Pokeria opettelemassa

    • tonimerkki
      tonimerkki
      Bronze
      Joined: 24.02.2013 Posts: 110
      Nonhiin. Hero on vastikään 18 vuotta täyttänyt pokerista kiinnostunut lukiolainen, joka aikoo vielä joskus oppia pelaamaan voitokasta pokeria. Toistaiseksi pelisessiot ovat kuitenkin ennemmin tai myöhemmin käyneet tappiollisiksi, ja aloituskassa on sulanut tasaista vauhtia.

      Lyhykäinen pelihistoriani lyhyesti:
      PokerStrategyn 10$ ilmaisrahan William Hillille pelasin varsin hätäiseen muiden taskuihin, mikä oli varsin helppoa kun rahalla ei ollut minkäänlaista psykologista arvoa minulle. Pokerikärpänen kuitenkin puraisi ja investoin 20€ PokerStarsille, joka päälle saamani 20$ bonuksen kanssa muodosti rollini (~46$). Parhaimmillaan olin 10$ plussalla parin päivän päästä, mutta siitä eteenpäin olen suunnilleen joka päivä lopettanut pelit muutaman dollarin tappiolla. Nyt rolli on 34,10$ paksu(/laiha). Kyllä muuten riepoo, etten hoksannut tehdä tuonne tiliä PokerStrategyn kautta, paremman bonuksen lisäksi olisin jo saavuttanut hopeatason täällä.

      Pokerin ABC on nyt mielestäni jotenkuten hanskassa, mutta sen noudattaminen on ongelma. Itse asiassa heti kun olin sisäistänyt perusperiaatteet Hold'emistä (pelaan siis lähinnä täysiä NL2 -pöytiä), aloin muutella pelityyliäni siitä, minkä tämän sivuston strategia-artikkeleista opin. Tiedä sitten, jos tämä on ollut epäedullista kehitystä pelieni kannalta, ainakin tulosta katsoen :/


      Tyypillinen kuvio pelisessioissani tuntuu olevan ensin useita pieniä ja ehkä muutama suurempikin voitto, mitä seuraa yleensä liiallisesta pelaajien "lukemisesta" johtuva suuri tappio poikineen. Ja kun pariin otteeseen olen hävinnyt stäkkini, lopetan pelit enemän häviämisen välttämiseksi.

      En vielä tiedä mitä tulen blogiin kirjoittelemaan, mutta käsihistorioita ainakin on tiedossa. Jos vaikka tämän päivän lyhyestä sessiosta muutama ote:

      #1
      Tunnetut pelaajat:
      MP1: $4,32 - 216 bb
      MP2: $1,00 - 50 bb
      MP3: $5,00 - 250 bb
      CO: $2,16 - 108 bb
      BU: $2,41 - 121 bb
      SB: $2,00 - 100 bb
      BB: $1,37 - 69 bb

      0,01/0,02 No Limit Hold'em (7-kätinen)
      Käsien tallentaja tähän käteen:PokerStrategy.com SideKick 1.1.221.5

      Preflop: Hero on MP1 kädessään 6:spade: , 6:club:
      SB asettaa pienen blindin ($0,01), BB asettaa ison blindin ($0,02), Hero korottaa summaan $0,06, MP2 kippaa, MP3 3-bettaa $0,19, CO kippaa, BU maksaa, 2 kippaa, Hero maksaa

      Floppi: ($0,60 - 30 bb) J:diamond: , 9:diamond: , 3:spade: (3 pelaajaa)
      Hero lyö $0,32, MP3 maksaa, BU kippaa

      Turn: ($1,24 - 62 bb) 5:club: (2 pelaajaa)
      Hero sököttää, MP3 sököttää

      River: ($1,24 - 62 bb) 6:diamond: (2 pelaajaa)
      Hero lyö $0,72, MP3 korottaa summaan $4,26, Hero maksaa ja on all-in, MP3 saa maksamattoman summan ($0,45) takaisin

      Kuten todettua, liki säännöksi on muodostunut kuvio, että ensin onnistun voittamaan joitakin isompia ja pienempiä potteja, kunnes menetän parilla kädellä kaikki voittoni ja vähän enemmänkin. Tässä pöydässä olin jo voittanut 2,32$, josta huomattava osa tämän jaon MP3:lta. Kyseessä kun oli ankarasti blindejä rosmoava pelaaja, oletin tämän olevan taas jollakin bluffauskierroksella. Flopin maksu kuitenkin yllätti, enkä turnilla viitsinyt löydä enempää keski-, kärki-, tai yliparin pelossa. Mutta kun vihu sökötti perästä laskin tämän olevan taas olleen ilman showdownin kestävää kättä mukana. Kun sain kolmoset pöytään olin jokseenkin varma voitosta, mutta vihulta paljastuikin AK ruutua ja salettiväri ja hävisin laakista yli kaksi biniä...


