Kirjoitettu 18.joulukuuta 2011.

No päätin pistää blogin pystyyn. En usko että aikaa tulee olemaan tihuaan päivitys tahtiin, mutta pyrin päivittämään aina kunaikaa on ja jotain jännää pokerissa tulee tapahtumaan. Nyt tuli sopiva hetiki aloittaa blogi. Ensiksi oli tarkoitus että pelailen koko illan, mutta lupaavan alkuillan jälkeen tuli pari niin törkeetä ohivetoa joten katsoin paremmaksi laitta pöydät kiinni ja keskittyä johonkin muuhun.

Ensiksi hieman itsestäni. ikään on vähän yli 26. Pokeria on tullut lätkittyä jonkun verran 2006 vuodesta saakka joskus enemmän ja joskus vähemmän.
Liiemin ei ole raahaa taskunpohjalle ilmestynyt, mutta toiseelata en ole montaa dollaria mennytkään. Pokerstrategy.comiin tutustin keväällä 2011 ja rupesin tutkimaan sivustoa. Ensimmäiseksi visan läpäisyn jälkeen ja ilmaisen 50$ saatuani päätin sijoittaa sen suureen ja mahtavaan full tiltiin. No ne rahat meni sitten parempiin suihin samalla kun koko yritys pyyhkäistiin mailmankartalta. No eipä se oikeestaan haitannut. sain melkein samantien PokerStragyltä uuden 50$ Everst Pokerille. No siellä alku ei ollut mitenkään lupaava hävisin puolet melkein samantien. Syitä tähän on monia minkä takia näin kävi mutta epäilen että ykis asiaan vaikkuttva tekijä oli että jouduin pelamaan liian korkeella tasolla ja liikaa pöytiä auki samanaikaisesti. Halusin saavuttaa 1000summit pointtia mahdollisimman nopeasti ja varmistaa että rahat ovat vapaasti käytettävissäni. Pojot saavutettuani siirryin pelamaan mss NL2. Sieltä sitten pikkuhiljaa scentti kerrallaan pääsin kapuamaan NL5:teen. Tällä hetkellä rolli on about200$. Osan on tullut voitoilla ja osa tullut 10$ ensitalletuksella, josta sain lahja 500$ensitalletaja bonuksen siitä sitten on tullut vapautettua 100$.

Marraskuussa alussa otin käyttöön PS:n Elefantin. 8.11-18.12 välisenä aika on tullut pelattua yli 45 000 jakoa. Vähän liiakaakin siis. Tosin välillä on sessioita joissa olen multi-tablettanut 10-12 pöyttää. Boonus onnistu kietomoaan mut pikkurillinsä ympärille. Voitto tahti on ollut 1,2bb/100kättä. Tulevaisuudessa olisi tarkoitus vähentää pöytien määrää 4-6 ja pelata jokainen käsi mahdollisimman optimaalisesti. Sitä kautta saada nostettua voitto tahtia. Pokerin opiskeluissa olen käyttänyt enimäkseen PS artikkeleja ja Popasin tekemiä videitoa, joille kuuluu suuri kiitos!

Alla on statsit jotka on pellattu mss NL10:ssä fulli pöydissä:
VP$IP PFR: AF: WtSDwsF:
11% 9,5% 5 28,9%

Blogin tarkoituksena on toimia päiväkirjana, mutta jos joku saa iloa tästä niin hyvä!

Kirjoittanut
-Cippe-

Ps. Ainiin tavoiteena on ostaa uusi polkupyörä voitoilla jos semmoisia tulee. :f_cool: