[Fin Corner] Last action Hero

    • Ropomen
      Ropomen
      Bronze
      Joined: 06.06.2008 Posts: 809
      Availenpa minäkin tänne oman blogini, jotta pääsen kiduttamaan omalta osaltani yhteisöä.

      Joo elikkäs olen 19v opiskelija tuolta Kuopion seuduilta eräältä pieneltä Savon syrjäkylältä. Armeijan sain loppuun tuossa tammikuun alussa, ja nyt on sitten vapaata varmaan tuonne syksyyn saakka, jos ei mitään ihmettä tapahu. Syksyllä olis sitten tarkotus lähtee opiskelemaan jonnekkin, yritän päästä Tampereelle teknilliseen yliopistoon, mutta jos en sinne pääse, niin sitten jonnekkin muualle.

      Pokeria olen pelaillut siitä asti, kun täytin 18v kesäkuussa 2008, aloitin PS:n 50$ partypokerilla ja pelasin alkuun noin puoli vuotta SSS, ja siirryin sitten harjoittelemaan BSS peliä. Noin vuoden pelaamisen jälkeen oli sitten armeija edessä. Nostin koko partyn rollin ~700$ pois ja lopetin pelaamisen armeijan ajaksi. Nyt sitten kun intti loppu, niin laitoin 100$ Everestille, jossa pelailu jatkuu, tasona NL2 BSS.

      Pelit tuolla Everestillä lähti ensin ihan hyvin käyntiin. Tulin toiseksi uusien tallettajien 1000$ freerollissa. Osallistujia oli 206 ja 200 parasta pääs rahoille. Toisesta sijasta kuittasin 100$, joka oli ihan mukava lisä tohon rolliin. Turnauksen hyvästä menestyksestä huolimatta en voi sanoa olevani voittava käteispelaaja. Pahimpia miinuksia omassa pelissäni on omasta mielestäni se, että jo parin binin tappio tuntuu päässä, ja peli hajoaa jo muutamaan ohivetoon.Partyllakin tuo 700$ tuli pääasiassa bonuksilla,ite pelaaminen oli aika break eveniä.

      Nyt esimerkiksi pari viimepäivää on menny ihan päin sitä ihteensä. Alotan session saan käteen AK suittarin, korotan, miljoona maksua, pikkustäkki puskee, maksan muut foldaa, pikkustäkki näyttä A6 offarin ja vetää ohi. Samantien fiilikset pilalla kun eka käden häviän fisulle ja softa kiinni.

      Sitten toinen käsi. mulla KK, korotan vihu minittää, pusken suoraan all in. Vihu miettii hetken ja maksaa A7suittarilla ja floppiin A.

      Sitten mulla KK, korotan vihu 3-bettaa pusken vihu maksaa TT:llä floppi TJQ ja mulle ei apuja.

      Sitten QQ korotan, toinen vihu 3-bettaa, pikkustäkki menee all in, yks vihu maksaa. Minä korotan lisää. 3-bettaaja foldaa, toinen vihu maksaa vielä tämänkin korotuksen. Floppi Kxx, pusken kun on niin vähän takana, vihu maksaa ja näyttää AQ:n Tunri A. ja riveriltä ei apuja. Nice hand sir!

      Peli hajoaa totaalisesti tämmösiin ohivetoihin. Sittenkun ei koskaan AK:t ja AQ:t ja AJ:t, eikä suittarikonnektorit eikä taskuparit osu floppiin ja on miljoona maksajaa, niin rupee vituttamaan. Puhumattakaan siitä, että värinvedot tai suoranvedot tai monsterivedot osus. Tai jos osuu, niin vihulla on isompi väri tai parempi suora.

      Alkaa vaan usko mennä kokonana omaan peliin. Oon miettiny, jos yrittäsin ruveta pelaamaan MTT. Oon pelannu niitä ehkä vähän toistakymmentä, ja oon pari kertaa päässy raholle ja ollu kaks kertaa toinen. Noistakin on vielä suurin osa ollu freerolleja, joissa meno on aikamoista räiskimistä. Mutta en sitten tiiä, että mitä sitä tekis. Käteisessä ei ainakaan voittoa tule, en minä näytä pystyvän biittaamaan edest tuota NL2, että vois melkein kokonaan lopettaa tuon käteispelailun.

      Mutta joo, tämmöstä avautumista tälläkertaa, jos tänne joskus sais laitettua jotain onnistumisiakin, niin olis ihan mukavaa.
  • 219 replies
    • Ropomen
      Ropomen
      Bronze
      Joined: 06.06.2008 Posts: 809
      Joo päivän pelit on menny ihan penkin alle, mikään käsi ei pidä, eikä osu. Yritin pelata sng turnauksia, joissa on aiemmin tullu jonkin verran tulosta.

      Pelasin yhteensä 5 sittaria, yks oli normi, loput oli 18 hengen turboja. Normi sittarissa olin mukana, kun oli vielä 4 pelaajaa, yks iso stäkki ja 3 pienempää, joilla oli kaikilla melkein samansuuruinen stäkki. Saan 88 isostäkki korottaa, minä en halunnu kuolla blindeihin, joten puskin ja sain maksun 99:ltä, eikä tullu apuja.

      Yhessä turbossa tipuin, kun oli aika iso stäkki ja sain AQ:n, olin korotellu parissa aiemmassa kädessä ja luonnollisesti myös tässäkin. pikkublindi makso,sillä oli pikkusen isompi stäkki kun mulla. Ajattelin että se oli turhautunu, kun minä koko ajan korottelin, eikä uskonu, että mulla mitää on. Iso blindi päätti puskee, minä maksoin puskun ja pikkublindi makso kanssa. Floppi oli Q9x rainbow, pikkublindi puskee minä maksan, pikkublindi kääntää J9:n ja saa riverillä jätkän avuks, nh. Tuon jos olisin voittanu, niin olis ollu jotain 7000 chippiä ja olisin ollu ylivoimanen chipleaderi.

      Sitten toisessa turbossa tipui, kun yritin ryöstää 22, isoblindi makso. Floppi 892, minä pusken ja isoblindi makso T9:llä ja veti tietysti suoran.

      Sitten yhestä tipuin finaalipöydässä, kun oli vähän stäkki ja maksoin kaverin korotuksen KJ:llä, enkä saanu AQ:ta vastaan apuja.

      Viimesestä tipuin sitten, kun olin isolla blindilla ja stäkkiä oli aika vähän, muut kippaa pikkublindi kompleettaa, mikä on minun silmään aika heikkoa peliä. Minä pusken Q7o ja saan maksun KJ:ltä.


      Noihin sittareihin meni sitten se 5$, eikä mitään tullu takasin. Rolli oli paripäivää sitten semmonen 137$, nyt se on 118dollaria. Mikään ei suju.

      Pitäs vissiin pitää parinpäivän tauko ja yrittää jotain räveltää sitten. Toivottavasti edes Suomi onnistuu huomenna peittoamaan Ruotsin lätkässä, niin ei päivä oo ihan pilalla. Tosin tuo todennäköisyys nyt on samaa luokkaa, kun voittasit KK:lla A7s:n, eli riverillä tullaan ohi. :f_biggrin:
    • Ropomen
      Ropomen
      Bronze
      Joined: 06.06.2008 Posts: 809
      Tänään ajattelin, että en koske tuohon käteiseen ollenkaan. Pelaan tänään vielä muutaman 18 hengen turbo sng:n. Oon nyt tänään 2 niitä pelannut, toisessa olin 6. ja toisessa 2.

      Tuossa headsupissa kävi kyllä vihulla aika hyvä munkkikin, kun pisti J6s kaiken peliin ja veti KQ:sta ohi. Eihän tuo nyt kovin paha ollu, mutta kuitenkin. Olin reilussa chipleadissa finaalipöydän alettua, mutta pari pahaa ohivetoa ja se oli sitten siinä.
    • Ropomen
      Ropomen
      Bronze
      Joined: 06.06.2008 Posts: 809
      Joo pelasin taas kaks noita 18 hengen turbo sittareita. Toisessa tipuin pf all in,kun vihu korottaa UTG A8 offari, mulla UTG+1 QQ, pusken ja vihu koppaa ja vetää tietysti värin. Ihan hieno koppi, kun blindit oli ehkä 30/60 ja se korotti johonkin 240 ja minä puskin reilun tonnin pinon sisään ja tämä sankari maksaa A8 offarilla. Tuskinpa se mitää ajatteli, ei varmasti oo ikinä eellä tossa tilanteessa.

      Toisessa pääsin sitten headsuppiin asti, mutta kun ei ole tuuria, niin ei ole. Viimesessä kädessä mulla oli ehkä joku 10k chippiä ja vihulla jotain 15k, saan A5 suittarin isolle blindille. Vihu minittää, minä 3-bettaan vihu puskee minä maksan. Vihu kääntää sitten K5o ja ajattelen että jes! No ensimmäinen kortti mikä tulee näkyviin onkin sitten kurko. En ollukkan varmaan kun joku 80/20 suosikki tuossa, mutta kun ei niin ei.

      Noh pääasia, että nyt tänään kun oon pelannu 4 noita turboja, niin oon kahesti ollu kakkonen ja kahesti lentäny ulos ennen rahoja. Voittoo on tullu semmonen 8 dollaria.

      Ehkä pitäs jatkossakin keskittyä näihin, sillä taso on todella heikko. Kippaamalla pääsee melkeinpä finaalipöytään. Vois myös yrittää MTT turnauksia pelailla, jos löytys jotain sopivia.


      Ja laitetaanpa tähän samaan viestiin vielä vähän kommentteja Suomen tämänpäiväisestä pelistä Ruotsia vastaan. Elikkäs sen sijaan, että heräsin seihtemeltä, olis pitäny nukkua vaan pitempään. Oli nimittäin sen verran luokatonta pelaamista Suomelta. Oikein itkettämään rupes, kun kahto sitä suomen 5-3 ylivoimaa.. Veivataan sitä kiekkoo ensin puol minuuttia ja sitten joku pakki vetää viivalta 4 miehen takaa kiekon kohti maalia, ei näin.. Minun mielestä pitäs yrittää saaha sitä kiekkoo siihen maalin eteen ja saada siitä niitä laukauksia,
    • Ropomen
      Ropomen
      Bronze
      Joined: 06.06.2008 Posts: 809
      Tänään pelailin sitten taas vähän käteistä. Pelasin kaks sessioo, ensimmäinen anto olettaa, että tuuri olis kääntyny. Kädet piti ja maksuja sai. Voittoakin sessiosta tuli joku 1,5 bin.

      Toinen sessio oli sitten sitä perus kuraa. QQ vs A4o ja ässä pöytään. Sitten korotan UTG 77, 2 maksua, toinen tyypiltä joka pelas ekaa kättään, floppi 76T 3 pataa. Lyön potillisen, uus kaveri korottaa, pusken -> maksu. Kaveri kääntää 94 pataa, eikä tietenkään mikään minun täpö outeista osu. Kiinnostas oikeesti tiettää, että mitä v****a nää sankarit oikeen miettii, kun ne maksaa UTG korotuksen 94 suittarilla. Olis kyllä hyväksyny jos siellä ois ollu vaikk joku 78pataa tai A4pataa, mutta 94...

      Sitten yhessä pöydässä oli joku täys maanikko vpip 90 pfr 80 WTSD joku 80, tää avaa jollain 50bb korotuksella UTGm yks maksaa mulla AQ pusken kaiken 100bb sisään, maanikko maksaa ja toinen maksaa. Maanikolla 99 toisella kaverilla K9o. Osun turnilla akkaan ja vedän maanikosta ohi, mutta K9 kaveri osuu riverillä väriin ja vie suurimman osan rahoista. Mikähän idea on lähtee K9 maksamaan maanikon korotus, kun takana on vielä 7 pelaajaa toimimatta?
    • Ropomen
      Ropomen
      Bronze
      Joined: 06.06.2008 Posts: 809
      Tänään on pelailut jääny vähän vähemmälle. Pikkusen pelasin käteistä, ja sain jopa voitollisen session aikaan, voittoa tuli ehkä semmonen 1 bin.

      Yöstä on tulossa pitkä, kun tuota jääkiekkoo on tulossa. Ajattelin ainakin tuon Canadan ja Venäjän pelin kahtoo, ja sitten tietysti pitää vielä 5 herätä kannustamaan leijonat voittoon Tshekkia vastaan.
    • Ropomen
      Ropomen
      Bronze
      Joined: 06.06.2008 Posts: 809
      Tänään pelailin taas vähän käteistä. Ensimmäinen sessio meni joku 1,5 biniä miinukselle. Yks bini meni QQ vs KK tilanteessa ihan perus, kun menin yliparilla katki. Ei ollu oikein keskittyminen tuossa sessiossa kohillaan. Toinen sessio meni sitten ihan hyvin, tuli uppia jotain vähän reilu 2 biniä.

      Yhessä vaiheessa sain ihan hyvät rahat, kun sain AA:lla all in KK:n ja TJ:n. Eikä onneksi vedetty ohi. Tuo TJ kaveri oli tosin vaan reilulla 50bb pöydässä.

      Sitten oli toinen käsi semmosessa pöydässä jossa kaikki limppaili ihan törkeesti. Keskiverto VP oli varmaan joku 50. Sain käteeni 55, ja limppaajia varmaan 7. Pöytään tulee 225 värinvedolla, itse istun buttonilla. Kaikki limppaa, CO lyö potillisen. Minä pelkästään maksan. Shortstack SB menee all in, BB maksaa, toinen kaveri maksaa, CO maksaa, minä re-reissaan, kaikki muut menee all in, paitsi CO, joka luopuu kädestään. Vastassa oli sitten A2, joku 2x-käsi ja värinveto. Siitä tuli ihan mukava potti kotiin.


      Sitten pelasin tuossa äsken vielä yhen 18 hengen turbo sittarin. Voittohan siitä tuli. Mulla oli ehkä enää jotain 600 chippiä, kun blindit oli 50/100. Sitten sain AQ:n käteen ja nousu alko, eikä sille tullu loppua. Headsupissa vihun A5o ei ollu tarpeeks kova minun A9s vastaan. Tuosta tuli voittoo reilu 6 dollaria.

      Nyt on pelikassakin ihan uusissa lukemissa, rolli on tällähetkellä noin 237$. Pitkästä aikaa pelit taas sujuu ja maistuu.

      Aamukin alko aivan loistavasti, kun heräsin viideltä kahtomaan Suomen matsia ja kyllä kannatti. Muuten ihan hyvää peliä Suomelta, mutta ylivoimassa olis kyllä parannettavaa reilusti. Nyt vielä USA kaadetaan perjantaina, niin se on siinä!

      Katoin myös tuon Slovakia-Ruotsi ottelun, erittäin viihdyttävä oli loppuminuuteille asti. Kyllä rupes vähän naurattamaan, kun Ruotsi tuli 2-0 tappioasemasta jossain 2,5 minuutissa tasoihin. Oppis Suomalaisetkin joskus tekemään maaleja yhtä hyvin, kun Ruotsi, niin ei olis hätäpäivää kisoissa.
    • Ropomen
      Ropomen
      Bronze
      Joined: 06.06.2008 Posts: 809
      Viikonloppu meni vähän vähemmällä pelailulla. Isoveli oli käymässä vajaan 2kk ikäsen poikansa kanssa, niin oli sitten kaikkee muuta tekemistä. Perjantaina kävin kaverin bileissä otttamassa vähän keittoo ja kahtomassa Suomen loistavan USA- pelin. Loppuilta sitten menikin siihen, että yritin saada pari naista lämpenemään räsypokalle, mutta turhaan..

      Perjantaina pelasin pokeria ja sillon suju ihan hyvin, uppia tuli joku 3 biniä. Sunnuntaina pelasin, niin ei oikein sujunu ja tulos oli jotain -1,5 biniä. Tänään kun pelasin, niin kävi aivan järkyttävän huono tuuri pöydissä, siitä huolimatta onnistuin oikeestaan yhden käden ansiosta saamaan tuloksen plussalle jonkun parin binin verran.

      Tämän päiväsessä sessiossa oli muunmuassa tämmösiä käsiä:


      Seat 1: Fuchur30 ($0.96)
      Seat 2: tundja ($1.85)
      Seat 3: Francis_Blak ($0.56)
      Seat 4: ProsPL ($2.08)
      Seat 5: SexDrugsRock ($3.09)
      Seat 6: Ben_Hitto ($1.62)
      Seat 7: Radikaler ($0.68)
      Seat 8: Ropomen ($2.69)
      Seat 9: choost ($1.98)
      Seat 10: INFINITY.M ($2.19)
      Francis_Blak posts the small blind of $0.01
      ProsPL posts the big blind of $0.02
      The button is in seat #2

      *** HOLE CARDS ***
      Dealt to Ropomen [A :heart: A :diamond:]
      SexDrugsRock folds
      Ben_Hitto folds
      Radikaler raises to $0.04
      Ropomen raises to $0.24
      choost folds
      INFINITY.M folds
      Fuchur30 folds
      tundja folds
      Francis_Blak folds
      ProsPL calls $0.22
      Radikaler raises to $0.68, and is all-in
      Ropomen raises to $2.69, and is all-in
      ProsPL calls $1.84, and is all-in
      Uncalled bet of $0.61 returned to Ropomen
      ProsPL shows [4 :club: 4 :spade:]
      Radikaler shows [Q :club: Q :heart:]
      Ropomen shows [A :heart: A :diamond:]

      *** FLOP *** [4 :heart: K :club: 7 :club:]

      *** TURN *** [9 :spade:]

      *** RIVER *** [3 :spade:]

      Ropomen shows [A :heart: A :diamond:]
      ProsPL shows [4 :club: 4 :spade:]
      Radikaler shows [Q :club: Q :heart:]
      *** SUMMARY ***
      ProsPL shows [4 :club: 4 :spade:]
      Radikaler shows [Q :club: Q :heart:]
      Ropomen shows [A :heart: A :diamond:]
      ProsPL collects $1.91
      ProsPL shows [4 :club: 4 :spade:]
      Radikaler shows [Q :club: Q :heart:]
      Ropomen shows [A :heart: A :diamond:]
      ProsPL collects $2.62


      Kyllä se 4-pari on nuts!



      Seat 1: acol36 ($3.46)
      Seat 2: tundja ($5.67)
      Seat 3: Ben_Hitto ($2.00)
      Seat 4: ak-37 ($1.88)
      Seat 5: helmfried ($2.00)
      Seat 6: popelucky ($1.40)
      Seat 7: Ropomen ($3.05)
      Seat 8: Pez1986 ($0.57)
      Seat 9: j25220 ($0.25)
      Seat 10: _Pittbier_ ($1.92)
      tundja posts the small blind of $0.01
      Ben_Hitto posts the big blind of $0.02
      The button is in seat #1

      *** HOLE CARDS ***
      Dealt to Ropomen [4 :spade: 4 :diamond:]
      ak-37 calls $0.02
      Ropomen calls $0.02
      Pez1986 folds
      j25220 folds
      _Pittbier_ calls $0.02
      acol36 folds
      tundja raises to $0.12
      Ben_Hitto folds
      ak-37 calls $0.10
      Ropomen calls $0.10
      _Pittbier_ folds

      *** FLOP *** [Q :spade: 8 :spade: 4 :club:]
      tundja bets $0.40
      ak-37 calls $0.40
      Ropomen raises to $1.40
      tundja raises to $5.00
      ak-37 calls $1.36, and is all-in
      Ropomen calls $1.53, and is all-in
      Uncalled bet of $2.07 returned to tundja
      tundja shows [A :spade: A :heart:]
      ak-37 shows [J :spade: T :spade:]
      Ropomen shows [4 :spade: 4 :diamond:]

      *** TURN *** [6 :diamond:]

      *** RIVER *** [5 :spade:]

      tundja shows [A :spade: A :heart:]
      ak-37 shows [J :spade: T :spade:]
      Ropomen shows [4 :spade: 4 :diamond:]

      *** SUMMARY ***
      tundja shows [A :spade: A :heart:]
      ak-37 shows [J :spade: T :spade:]
      Ropomen shows [4 :spade: 4 :diamond:]
      ak-37 collects $5.31
      tundja shows [A :spade: A :heart:]
      ak-37 shows [J :spade: T :spade:]
      Ropomen shows [4 :spade: 4 :diamond:]
      Ropomen collects $2.19


      Tosin eipähän tuo 4-pari tunnu minulla pitävän.


      Tässä on sitten se käsi,millä session kaikki voitot tuli:


      Seat 1: boy31 ($8.88)
      Seat 2: choost ($1.93)
      Seat 3: Ropomen ($5.70)
      Seat 4: tundja ($4.50)
      Seat 5: norbdry ($0.58)
      Seat 7: Ben_Hitto ($0.90)
      Seat 8: x_harowa_x ($2.00)
      Seat 9: ak-37 ($1.91)
      Seat 10: maxtitov ($3.77)
      tundja posts the small blind of $0.01
      norbdry posts the big blind of $0.02
      x_harowa_x posts the dead blind of $0.01
      x_harowa_x posts $0.02
      The button is in seat #3

      *** HOLE CARDS ***
      Dealt to Ropomen [5 :spade: A :spade:]
      Ben_Hitto folds
      x_harowa_x checks
      ak-37 calls $0.02
      maxtitov folds
      boy31 raises to $0.12
      choost folds
      Ropomen calls $0.12
      tundja folds
      norbdry folds
      x_harowa_x folds
      ak-37 folds

      *** FLOP *** [7 :spade: 3 :diamond: 6 :diamond:]
      boy31 bets $0.32
      Ropomen calls $0.32

      *** TURN *** [4 :club:]
      boy31 bets $0.96
      Ropomen raises to $3.84
      boy31 calls $2.88

      *** RIVER *** [7 :heart:]
      boy31 checks
      Ropomen bets $1.42, and is all-in
      boy31 calls $1.42
      Ropomen shows [5 :spade: A :spade:]
      boy31 shows [A :heart: A :diamond:]

      *** SUMMARY ***
      Ropomen shows [5 :spade: A :spade:]
      boy31 shows [A :heart: A :diamond:]
      Ropomen collects $10.72


      Kunnon paistipeli Herolta, mutta vihulta vieläkin suurempi paisteilu.
    • Ropomen
      Ropomen
      Bronze
      Joined: 06.06.2008 Posts: 809
      Tänään ja eilen on pelit jääny vähän vähemmälle, pari biniä voittoa kumminkin. Rolli näyttää nyt noin 255$


      Huomenna olis isoveljen lapsen ristiäiset, siellä meneekin sitten varmaan suurin osa päivästä.


      Tänään otin myöskin osaa kevään yhteishakuun. Hain Tampereen Teknilliseen Yliopistoon uudestaan opiskelemaan automaatiotekniikkaa ensisijaisena vaihtoehtona, toisena konetekniikka ja kolmantena rakennustekniikka. Yritän päästä noihin suoraan papereilla, koska mitä nyt katoin edellisvuosien tehtäviä, niin en osais varmaan yhtään niistä. Sen verran hyvin on asiat vuoden aikana päässy unohtumaan. Kirjatkin on kaikki myyty, eikä oo mitään intoa yrittää palauttaa vanhaa muistiin, niin käytännössä pakko päästä suoraan papereilla, jos meinaan päästä.

      Johonkin muuallekkin pitää hakea, kuhan miettii tässä nyt vähän..

      Jos joku nyt sattuu opiskelemaan tuolla Tampereen Teknillisessä Yliopistossa, niin oisko tietoo, että jos nyt pääsen opiskelemaan tuota automaatiotekniikkaa, niin voinko sisään päästyäni kuitenkin jotenkin vaihtaa sen vaikkapa rakennustekniikkaan?

      Sikäli mikäli joku tätäkin blogin tynkää seuraa.
    • Ropomen
      Ropomen
      Bronze
      Joined: 06.06.2008 Posts: 809
      Illan pelit ei nyt kyllä sujunu ei sitten ollenkaan. Paisteja oli kyllä, mutta pelasin paskasti ja runikin oli aika paskaa. Eipä siinä takkiin tuli varmaan joku 2 biniä, eli ei kovin paha. Ensimmäinen tappiollinen sessio varmaan viikkoon, niin ei niin hirveesti haittaa, kun ei vaan mikään downswing ala tästä.
    • Ropomen
      Ropomen
      Bronze
      Joined: 06.06.2008 Posts: 809
      Kyllähän se pienoinen downswingi nyt sitten iski. Eli rolli pysyy vaan paikallaan, ei kutistu, mutta ei myöskään kasva, kiitos jatkuvien ohivetojen.

      Tänäänkin alko sessio taas loistavasti. Toinen käsi AA, vihu korottaa UTG, minä 3-bettaan vihu maksaa ja toinen kaveri maksaa. Floppi joku 664 ilman värivetoa. Korotan 2/3 potillista, UTG korottaja re-reissaa, toinen kaver kippaa ja minä pusken. Vihu kääntää QQ ja turnilta kääntyy kolmas Q vihulle. Tämä oli siis session toinen käsi. Kaiken hyvän lisäks kyseinen vihu oli niin totaali paisti, että ei ois kyllä ansainnu minun vaivalla voittamia rahoja.


      Sessio jäi ehkä jonkun binin miinukselle, mutta jos ratkasevat kädet ois pitäny, niin varmaan ois tullu joku 2-3 biniä plussaa.
    • Ropomen
      Ropomen
      Bronze
      Joined: 06.06.2008 Posts: 809
      Vittu mitä paskaa tämä pokeri taas vaihteeks on. Vihut pelaa äärettömän paskasti, mutta voittaa silti.Kyllä oli taas pari semmosta sankaria pelaamassa, että eivät varmaan ajatellu mitään, kun pelasvat.

      Sessio alko ihan hyvin sain setillä tuplat vihun kahtaparia vastaan. Sitten alkokin alamäki saan AQ korotan, 50bb stäkki maksaa, floppi A korkee värinvedolla, lyön konttarin vihu maksaa turn blanco pusken vihulta loput sisään vihu maksaa ja kääntää A7o ja riveriltä tietysti vihulle 7.

      Sitten jonkin ajan kuluttua saan värin ja kalkut menee keskelle, mutta tottakai vihulla on isompi väri. Lopullisen tiltin sain sitten päälle, kun hävisin pf all inin KK:lla aivan totaali idiootille. Mulla KK UTG+3, pikkustäkki korottaa UTG, minä 3-bettaan pikkustäkin all in. Toinen hieman alkuperäistä pikkustäkkiä suurempi stäkki 4-bettaa all in, sitten tämä käden "sankari" päättää, että AQs on tarpeeks kova 5-bettiä varten, minä sitten tietysti pusken KK:lla loput sisään ja kyllähän siinä tietää miten käy. Flopissa vihulle A ja riverillä vielä Q. Nh sir! ja kehtas vielä idiootti kirjottaa chättiin sen jälkeen kun minä haukuin sen pystyyn, että: "I think I played very smart cause I win"

      Näitten jälkeen sitten tilttasin ja lahotin ensin yhen binin AQ:lla fisulle, kun olin korottanu pf ja floppi tuli QJ8 värinvedolla ja vihu donkkas potillisen alle, joka yleensä oman näkemykseni mukaan tarkottaa jotain heikkoa kättä noilla tasoilla. Puskin sitten kaikki ja vihu makso QJ:llä ja mulle ei tietenkään apuja(Jos vihulla olis ollu AQ ja mulla JQ, niin ois varmasti viimestään riverillä pamahtanu A pöytään). Sitten hävisin vielä jotain pieniä potteja yhen binin verran, jonka jälkeen päätin sulkea pöydät.

      Tappiota tuli semmose 3-4 biniä varmaan jonkun 100 käden aikana. Alkaa taas mietityttää, että tulenko ikinä pärjäämään tässä lajissa, kun idiootit saa vaan rahaa ja ite häviän koko ajan.

      Onneks tulee viikonloppuna kaveri käymään, niin saa hyvän syyn lähtee ryyppäämään ja nollaamaan pään. Jos ne naiset vaikka tällä kertaa lämpeis.. :f_cool:
    • Ropomen
      Ropomen
      Bronze
      Joined: 06.06.2008 Posts: 809
      Kokeilin tuossa aamulla josko onni olis kääntyny. Eihän se ollu. Pelasin yhen 18 hengen turbo sittarin, jossa pärjäsin aluks ihan hyvin, mutta sitten QQ ei kestäny kakkos parin käsittelyä, ja sitten A5 hävis 3-way pf all inin KJs ja QTo vastaan.

      Kokeilen nyt käteistä jos se vaikka sujus tälläkertaa. Päivittelen sitten session jälkeen miten kävi
    • Ropomen
      Ropomen
      Bronze
      Joined: 06.06.2008 Posts: 809
      Aika tylsä sessio oli, jäin jonkun 1,5biniä jopa voitolle, mutta pakka oli kyllä aika kylmä. Ei tullu paljoo hyviä alotuskäsiä, ja niinpä oikeestaan kippailin koko ajan. Yhessä vaiheessa sain UTG QQ korotan ja tiukka kaveri tekee SB:ltä mini 3-betin, jonka maksan. Floppi on 9 korkee joten stäkeistä pelataan, vihu vaan oli sattunu osumaan ysisettiin.

      Eipä kait tuolle mitään voi, omasta mielestäni pelasin ihan hyvin. Korotuksella olsin ajanu varmaan AQ.n ja JJ:n ja TT:n pois, eli ainoastaan AK,KK ja AA olis jatkanu.
    • Ropomen
      Ropomen
      Bronze
      Joined: 06.06.2008 Posts: 809
      Eilen tuli itkettyä downswingin alkamisesta, noh tänään puhalti sitten muutoksen tuulet. Mahtava upswing ja illan sessiosta uppia noin 7biniä alle 400 käden aikana. Melkein kaikki onnistu, isot parit osu flopilla setteihin ja sain maksuja.

      Yhessä jaossa fisu mini korottaa UTG ja minä maksan huvikseni BB:ltä 2cent lisää 65o. Floppi on 365 värinvedolla, sökötän vihu lyö, minä reissaan vihu tuuppaa all in, minä maksan ja vihu kääntää AKo takaoven värinvedolla. Turnilla tulee sitten 6 ja mulle täpö, ja potti kotiin.

      Kaks kertaa floppasin värin ja sain molemmilla flopilla rahat sisään ja vein potin. yhessä kädessä floppasin limpatussa potissa kärkikahet pöytään joka mahdollisti suoran. Flopilla rahat keskelle kahta pelaajaa vastaan toisella oli se suora ja toisella samat kaks paria, kun mulla, mutta riverillä tuli sitten onneks täpö täyteen. Ja tuo jolla oli nuo samat kaks paria oli shortstack, joten valtaosa potista tuli mulle.

      Ainoastaan yks pahempi ohiveto tuli koko session aikana. Mulla JJ, korotan kaks maksua, floppi JKx rainbow. Lyön molemmat maksaa turn Q ja värinveto tulee pöytään. Pusken loput rahat sisään saan maksun AKo:lta ja riverillä paukahtaa sitten T pöytään ja vihu nappaa runner runner suoran. Onneks oli vaan 50bb vihulla, niin ei harmittanu oikeestaan paljoo.

      Pääasia, että pelit alko taas sujumaan. Tämmöstä sais pokeri olla aina. :f_biggrin:
    • Ropomen
      Ropomen
      Bronze
      Joined: 06.06.2008 Posts: 809
      On tää pokeri kyllä melkosta vuoristorataa, nyt tuli sitten semmonen 4-binin downswins sessio ja vituttaa aivan armottomasti. Tämä käsi kertookin sessiosta kaiken: http://www.pokerihanska.com/?h=572860491


      Kyllä olisin valmis maksamaan siitä hyvästä, että tietäsin mitä tuo idiootti tossa kädessä oikein ajatteli.
    • oylioika
      oylioika
      Bronze
      Joined: 22.03.2009 Posts: 3,716
      Just näitä tullu ny viimeinen kuukausi vastaan varmaan 30-50 runner runneria oon ottanu naamalle ja merkit ovat olleet parhaissa asemissa mitä pokerikäsiin tulee. Kaameeta swingiä, mut ku pelaat tilanteet noin nii rahantuloa ei voi estää ku pidät vaan BRM:n kunnossa. Keep it up ja muista että tilttaaminen vie sut tollasten keilojen tasolle. Kylmän viileästi pelaat oikein ja anna muitten "gämblätä" vaikkeivat tiiä etes että mitä se uhkapelaaminenkaan on. Ne ovat vaan oikeesti tyhmiä ja kattoneet jotain WPT keilausta, jossa kukaan ei kippaa ikinä mitään :f_grin:
    • Ropomen
      Ropomen
      Bronze
      Joined: 06.06.2008 Posts: 809
      On tää kyllä aivan ihme vuoristorataa. Nyt tuli aamusessiossa semmonen 3,5 binin upswing. Pelasin Isildur1 tyyliin oikeen monsterisession, eli semmoset 4 tuntia putkeen. :D (Ok ei tolla ihan Isildur1 määriin päästä, mutta hyvä niin)

      Tuo 4 tuntia putkeen oli kyllä ihan tarpeeks. Yllättävän hyvin pysy peli kasassa siihen nähden, miten pitkän session pelasin. Tosin sitten loppua kohti meni semmoseks "pelailuks" että päätin suosiolla lopettaa. Parhaimmillaan olin yli 4biniä ylhäällä, mutta pari pientä pottia hävisin muutamassa pöydässä, ihan session lopussa.

      Hirvittää miettiä nykyään pokeriuran alussa pelattuja sessioita, kun pelasin parhaimmillaan 12 tuntia putkeen. :s_biggrin: Sillon vedettiin SSS 9-16 pöytää kerrallaan partylla, mutta onneks nuo ajat on taakse jääneitä..
    • Ropomen
      Ropomen
      Bronze
      Joined: 06.06.2008 Posts: 809
      Yritetään nyt joku roti tässäkin blogissa pitää. Siitä syystä viestin sisältöä "hieman" muokattu.
    • Ropomen
      Ropomen
      Bronze
      Joined: 06.06.2008 Posts: 809
      Pelasin nyt tässä päivällä pienessä tumussa yhen noita Everestin 18 hengen turbo sittareita. Finaalipöytään päästessä merkkejä tais olla toiseks vähiten, mutta sieltä sitten noustiin kuitenkin merkkijohtoon, ja lopulta koko turnauksen voittoon. Yhen käden pelasin mielestäni todella väärin, vaikka lopulta hyvin kävikin. Tässäpä tuo kyseinen hanska:


      http://www.pokerihanska.com/?h=713192194


      Toi vihu2 oli kyllä pelannut aika tiukkaa aiemmin, mutta ajattelin, että se saattas vaan olla ryöstöllä liikenteessä. Omasta mielestäni oli virhe mennä korottaamaan, sillä jos Vihu1 olis ollu yhtään osaavampi, niin se olis käytännössä korottanu tuossa ainoastaan AK, QQ+ veikkaisin näin. Olis pitäny vissiin vaan maksaa ja mennä tuohon floppiin sitten poikki. Nyt kävi sitten kuitenkin hyvin, kun tuo Vihu1 käytännössä pelas ihtesä ulos tuolla typerällä moovilla. Ois vaan tullu risti vielä pöytään, niin ois saanu lopetettua koko turnauksen siihen.

      Joku joka on pelaillu noita sittareita vähän enemmän, niin vois kommentoida, miten toi käsi ois pitäny pelata.


      Tässä vielä tuo viimeinen käsi, jolla voitin:

      http://www.pokerihanska.com/?h=871583585


      Tossa olin aikasemmin varmaan viimeset 4 kertaa korottanu aina minit napilta, ja vihu oli vaan kiltisti kippaillut. Olin kyllä saanut tosin laatukäsiäkin. Sitten käteen TT, minitän, vihu maksaa yllättäen, flopilla saadaan ylipari, ja ollaan valmiita menemään poikki. Kaipa tuo vihu päätti, että tälläkertaa hän ei luovuta.Ei onneks vetäny ohi. :f_grin: