti olen nyt hoidellut PokkAAn kanssa tätä Suonen CM:n virkaa PokerStrategylla, ja elokuun alusta on nyt sitten tutustuttu Gibraltarin toimistoon. Pelit ovat jääneet elokuussa hieman vähemmälle, sillä uutta asiaa on ollut melkoisesti sekä työrintamalla että tietysti myös uuden maan kuvioita opiskellessa.

      Tarkoitus olisi myös ehtiä grindaamaan, kunhan nyt pääsen muuttamaan uuteen kämppään ja saan netin toimintakuntoon. Paikallinen operaattori nyt ei ole niitä kaikkein varmimpia, joten netin asennuksessa voi mennä päivä, viikko tai kuukausi. Pahimmassa tapauksessa asennuksesta veloitetaan, vaikkei sitä olisi ikinä asennetukaan. :)

      Viikonloppuna tutustuimme PokkAAn kanssa Gibraltarin Casinoon turnausviikonlopun merkeissä, ei jäänyt paljoa jälkipolville kerrottavaa. Struktuuri turnauksissa oli aika raaka, blinditasot nousi 30min välein ja blindit käytännössä aina tuplaantui. Pahin nousu oli 100-200 tasolta suoraan tasolle 200-400, joka teki turneista melkoista arvontaa. Perjantain "rebuyturnaus" oli melkoinen vitsi, alkuun oli 100BB stäkki ja rebuyn sai ottaa vasta kun oli tippunut alle 50BB. Ei add-onia. :sun: Siinä olin ihan hyvissä merkeissä vielä tasolla 200-400 mut kun tunnin päästä oltiinkin jo tasolla 400-800 niin 10K stäkillä oli pakko alkaa huiskimaan. Huonostihan siinä kävi.

      Pelaajien taso oli todella huono, joten heidät oli aika helppo laittaa käsille. Lauantain turnauksessa kohtaloksi koitui kuitenkin paistin bluffaaminen. Oli helppo laittaa kaveri rattaille, mutta ihme kyllä en saanut rattaita pakkaan värin ja suoran mahdollistamaan pöytään. Turnilla checkreissasin kun "väri" täyttyi, ja riveriin paukahti vielä neljän kortin suora. Joutui vihu kyllä miettimään muutaman minuutin ennen reilun potillisen puskun maksua riverillä. Kuten otsikkokin viittaa, niin kolmen streetin pillibluffit kannattaisi jättää väliin paistia vastaan..

      Käteisspelit eivät olleet kovin isoja, mutta sitäkin mehukkaampia. Perjantaina otin tosin 200 monttua, kun ei se värinveto irronnut edes flopin all-in puskulla. No tottakai se riveri napsahti ja yli neljänsadan potti vihulle. Viimeiset merkit lahjoitin PokkAAlle, jonka kymppipari ei irronnut rautakangellakaan J korkeaan pöytään. Olisin kyllä itsekin maksanut itseäni vastaan :)

      Lauantaina tulikin sitten käteisessä ihan ok nousut, isoimmat voittokädet olivat 8 2 , jolla floppasin rattaat vihun yliparia vastaan, sekä 6 4 jolla floppasin suoran ja sain PokkAAn katki. Ei ehkä ihan oppikirjan mukaista peliä, ja porukka katselikin aluksi silmät pyöreinä. Mutta kun selvisi, että oon Suomesta niin eivät ihmetelleet enää yhtään. Suomen sisäinen ottelu päättyi suhteellisen tasoihin loppujen lopuksi ainakin käteispöydässä, PokkAA sinnitteli kyllä kummassakin turneessa meikäläistä huomattavasti pidemmälle.

      Sunnuntain turnaukseen ei enää virtaa riittänyt, menin ennemmin rangelle lyömään golffia. Harrastus tuli aloitettua tänä kesänä ja koukkuun on jääty samantien. Täällä ainakin nuo kentät on kunnossa, joten aikaa viheriöllä tulee varmaan jonkun verran vietettyä.

      Eiköhän tässä nyt ole jo asiaa ensimmäiseksi entryksi, laitetaan päivitystä aina sitä mukaa kun ehditään ja jotain mielenkiintoista tapahtuu.
  • 426 replies
    • Tikkari
      Tikkari
      Bronze
      Joined: 10.06.2008 Posts: 10,401
      Joo tuli tuurattua tuossa Sammya sittarivalmennuksessa, ja huonostihan siinä kävi. No 30 senttiä tuli vaan tappiota mut aika olot sai kyllä. Ei noita vaan saa riverilläkään pakkaan, vaikka kuinka yrittää. Heads-upin ratkaisukädet, kaverin on kyllä pakko olla superuser. No tulipa vedettyä taas kunnon kolmen streetin pilli ilmalla paistia vastaan, joten peiliin saa katsoa. :rolleyes:
      Ihmeen kauan se kyllä mietti ennen maksua.

      Seat 4: VanDerPelto (8855 in chips)
      Seat 5: zoepoocch (4645 in chips)
      VanDerPelto: posts the ante 25
      zoepoocch: posts the ante 25
      VanDerPelto: posts small blind 100
      zoepoocch: posts big blind 200
      *** HOLE CARDS ***
      Dealt to VanDerPelto [4 6 ]
      VanDerPelto: raises 500 to 700
      zoepoocch: calls 500
      *** FLOP *** [K K 2]
      zoepoocch: checks
      VanDerPelto: bets 600
      zoepoocch: calls 600
      *** TURN *** [K K 2] [K]
      zoepoocch: checks
      VanDerPelto: bets 800
      zoepoocch: calls 800
      *** RIVER *** [K K 2 K] [Q]
      zoepoocch: checks
      VanDerPelto: bets 2600
      zoepoocch: calls 2520 and is all-in
      Uncalled bet (80) returned to VanDerPelto
      *** SHOW DOWN ***
      VanDerPelto: shows [4 6] (three of a kind, Kings)
      zoepoocch: shows [5 T[ (three of a kind, Kings - Queen+Ten kicker)
      zoepoocch collected 9290 from pot
      *** SUMMARY ***
      Total pot 9290 | Rake 0
      Board [Kc Kh 2c Ks Qd]
      Seat 4: VanDerPelto (button) (small blind) showed [4h 6c] and lost with three of a kind, Kings
      Seat 5: zoepoocch (big blind) showed [5d Th] and won (9290) with three of a kind, Kings

      Ja tässä sitten viimeinen niitti:

      Table '104653486 1' 9-max Seat #4 is the button
      Seat 4: VanDerPelto (3985 in chips)
      Seat 5: zoepoocch (9515 in chips)
      VanDerPelto: posts the ante 25
      zoepoocch: posts the ante 25
      VanDerPelto: posts small blind 100
      zoepoocch: posts big blind 200
      *** HOLE CARDS ***
      Dealt to VanDerPelto [6 7]
      VanDerPelto: raises 400 to 600
      zoepoocch: calls 400
      *** FLOP *** [K 7 J]
      zoepoocch: checks
      VanDerPelto: bets 1000
      zoepoocch: calls 1000
      *** TURN *** [K 7 J] [Q]
      zoepoocch: checks
      VanDerPelto: bets 1200
      zoepoocch: raises 1200 to 2400
      VanDerPelto: calls 1160 and is all-in
      Uncalled bet (40) returned to zoepoocch
      *** RIVER *** [K 7 J Q] [2]
      *** SHOW DOWN ***
      zoepoocch: shows [6 T] (a flush, King high)
      VanDerPelto: shows [6 7] (a flush, King high - lower cards)
      zoepoocch collected 7970 from pot
      *** SUMMARY ***
      Total pot 7970 | Rake 0
      Board [K 7 J Q 2]
      Seat 4: VanDerPelto (button) (small blind) showed [6 7] and lost with a flush, King high
      Seat 5: zoepoocch (big blind) showed [6 T] and won (7970) with a flush, King high
    • hibi83
      hibi83
      Bronze
      Joined: 09.10.2007 Posts: 958
      Ton takia jätin aikoinaan FTP:llä taalan sittarit rauhaan ja pelasin kahden taalan sittareita. Siellä sai sentään vihut joskus kippaamaankin ja ainakin niillä oli sit se käsi mitä itse esitti, jos maksun sai. Oli kyllä sairas kaveri. Hyvä valmennus oli kyllä, muutamia ihan hyviä vinkkejä tuli omaan sittaripeliin. Zammylla kävi kyllä tuuri, kun sairastui. Se ois ottan varmaan aika hyvin lämpöä noissa. :P
    • zamwise
      zamwise
      Silver
      Joined: 16.11.2007 Posts: 4,882
      Erästä suurta ajattelijaa siteeraten: "Dats poka!" (KQo-lovers)

      Makailin vieressä märkä pyyhe silmillä ja kuuntelin suurimman osan aikaa, jossain vaiheessa äänessä oli kyllä aistittavissa epätoivoa...

      ... ja minäkö, kärsivällisyyden ja rauhallisuuden perikuva, ottaisin lämpöä...? :P
    • Tikkari
      Tikkari
      Bronze
      Joined: 10.06.2008 Posts: 10,401
      Jeps, uutta entryä pukkaa. Tällä viikolla oon tilttaillu lähinnä muista asioista kun pokerista. Lähinnä hermot on menny uuden osoitteen kanssa, jonka olen joutunut joka päivä muuttamaan postiin ynnä muualle, kun kiinteistönvälittäjä laittaa uuden version joka päivä tyyliin "ai niin, unohtui eilen muuten laittaa tämä tien nimi, rapun numero ja postinumero olikin väärin". Viimeinenkin versio oli kyllä vielä väärin, mutta itse sain ehkä nyt selvitettyä sen oikein. No kämppä on nyt ymmärtääkseni kuitenkin löytynyt, ja siihen voi mahdollisesti muuttaa perjantaina.

      Autoa olen myös yrittänyt ostaa kovasti, koska leasing ei nyt nähtävästi onnistu mitään kautta. Netissä on hirveen kivoja ja halpoja vähän ajettuja autoja ja olinkin ensin ihan mehuissani halvoista Audeista ja Bemareista. No sitten kun otin myyjiin yhteyttä, niin joka kerta tarina oli suurinpiirtein sama: "Olen juuri muuttanut Englantiin ja täällä en pysty tällä hienolla ja loistokunnossa olevalla autollani ajamaan, koska ratti on väärällä puolella. Siispä myyn sen nyt pois halvalla. Laita 30% auton hinnasta takuusummana tilille xxx, ja auto ilmestyy ovellesi koeajoon 5 päivän sisällä. Voit sitten testata auton, ja halutessasi voit palauttaa sen saaden tietenkin koko takuusumman takaisin." Ihan näin epätoivoinen auton suhteen en vielä ole, joten en ole tarjoukseen tarttunut. :D

      Ahdistaa vaan, kun meni nyt muutama päivä ihan hukkaan netissä surffailuun autoa etsiessä. Ei muuta kun liikkeisiin, mars. Mitään lainaahan täältä ei saa, joten ainoa mahdollisuus on käteiskauppa. Tekee muuten rollille tosi hyvää.

      Netti on myös kämppään tilattu, saa nähdä koska sen saa vai saako ollenkaan. Paikallisella Telefonicalla on monopoli puhelinlinjojen asennukseen, joten vaihtoehtoja ei juurikaan ole. Meinasin ottaa puhelinlinjan Telfonicalta ja netin muualta(nopeampi, halvempi ja kuuluu TV-kanavat samaan hintaan), mutta tulin nopeasti toisiin ajatuksiin. Mikäli otan Telefonicalta vaan linjan asennuksen ilman nettiä, maksaa asennus 130€ plus jotain lisämaksuja vielä siihen päälle. Myös tulee kuukausittaisia ylläpitomaksuja n. 30€. Mutta mikäli otat netin, on asennus ilmainen ja hoitokulut pienemmät :)

      Maksan nyt sitten 3MB yhteydestä 46€ kuussa sisältäen kaikki mahdolliset reitittimet ja wlanin. Olis huonomminkin voinut käydä, esim. PokkAAlta on veloitettu asennus (reilu 300€, en tiedä mistä tämmöinen summa on saatu) tililtä jo kahdesti, mutta mitään ei ole toistaiseksi asennettu. Saa nähdä kauan mulla menee ennenkuin netti toimii.. Jään innolla odottamaan.
    • PokkAA
      PokkAA
      Bronze
      Joined: 05.05.2008 Posts: 8,043
      Alkuperäinen kirjoittaja Tikkari
      Olis huonomminkin voinut käydä, esim. PokkAAlta on veloitettu asennus (reilu 300€, en tiedä mistä tämmöinen summa on saatu) tililtä jo kahdesti, mutta mitään ei ole toistaiseksi asennettu.
      Eikö rake ole ihan luonnollinen ilmentymä myös puhelin- ja nettialalla? :)
    • Tikkari
      Tikkari
      Bronze
      Joined: 10.06.2008 Posts: 10,401
      Huh huh, nyt Telefonica kyllä ylitti kaikki odotukset.. Eka päivä uudessa kämpässä ja wlan toimii kun unelma! PokkAA ei oo saanu nettiä himaan vieläkään, lienee pärstäkertoimesta kiinni?? :D

      Pojat tuli tosin 3,5 tuntia sovitusta ajasta myöhässä, mutta enpä odottanutkaan kyllä jätkiä oven taakse tasan klo 12.00

      Vihdoinkin pääsee pikkuhiljaa taas pelaamisen makuun, kerrotaan sitte peleistä lisää seuraavassa entryssä.
    • zamwise
      zamwise
      Silver
      Joined: 16.11.2007 Posts: 4,882
      Alkuperäinen kirjoittaja Tikkari
      Pojat tuli tosin 3,5 tuntia sovitusta ajasta myöhässä, mutta enpä odottanutkaan kyllä jätkiä oven taakse tasan klo 12.00
      Espanjalaisiin asentajiin ja vastaaviin pätee kuulemma sellainen, että jos asentaja sanoo tulevansa klo 12, niin se tarkoittaa, että hän ei missään tapauksessa tule ennen sitä.
    • PokkAA
      PokkAA
      Bronze
      Joined: 05.05.2008 Posts: 8,043
      Alkuperäinen kirjoittaja Tikkari
      Huh huh, nyt Telefonica kyllä ylitti kaikki odotukset.. Eka päivä uudessa kämpässä ja wlan toimii kun unelma! PokkAA ei oo saanu nettiä himaan vieläkään, lienee pärstäkertoimesta kiinni?? :D

      Pojat tuli tosin 3,5 tuntia sovitusta ajasta myöhässä, mutta enpä odottanutkaan kyllä jätkiä oven taakse tasan klo 12.00

      Vihdoinkin pääsee pikkuhiljaa taas pelaamisen makuun, kerrotaan sitte peleistä lisää seuraavassa entryssä.
      En yleensä ole kenellekään mistään kateellinen, mutta NYT olen. Mulla Telefonican asentajat ovat vasta 6 viikkoa myöhässä...
    • Tikkari
      Tikkari
      Bronze
      Joined: 10.06.2008 Posts: 10,401
      Jeps, voisihan tätä bloginalkuakin välillä vaikka päivittää. Pitänee ottaa itseä vähän niskasta ja aloittaa viikoittainen päivitys.

      Peleistä nyt ei oo hirveesti kerrottavaa, mitään isompaa ei oo tapahtunut suuntaan eikä toiseen. Eli siis keskitytään muuhun elämänmenoon.

      Auto on vihdoinkin saatu hommattua ja toistaiseksi ainakin vielä toimii. Yksityiseltä ilman huoltokirjaa, joten tuskin toimii kauaa.. Pikkuvikoja muutama ja pitänee pajalla käyttää joku päivä.

      Golffia on nyt ehtinyt harrastaa hieman säännöllisemmin, on muuten hieman vaikeemmat kentät kun Suomessa. Kävin yhden 18 reikää tuossa pelaamassa ja ei muuta kun nöyrästi takaisin rangelle opettelemaan. Pari bogia tein ja muut menikin sitten kivasti yli jopa mun 54 händärin. Mutta nyt on swingi hiottu kuntoon ja driverillakin lyödään taas suoraan, varmaankin ens viikonloppuna uutta matoa koukkuun täyden pelikierroksen merkeissä.

      Volvo Masters alkaa huomenna jos en nyt väärin muista, pitänee lähteä joku päivä katselemaan miten helppoa se golf on kun osaa. Oon kyllä sen verran kunnianhimoinen tuon lajin suhteen, että selkeesti pannaan tavoitteeksi tuo Masters kymmenen vuoden päähän. Ei se nyt hirveen vaikeeta voi olla yhden pallon reikään lyöminen. Ja Almenaran kenttä kierretään kevääseen mennessä alle 100 lyöntiä. Se on varma.

      Viihteelläkin tuli eilen käytyä ja nyt on kyllä tukka aika jumissa. Tästä on Marbellaan joku reilu puolen tunnin ajomatka ja käytiin sielä sitten porukalla. Duunikaveri oli hoitanu meidät sisään johonkin pirun hienoon klubiin johon normisti maksaa 40€ sisään. Puitteet oli upeet ja fiilis oli katossa, tosin lässähti aika nopeesti kun menin baaritiskille hakee bisseä. Kakskytviis euroo! Siis 0,33L pullobisse! Lähdin muuten aika sukkelaan menemään, joku raja se on mullakin ravintolahintojen suhteen. Normiklubeissa Marbellassa kun tuo bisse maksaa "vain" 9 euroa.

      Joo, nyt on kyllä tuon kaupungin yöelämä nähty eikä tämän reissun jälkeen oo mitään hinkua enää koko paikkaan. Löytyy kivempia paikkoja lähempää, eikä niissä ryöstetä suomipoikaa törkeillä hinnoilla.

      Vanhaks on tulossa, ei tää kroppa enää kestä juhlimista. Taidan keskittyä vaan näihin pakollisiin ryyppäjäisiin, vappuun ja juhannukseen. Meinasin laittaa myös uudenvuoden listalle, mutta se taitaa tulla liian nopeasti vastaan. Ei ehdi palautua.
      Toivottavasti typohh on tänään turnausvalmennuksessa kovassa iskussa, koska meikäläinen ei todellakaan oo parhaassa terässä..

      Ens kuussa sitten lisää päivitystä :)
    • Tikkari
      Tikkari
      Bronze
      Joined: 10.06.2008 Posts: 10,401
      Päivitänpä taas kun on aikaa, jos vaikka pysyis pokerilinjalla vaihteeks.

      Marraskuussa pitäis alkaa taas pikkuhiljaa turneita kiertää. Marraskuun puolivälissä Espanjan mestaruudesta meinasin pelailla Marbellassa. Pitänee jättää bluffit kotiin.
      Siitä viikko niin toinen makoisa turnaus tässä lähellä myös, voi olla et vedän molemmat.

      Näillä näkymin pitäis lippu irrota yhdestä promosta tuonne Unibetin Varsova Openiin Joulukuun alussa, pitää siitä yrittää jatkaa Prahan EPT:lle suoraan. Toivottavasti saisin jostain napattua tuonne Prahaan myös lipun tai sitte pitää pelata se vahvasti steikattuna, ei noita viden kilon turneita pysty vaan millään yksin ilman sponssia painamaan.

      Ja tammikuussa tietty Helsinki Freezeout, tarkoitus olis pelata main event sekä joko texas/omppu tai sitte terminaattori, katotaan nyt miten ehtii/jaksaa. lento on aamuviideltä Helsingissä maanantaina joten voi olla et toi half/half jää pelaamatta väsymyksen takia..

      No typohh:n kanssa ruvetaan nyt painamaan tuota Sunday Warmuppia sunnuntaisin, joten todennäköisesti jo ensi sunnuntaina on semmoinen $50K mieheen ylimääräistä :)
    • came2bustFindda
      came2bustFindda
      Bronze
      Joined: 14.12.2007 Posts: 534
      Kyllä tässä nyt melkein pitäis tulla pelaan se Terminaattori ja pudottamaan sut ;)
    • Tikkari
      Tikkari
      Bronze
      Joined: 10.06.2008 Posts: 10,401
      Jeps, taas on opittu uutta ja ihmeelistä Espanjan maasta. Telkkari ei oo toiminu kuukauteen, mutta ketään ei tunnu kiinnostavan vika on nähtävästi antennissa. Muilla on Sky ja satelliittikanavat, meillä taitaa olla ainoo kämppä mikä on tuon perusantennin varassa. Kukaan ei tietenkään ota vastuuta tuosta antennin korjaamisesta, joten saa nähdä koska tässä taas telkkua näkee.

      Posteja ei ollu tullu viiteen viikkoon vaikka alussa tuli ihan kivasti. No ei muuta kun etsimään, tietenkään ne ei olleet tuossa lähipostissa. Liian loogistahan se olisi jos ne siitä jaettaisi. Piti sitten mennä naapurikylään josta ne sitten lopulta löytyi. Ihmettelin, miksei niitä ole jaettu ja pitääkö ne nyt aina täältä käydä hakemassa. Vastaus kysymykseen oli tietenkin, että niitä ei ole jaettu koska postinkantaja ei ole niitä jakanut. Ja varmimmin saa kuulemma postit perille kun tulee itse hakemaan. Taas opittiin jotain uutta tästä hienosta maasta. Puhelinlaskut oli jo menny ulosottoon, onneks ei sentään luottotiedot menny.
    • Tikkari
      Tikkari
      Bronze
      Joined: 10.06.2008 Posts: 10,401
      Tänään käynnistyy espanjan mestaruusturnaus Marbellassa. Katsotaan miten käy, struktuurin pitäisi ainakin olla hyvä. 45 min tasot ja 15K alkustäkki. Päivitellään tänne, miten käy.. Bluffit nolliin, paisteja vastassa!! :sun:
    • came2bustFindda
      came2bustFindda
      Bronze
      Joined: 14.12.2007 Posts: 534
      Mikä on buy-in?
      Tsemppiä =)
    • PokkAA
      PokkAA
      Bronze
      Joined: 05.05.2008 Posts: 8,043
      Alkuperäinen kirjoittaja came2bustFindda
      Mikä on buy-in?
      Tsemppiä =)
      Buy-in on $1.000+$100. :)
    • Tikkari
      Tikkari
      Bronze
      Joined: 10.06.2008 Posts: 10,401
      Jeps, lähtö tuli, tarkempi analyysi täältä.
    • Tikkari
      Tikkari
      Bronze
      Joined: 10.06.2008 Posts: 10,401
      Oon tässä pelaillu hieman käteishuppia videoiden tekomielessä ja tuntuis menevän ihan kivasti. Taktiikkana on lähinnä ollu työntää vihu tilttiin ja sitten kerätä hedelmät. Oma imago ollut varmaan kohtuu aggro, vai mitä mieltä näistä statseista? Missä parannettavaa? :) Käsiä tosin vasta reilu 700 joten vaikee tietty vielä sanoa..

      VPIP 70
      PFR 60
      W$WSF 60
      WTSD 34
      W$SD 48
      AF 5,5
      AFq 72
      3BET 25
      BB/100 95
      BB/hour 176

      Pari kättä:

      Oltiin aika deeppinä ja vihu halus alkaa työntelee mua kun olin reissannu aika kohtuullisesti.

      PokerStars No-Limit Hold'em, $0.50 BB (2 handed) - Poker-Stars Converter Tool from FlopTurnRiver.com

      SB ($195.10)
      Hero (Button) ($145.85)

      Preflop: Hero is Button with A, Q
      Hero raises to $3, SB raises to $12, Hero calls $9

      Flop: ($24) 4, J, A (2 players)
      SB bets $14, Hero calls $14

      Turn: ($52) 6 (2 players)
      SB bets $35, Hero calls $35

      River: ($122) 5 (2 players)
      SB bets $65, Hero raises to $84.85 (All-In), 1 fold

      Total pot: $252 | Rake: $0.50


      Tääkin vihu oli kohtuu tiltissä enkä vaan uskonu väriin. Riveri vähä auttoi päätöstä.

      Full Tilt No-Limit Hold'em, $1.00 BB (2 handed) - Full-Tilt Converter Tool from FlopTurnRiver.com

      Hero (Button) ($249.90)
      SB ($124.10)

      Preflop: Hero is Button with A, 3
      Hero raises to $3, SB raises to $11, Hero calls $8

      Flop: ($22) 10, 3, Q (2 players)
      SB checks, Hero bets $13, SB calls $13

      Turn: ($48) 4 (2 players)
      SB checks, Hero checks

      River: ($48) 3 (2 players)
      SB bets $100.10 (All-In), Hero calls $100.10

      Total pot: $248.20 | Rake: $0.50

      Results in white below:
      Hero had A, 3 (three of a kind, threes).
      SB had A, K (one pair, threes).
      Outcome: Hero won $247.70



      Tässä korjattiin taas tiltin hedelmiä.

      PokerStars No-Limit Hold'em, $1.00 BB (2 handed) - Poker-Stars Converter Tool from FlopTurnRiver.com

      Hero (SB) ($182.50)
      Button ($123)

      Preflop: Hero is SB with A, 10
      Button raises to $3, Hero raises to $12, Button calls $9

      Flop: ($24) Q, 4, A (2 players)
      Hero bets $14, Button calls $14

      Turn: ($52) 5 (2 players)
      Hero checks, Button checks

      River: ($52) 6 (2 players)
      Hero bets $38, Button raises to $97 (All-In), Hero calls $59

      Total pot: $246 | Rake: $0.50

      Results in white below:
      Button had 3, 3 (one pair, threes).
      Hero had A, 10 (one pair, Aces).
      Outcome: Hero won $245.50
    • Tikkari
      Tikkari
      Bronze
      Joined: 10.06.2008 Posts: 10,401
      Joo, heads-up sankarimme Hunni Attila otti eilen Tiltillä vähän biittiä. Ensin pelasin vissiin neljää jannua vastaan tyylin 20 jakoa, jotka kaikki meni sitouttiin kun huomas ettei oo hirveen tiukka kaveri vastassa. Sitten löytyi kiva saksalainen jonka kanssa vedinkin varmaan parin tunnin session. Lopputulos ei ollu hirveen hyvä, reilu 4 biniä alas. Kaveri sai alussa hyvän runin eli hyviä lähtökäsiä sekä floppas settejä ja muuta kivaa ja tulin heti ekaan tuntiin vissiin kolme biniä alas. Siten homma tasoittui ja pääsin ylös, kaveri tuntui olevan jo aika lämmin. Vedin jo kaverin niskalenkkiin ja sain melkein katki, mut se pullautti kolmeouttisen.

      No siinä sitten tasastäkein paineltiin menemään ja homma päättyi sitten isoon flippiin. Olin 3-betannu sitä ihan kiitettävästi (joku 40%) johon se alkoi vastailemaan suorilla puskuilla. No venasin edes jonkinlaista kättä ja sitten kaveri puski taas, koppasin hyvällä ässällä ja vihu voitti kasiparilla. Iski väsy eikä ollu haluu enää lähtee kipuamaan ylöspäin kun kaverilla oli about 5biniä pödässä. No, tästä ylöspäin.
    • Tikkari
      Tikkari
      Bronze
      Joined: 10.06.2008 Posts: 10,401
      Juu, tänään olis Malagan lähellä 660€ freezeout mutta taitaapi jäädä väliin. Katoin netistä struktuurin ja suoraansanottuna pelaisin ennemmin Ongamella noita dollarin MadTilt-turnauksia. Tulis halvemmaks ja varmaan ihan yhtä pahan olon saisi silti.

      5K alkustäkki, blindit 25-50 alkuun eli 100BBtä. 40 minsan jälkeen taso pomppaakin 50-100 eli mikäli ei ole lappu ekassa 20 kädessä käynyt niin sulla onkin enää 50BB.
      Yhdistettynä tähän viime kokemukset Espanjan turneesta, eli kippinappulaa ei löydy ja katsotaan joka floppi vaikka J4o UTGstä, en näe hirveen fiksuna lähtee tuonne painamaan Spaniardeja pakkaan.

      Omistin päivän golffille ja jos illemmalla painais jonkun turnauksen netissä. Ei huonompi valinta.