      #2
      Tunnetut pelaajat:
      UTG2: $1,10 - 55 bb
      UTG3: $2,23 - 112 bb
      MP1: $1,53 - 77 bb
      MP2: $1,06 - 53 bb
      MP3: $2,07 - 104 bb
      CO: $1,82 - 91 bb
      BU: $1,96 - 98 bb
      SB: $2,00 - 100 bb
      BB: $1,06 - 53 bb

      0,01/0,02 No Limit Hold'em (9-kätinen)
      Käsien tallentaja tähän käteen:PokerStrategy.com SideKick 1.1.221.5

      Preflop: Hero on SB kädessään Q:spade: , 7:club:
      Hero asettaa pienen blindin ($0,01), BB asettaa ison blindin ($0,02), UTG2 asettaa ylimääräisen ison blindin ($0,02), UTG2 sököttää, UTG3 maksaa, 2 kippaa, MP3 maksaa, CO kippaa, BU maksaa, Hero maksaa, BB sököttää

      Floppi: ($0,12 - 6 bb) 5:spade: , 5:diamond: , 5:club: (6 pelaajaa)
      Hero sököttää, 2 sököttää, UTG3 lyö $0,02, MP3 maksaa, BU maksaa, Hero maksaa, BB maksaa, UTG2 kippaa

      Turn: ($0,22 - 11 bb) Q:diamond: (5 pelaajaa)
      Hero lyö $0,20, BB korottaa summaan $0,40, 3 kippaa, Hero 3-bettaa $0,60, BB maksaa

      River: ($1,82 - 91 bb) 2:spade: (2 pelaajaa)
      Hero lyö $1,16 ja on all-in, BB maksaa ja on all-in, Hero saa maksamattoman summan ($0,94) takaisin


      Näin monen pelaajan pottiin piti lähteä kun halvalla pääsi mukaan, ja kuinkas kävikään... Tietenkin minulla täytyi olla turnilla paras (täys)käsi,
      isommat taskuparithan olisivat korottaneet jo preflopilla ja epätodennäköiset neloset olisivat jo alkaneet löydä/korottaa. UTG3:a epäilin flopilla taskuvitosen slouvaamisesta, mutta enpä olisi arvannut ison blindin (jonka pelin ymmäryksen taso ei voinut olla järin korkeaa aiempien näyttöjen perusteella, pelasi mm. taskukakkoset loppuun asti limppaillen kun pöydässäkin oli jo ässäpari :f_mad: ) saaneen ne neloset. Onni onnettomuudessa BB:n stäkki oli vain 1,06$ kokoinen, enkä hävinnyt niin paljoa kuin olisin voinut hävitä.


      #3
      Tunnetut pelaajat:
      MP3: $2,10 - 105 bb
      CO: $2,13 - 107 bb
      BU: $1,33 - 67 bb
      SB: $1,02 - 51 bb
      BB: $3,07 - 154 bb

      0,01/0,02 No Limit Hold'em (5-kätinen)
      Käsien tallentaja tähän käteen:PokerStrategy.com SideKick 1.1.221.5

      Preflop: Hero on BB kädessään T:club: , 6:club:
      SB asettaa pienen blindin ($0,01), Hero asettaa ison blindin ($0,02), 2 kippaa, BU maksaa, SB kippaa, Hero sököttää

      Floppi: ($0,05 - 2.50 bb) K:spade: , J:heart: , T:spade: (2 pelaajaa)
      Hero sököttää, BU sököttää

      Turn: ($0,05 - 2.50 bb) 8:heart: (2 pelaajaa)
      Hero lyö $0,08, BU maksaa

      River: ($0,21 - 10.50 bb) T:heart: (2 pelaajaa)
      Hero lyö $0,62, BU maksaa



      Taas yksi slouvaaja, buttonilla oli Q9, eli suora jo flopilla. Minä sitten sökötysten jälkeen kokeilemaan kepillä jäätä, josko luopuisi kädestään jo 8c korotuksella. No ei, mutta kun itse sain kolmoset, pelkäsin vain vihun vetäneen värin siinä samassa. Kuitenkin piti löydä nyt huolella, jos vihulla ei ollut väriä, niin itselläni olisi vaikuttanut olevan ja sököttämällä olisin antanut vain liian helpon mahdollisuuden löydä, mitä en olisi uskaltautunut maksamaan. Sitäpaitsi kolmoset olisi voittanut kaiken muun, suoran mahdollisuus ei käynyt mielessäkään enää tuossa vaiheessa jakoa.


      #4
      Tunnetut pelaajat:
      MP1: $2,03 - 102 bb
      MP2: $3,60 - 180 bb
      MP3: $2,15 - 108 bb
      CO: $1,03 - 52 bb
      BU: $5,00 - 250 bb
      SB: $2,00 - 100 bb
      BB: $2,00 - 100 bb

      0,01/0,02 No Limit Hold'em (7-kätinen)
      Käsien tallentaja tähän käteen:PokerStrategy.com SideKick 1.1.221.5

      Preflop: Hero on MP3 kädessään T:spade: , T:club:
      SB asettaa pienen blindin ($0,01), BB asettaa ison blindin ($0,02), MP1 kippaa, MP2 korottaa summaan $0,06, Hero 3-bettaa $0,18, 4 kippaa, MP2 4-bettaa $0,36, Hero maksaa

      Floppi: ($0,87 - 43.50 bb) Q:heart: , 8:club: , 5:heart: (2 pelaajaa)
      MP2 lyö $0,76, Hero korottaa summaan $1,73 ja on all-in, MP2 maksaa

      Turn: ($4,33 - 216.50 bb) K:spade: (2 pelaajaa)

      River: ($4,33 - 216.50 bb) 7:club: (2 pelaajaa)



      Toisaalta, kun tällaisten yltiöbluffaavien *köhköh*idioottien*köh* vihujen peliin uskaltaa vastata ja on tuuria messissä, voi voittaakin. Juuri edellisellä jaolla kyseinen pelaaja oli voittanut 35o:lla (tms. järkyttävän kehnolla kädellä) ison parin, muistaakseni taskukunkut. Molemmat meni flopilla all-iniin ja 3-5 täydentyi suoraksi :D Tästä rohkaistuneena uskalsin löydä kaikki peliin kymppiparini puolesta, vihulta paljastui A9o, eli lähti vielä flopilla mukaan pelkällä ässähailla, eikä käsi siitä parantunut


      #5
      Tunnetut pelaajat:
      UTG3: $2,87 - 144 bb
      MP1: $1,00 - 50 bb
      MP2: $2,36 - 118 bb
      MP3: $0,79 - 40 bb
      CO: $0,98 - 49 bb
      BU: $4,77 - 239 bb
      SB: $2,93 - 147 bb
      BB: $2,22 - 111 bb

      0,01/0,02 No Limit Hold'em (8-kätinen)
      Käsien tallentaja tähän käteen:PokerStrategy.com SideKick 1.1.221.5

      Preflop: Hero on BB kädessään 7:spade: , 7:club:
      SB asettaa pienen blindin ($0,01), Hero asettaa ison blindin ($0,02), MP1 asettaa ylimääräisen ison blindin ($0,02), UTG3 kippaa, MP1 sököttää, 4 kippaa, SB maksaa, Hero korottaa summaan $0,04, MP1 kippaa, SB 3-bettaa $0,10, Hero maksaa

      Floppi: ($0,26 - 13 bb) 9:heart: , 7:diamond: , 2:heart: (2 pelaajaa)
      SB lyö $0,20, Hero korottaa summaan $2,10, SB maksaa

      Turn: ($4,46 - 223 bb) 4:heart: (2 pelaajaa)

      River: ($4,46 - 223 bb) 9:club: (2 pelaajaa)



      Tässä toinen samanlainen, maksoi all-iniin AQs (ruutua) kädessään :D Silloin tuntee onnistuneensa kun on tunnistanut tällaisen helpon rahan lähteen, ja pääsee viemään tämän rahat. Valitettavasti tämä käy enemmän tappioksi ja yritän päästä siitä eroon, nimenomaan siksi että käsien #1 ja #2 tilainteisiin lähtee helposti helposti koko stäkillä liian varmana vihun heikosta kädestä.


      Kelpo pitkä aloituspostaus tästä muotoutuikin. Joka tapauksessa koitan nyt saada peleihin jotain rotia blogin avulla. Yksistään jo itsekseen kirjoittelu selventää ajatuksia, mutta jos täältä saa vielä apua peliin liittyvissä ongelmissa, niin kirjoittelu lienee EV+
  • 132 replies
    • HitThe1Out
      HitThe1Out
      Bronze
      Joined: 07.01.2011 Posts: 5,059
      Tervetuloa bloggaamaan! :f_love: nl-blogit on aina herkullisia :)

      Suosittelen hyödyntämään ilmaista käsianalyysipalveluamme sekä kattavaa video- ja artikkelitarjontaa foorumimme ohella, niin eiköhän pelit lähde sujumaan!

      Mistä päin Suomea kirjoittelet?

      Tsemppiä peleihin! :)
    • CPallo
      CPallo
      Bronze
      Joined: 12.04.2012 Posts: 4,343
      Tsemiä peleihin! Vähän kun luet artikkeleita ja käyt laittamassa tosiaan käsiä analysoitavaks ni kyl siustaki jonninlainen pelaaja saadaan aikaan!

      GL. :pullo:
    • HuhtalaJ
      HuhtalaJ
      Bronze
      Joined: 19.04.2010 Posts: 7,166
      Tervetuloa blogialueelle! Kolmaskin kukko kiekuu: kannattaa hyödyntää käsianalyysipalvelua!
    • xxInspectorxx
      xxInspectorxx
      Bronze
      Joined: 24.09.2011 Posts: 1,909
      Uutta verta akvaarioon :s_evil:

      Eli tervetuloa blogittelemaan ja onnea tulevalle pokeriuralle. Fullringin pelaaminen on pidemmänpäälle sitten ehkä hiukan hankalampaa, vaikka niitä fullipöytiä kyllä Starssilla auki onkin ihan hyvin mikroissa. 6max on jo microista lähtien agressiivisempaa ja kalaisampaa. Kannattaa funtsia senkin kokeilemista. ABC peliä vaan niin kyllä ne mikrot siitä taittuu. Varmasti tulee seurailtua tätä sunkin blogia.

      Onnea pöytiin!
    • Miksatin
      Miksatin
      Bronze
      Joined: 26.12.2012 Posts: 504
      Tervetuloa Blogialueelle!

      Kuten tuossa HitThe1Out sanoikin, että kannattaa käyttää käsianalyysi palvelua ahkerasti! Tuossa nyt parissa kädessäs lyöt settiin osuessasi aika rajusti yli (liikaa) mielestäni. Sieltä alueelta saat sitten hyödyllistä neuvoa noihin käsiisi!


      GL ja seurantaan mennöö ;)
    • NutzAreOk
      NutzAreOk
      Bronze
      Joined: 28.01.2011 Posts: 7,409
      Tervetuloa foorumille ja blogittamaan! Hyvän ajankohdan valitsit koska meillä on Bloggaa Ruotsi kumoon -kampanja käynnissä.

      Kaivelin sulle sopivia NL-videoita videoalueelta ja ne löydät täältä. Muista myös tosiaan tutustua strategia-artikkeleihin. NL BSS strategia-artikkelit löydät täältä. Ja ehdottomasti kannattaa käyttää jo edellä mainostettua käsianalyysipalvelua. :)
    • tonimerkki
      tonimerkki
      Bronze
      Joined: 24.02.2013 Posts: 110
      Kas, mukava huomata että täällä on kiinnostusta blogia kohtaan :)

      Tänään kokeilinkin 6-max pöytiä paljon paremmalla menestyksellä kuin fulleja. Agressiivinen peli tuntuu toimivan paremmin lyhyissä ja pelaajat pääasiassa todellakin ovat läpinäkyvästi aloittelijoita. Ei sillä, ettäkö olisin fisuja sentään kyninyt, mutta voitolle jäin tältä päivältä n. 300 käden jälkeen reilu dollarin :D Tokihan mukana oli tuuriakin, mutta huomasin ainakin blindien ja pienten pottien varastelun olevan helpompaa/tehokkaampaa kun on vähemmän pelaajia, joista erottaa helpommin tiukat yksilöt, joihin kohdistaa bluffit. Ilman showdownia -voittoja tulikin muistaakseni melkolailla paljon. Ja onhan tuolla muutama kertakaikkinen sekopääkin seassa, taas todistin nelosten slouvaamista, joskin sivustakatsojana tällä kertaa. Kuitenkin potti jäi hieman alle dollariin kun tämä neloset vetänyt urpo vain maksoi vihunsa pienen löynnin turnilla ja sökötti riverin ?( ?( Mutta kiitokset Inspectorille vinkistä!

      Sopivasti näemmä sattuinkin bloggauskisa, tottakai kannan korteni kekoon näin pyhän asian vuoksi :D Niin, ja Ähtäristä päin kirjoittelen.

      Noita videoita ja strategia-artikkeleita onkin jo tullut katsottua ja luettua, joskin ainakin videot pitää vielä katsoa uusiksi ajatuksella, eikä strategia-artikkelien kertauskaan pahaa tekisi. 6-max -artikkelit pitää käydä myös nyt läpi. Tulen kyllä hyödyntämään käsianalyysiäkin viimeistään tällaisen hehkutuksen jälkeen :) Voisin taas tähänkin viestiin pari isommasta potista / erikoisesti pelattua kättä postata.

      Päivän suurin tappio
      Tunnetut pelaajat:
      MP2: $2,55 - 128 bb
      MP3: $2,06 - 103 bb
      CO: $2,10 - 105 bb
      BU: $2,00 - 100 bb
      SB: $1,25 - 63 bb
      BB: $2,09 - 105 bb

      0,01/0,02 No Limit Hold'em (6-kätinen)
      Käsien tallentaja tähän käteen:PokerStrategy.com SideKick 1.1.221.5

      Preflop: Hero on MP3 kädessään K:spade: , K:club:
      SB asettaa pienen blindin ($0,01), BB asettaa ison blindin ($0,02), MP2 korottaa summaan $0,08, Hero 3-bettaa $0,22, 4 kippaa, MP2 4-bettaa $0,28, Hero rereissaa $0,74, MP2 maksaa

      Floppi: ($1,95 - 97.50 bb) Q:diamond: , 5:diamond: , 3:diamond: (2 pelaajaa)
      MP2 lyö $0,02, Hero korottaa summaan $0,44, MP2 maksaa

      Turn: ($2,83 - 141.50 bb) 8:spade: (2 pelaajaa)
      MP2 sököttää, Hero sököttää

      River: ($2,83 - 141.50 bb) 6:diamond: (2 pelaajaa)
      MP2 sököttää, Hero lyö $0,64, MP2 maksaa



      Sorruinpa taas yrittämään semibluffata potin tuollaiselta arvaamattomalta pelaajalta värin pelotteella. Kumma kaveri kyllä, luotti siihen ettei minulla olisi sitä yhtä ruutua riverilläkään ja käytännössä flopilta eteenpäin vain sökötteli menemään 3-3:lla


      Tunnetut pelaajat:
      MP2: $2,07 - 104 bb
      MP3: $0,16 - 8 bb
      CO: $0,88 - 44 bb
      BU: $1,62 - 81 bb
      SB: $2,00 - 100 bb
      BB: $2,00 - 100 bb

      0,01/0,02 No Limit Hold'em (6-kätinen)
      Käsien tallentaja tähän käteen:PokerStrategy.com SideKick 1.1.221.5

      Preflop: Hero on BB kädessään 4:diamond: , 3:heart:
      SB asettaa pienen blindin ($0,01), Hero asettaa ison blindin ($0,02), 3 kippaa, BU maksaa, SB kippaa, Hero sököttää

      Floppi: ($0,05 - 2.50 bb) T:heart: , 4:spade: , 4:club: (2 pelaajaa)
      Hero lyö $0,06, BU maksaa

      Turn: ($0,17 - 8.50 bb) 9:spade: (2 pelaajaa)
      Hero lyö $0,16, BU maksaa

      River: ($0,49 - 24.50 bb) Q:spade: (2 pelaajaa)
      Hero lyö $0,60, BU maksaa



      Tässä kädessä huomaan taasen syyllistyväni liian pieniin korotuksiin. Peruspanoskokona vain tapaan noudattaa sitä ½-1 potillista, mutta tokihan noin pieniin potteihin löisi enemmänkin sisään, niin tuollaiset värin vedot saisi (saattaisi saada) kippaamaan. Vihulla siis 10-7 pataa. Jostakin syystä tuo ilmainen floppi isolta blindiltä tahtoo tulla monesti kalliiksi , kun potti myöhemmässä vaiheessa lähtee kasvamaan eikä kyyditä malta hypätä :/


      Tässäpä sitten päivän suurin voitto
      Tunnetut pelaajat:
      MP3: $2,00 - 100 bb
      CO: $2,00 - 100 bb
      BU: $2,01 - 101 bb
      SB: $1,98 - 99 bb
      BB: $3,24 - 162 bb

      0,01/0,02 No Limit Hold'em (5-kätinen)
      Käsien tallentaja tähän käteen:PokerStrategy.com SideKick 1.1.221.5

      Preflop: Hero on CO kädessään J:heart: , 9:diamond:
      SB asettaa pienen blindin ($0,01), BB asettaa ison blindin ($0,02), MP3 kippaa, Hero korottaa summaan $0,08, BU kippaa, SB maksaa, BB maksaa

      Floppi: ($0,24 - 12 bb) K:heart: , J:diamond: , 9:spade: (3 pelaajaa)
      SB lyö $0,12, BB maksaa, Hero korottaa summaan $0,36, SB maksaa, BB kippaa

      Turn: ($1,08 - 54 bb) 2:club: (2 pelaajaa)
      SB sököttää, Hero lyö $0,58, SB maksaa

      River: ($2,24 - 112 bb) 7:diamond: (2 pelaajaa)
      SB sököttää, Hero lyö $0,98, SB maksaa, Hero saa maksamattoman summan ($0,02) takaisin



      Vihuhan pelasi K:diamond: Q:spade: kädellä. Näitä sökö/maksu -pelaajia vastaan on vain loppuviimein ikävää pelata kun ei voi arvata onko ne värin vedolla aina riverille asti vai haluamassa pelata jonkin kärkiparinsa (kuten tässä tapauksessa) loppuun asti. Sitten kun tällaiselle vihulle osuu monsterikäsi, jolle uhraa koko stäkkinsä, niin voi ollakin jo itkun paikka. Monta vastaavaa tilannetta tuli tänään vastaan ja harmillisen monesti vihulla oli sitten setti, millä ei kuitenkaan lyönyt/korottanut... Minä sitten otin asiakseni hoitaa sen potin kasvattamisen :f_mad:



      Tunnetut pelaajat:
      MP3: $3,00 - 150 bb
      CO: $2,80 - 140 bb
      BU: $2,40 - 120 bb
      SB: $2,05 - 103 bb
      BB: $2,04 - 102 bb

      0,01/0,02 No Limit Hold'em (5-kätinen)
      Käsien tallentaja tähän käteen:PokerStrategy.com SideKick 1.1.221.5

      Preflop: Hero on BB kädessään T:club: , 5:spade:
      SB asettaa pienen blindin ($0,01), Hero asettaa ison blindin ($0,02), 2 kippaa, BU korottaa summaan $0,04, SB kippaa, Hero 3-bettaa $0,08, BU maksaa

      Floppi: ($0,21 - 10.50 bb) T:heart: , 3:heart: , 2:heart: (2 pelaajaa)
      Hero lyö $0,10, BU maksaa

      Turn: ($0,41 - 20.50 bb) K:club: (2 pelaajaa)
      Hero lyö $0,22, BU korottaa summaan $0,72, Hero maksaa

      River: ($1,85 - 92.50 bb) 2:diamond: (2 pelaajaa)
      Hero sököttää, BU sököttää



      Tämä taas kertaalleen varsin psykedeelinen jako. Vihu oli juuri luokkaa "seiskakolmosellahan on aivan hyvät mahdollisuudet voittaa ässäkurko" ja oli tainnut pelata jo aikaisemmin loppuun asti vitosparinsa kun pöydässä oli lähinnä kuvakortteja. No tällä kertaa kaverilla oli tassussaan 6-5o joista kutonen herttaa. En juuri muuta keksi, kuin että turnilla yritti korotuksellaan joko bluffata tai sitten laski värinvedon varaan. Itse säikähdin että mokoma slouvaa väriä ja jätin sitten panostamatta riverillä. No, kelpo potti tuostakin kehkeytyi.


      Rolli siis lihoi tänään 1,10$ noin 300 pelatun käden myötä (eli nyt kassaa on 35,46$). Laskeskelin, että jos olisin onnistunut välttämään 3 suurinta tappiota tänään, rolli olisikin kasvanut tänään 5,16$. Jälkiviisaudestahan ei mitään iloa ole, mutta ehkä tämä motivoi minua pitämään rahahanaa hieman pienemmällä kun voitto ei ole varma. Monesti tulee roiskaistua vain jotain sinnepäin summa korotusmittariin, mistä aina silloin tällöin voisi jokusen BB:n nipistää ilman mitään vaikutusta korotuksen painoarvoon. Ja säästetty centtihän on teoriassa yhtäkuin voitettu centti (-Mike Caro), ainakin niin kauan kuin potin häivää ;) . Elikkäs huomiselle tavoitteksi tarkata panosten/korotusten kokoja ja ottaa 6-max -pöytiin oppia strategia-artikkeleista. Mutta nyt koisimaan :]
    • Lurjus
      Lurjus
      Gold
      Joined: 20.05.2008 Posts: 351
      Hyvä blogin alotus! :f_thumbsup:

      Mukava päästä taas seuraamaan aivan alkutaipaleelta asti lähteviä askeleita, varsinkin kun osaat kirjoittaa hyvin ja saat omat ajatukset hyvin sanoiksi. Pelin opiskelua ei sitten kannata unohtaa siinäkään vaiheessa, kun voittoja alkaa tulemaan! Nimimerkillä kantapäänkautta oppinut. :f_wink:

      GL pöytiin!
    • tonimerkki
      tonimerkki
      Bronze
      Joined: 24.02.2013 Posts: 110
      Viikonloppu oli pokerin suhteen hiljainen, tänään pelasin reilu satakunta kättä sitten torstain. Torstailta päädyin miinukselle ~3$ joten tänään rollia oli reilu 32 dollaria. Parhaillaan pääsin 37$ yli kun taas muutama järjettömästi pelattu käsi tiputti lähtöpisteeseen. Päivän saldo +1$. Jotakin pitäisi keksiä tälle toistuvalle kuviolle, että ensin tulee tasaista voittoa, mitkä jonkin ajan päästä sitten häviää hetkessä X( Jos asettaisi stop-lossin dollariin tai kahteen..?

      Tulihan tänään kokeiltua NL5-pöytiäkin, joista nimenomaan keräsin parilla isolla voitolla ja kymmenkunta blindiä varastamalla 4 dollaria (=200BB NL2-tasolla :D ). NL5-pöydissä tuntuu olevan muutenkin helpompia pelaajia, tai ainakin vähemmän tiukkoja multitablaajia. Pitää jatkaa kokeiluja 2$ sisäänostolla noihin pöytiin. Mid Stack Strategy tuntuu toimivan.

      Jokatapauksessa hävisin nuo voitot NL2-pöydissä, muunmuassa seuraavanlaisessa äksidentissä.

      Tunnetut pelaajat:
      MP1: $1,79 - 90 bb
      MP2: $2,08 - 104 bb
      MP3: $0,72 - 36 bb
      CO: $1,60 - 80 bb
      BU: $0,84 - 42 bb
      SB: $1,58 - 79 bb
      BB: $2,00 - 100 bb

      0,01/0,02 No Limit Hold'em (7-kätinen)
      Käsien tallentaja tähän käteen:PokerStrategy.com SideKick 1.1.221.5

      Preflop: Hero on BB kädessään 2:spade: , 2:club:
      SB asettaa pienen blindin ($0,01), Hero asettaa ison blindin ($0,02), CO asettaa ylimääräisen ison blindin ($0,02), 3 kippaa, CO sököttää, BU maksaa, SB maksaa, Hero sököttää

      Floppi: ($0,08 - 4 bb) 5:club: , 3:spade: , 3:diamond: (4 pelaajaa)
      SB sököttää, Hero lyö $0,06, 2 kippaa, SB korottaa summaan $0,12, Hero maksaa

      Turn: ($0,32 - 16 bb) 3:club: (2 pelaajaa)
      SB sököttää, Hero lyö $0,42, SB maksaa

      River: ($1,16 - 58 bb) Q:heart: (2 pelaajaa)
      SB sököttää, Hero sököttää


      En jaksa ymmärtää miten noita nelosia osuu vihuille niin usein ja kuinka ne kaikki pelaa nelosensa sökötellen, kyseessä oli nyt kolmas samanlainen tilanne... 4-3o sillä oli tassuissaan. Riverillä sentään hoksasin, että tilanne on jostakin tuttu ja sökötin perästä, all-inin sijaan.



      Tässä puolestaan yksi sellaisista käsistä jonka olisi yhtä hyvin voinut kipata, tällaisten päätösten takia taas hävisin päivän voitot. NL5:sessa bluffit tuntui uppoavan paljon paremmin, lyönnit sai kunnioitusta ja vihutkin löi hyvillä käsillä. Se vaihde taisi jäädä päälle, eikä bluffi tosiaankaan toiminut NL2:ssa. Taas kertaalleen lähdin myös isosta blindistä esittämään hyvää kättä, mikä tuntuu aina ryöstäytyvän käsistä ja päätyvän siihen että valutan pottia vain vihun puolesta...

      Tunnetut pelaajat:
      MP2: $1,00 - 50 bb
      MP3: $1,37 - 69 bb
      CO: $2,44 - 122 bb
      BU: $1,60 - 80 bb
      SB: $0,74 - 37 bb
      BB: $2,00 - 100 bb

      0,01/0,02 No Limit Hold'em (6-kätinen)
      Käsien tallentaja tähän käteen:PokerStrategy.com SideKick 1.1.221.5

      Preflop: Hero on BB kädessään A:diamond: , 5:club:
      SB asettaa pienen blindin ($0,01), Hero asettaa ison blindin ($0,02), MP2 asettaa ylimääräisen ison blindin ($0,02), MP2 sököttää, 2 kippaa, BU maksaa, SB kippaa, Hero sököttää

      Floppi: ($0,07 - 3.50 bb) K:heart: , J:spade: , 4:spade: (3 pelaajaa)
      Hero lyö $0,06, MP2 kippaa, BU maksaa

      Turn: ($0,19 - 9.50 bb) 8:heart: (2 pelaajaa)
      Hero lyö $0,14, BU maksaa

      River: ($0,47 - 23.50 bb) Q:spade: (2 pelaajaa)
      Hero lyö $0,46, BU maksaa
      Buttonilla kaksi paria :/


      Toisaalta voitinkin yhden potin ässähailla :D

      Tunnetut pelaajat:
      UTG2: $1,75 - 88 bb
      UTG3: $2,97 - 149 bb
      MP1: $2,03 - 102 bb
      MP2: $2,00 - 100 bb
      MP3: $2,02 - 101 bb
      CO: $2,32 - 116 bb
      BU: $1,39 - 70 bb
      SB: $1,00 - 50 bb
      BB: $0,74 - 37 bb

      0,01/0,02 No Limit Hold'em (9-kätinen)
      Käsien tallentaja tähän käteen:PokerStrategy.com SideKick 1.1.221.5

      Preflop: Hero on CO kädessään A:diamond: , K:spade:
      SB asettaa pienen blindin ($0,01), BB asettaa ison blindin ($0,02), 5 kippaa, Hero korottaa summaan $0,08, BU 3-bettaa $0,14, SB kippaa, BB 4-bettaa $0,34, Hero maksaa, BU maksaa

      Floppi: ($1,09 - 54.50 bb) 9:club: , 8:spade: , 5:heart: (3 pelaajaa)
      BB lyö $0,38 ja on all-in, Hero maksaa, BU kippaa

      Turn: ($1,85 - 92.50 bb) 2:heart: (2 pelaajaa)

      River: ($1,85 - 92.50 bb) 7:diamond: (2 pelaajaa)

      Vihulla A:heart: J:heart: eikä flopin pieneen lyöntiin enää vaikuttanut kannattavalta kipata. Tuurillahan tuonkin potin käytännössä vein kotiin, mikäänhän ei viitannut siihen etteikö vihulla olisi voinut olla vaikkapa (iso) taskupari.



      Jatkossa kokeilen pelata n. 45min kerrallaan ja pitää sitten taukoa. Ja jos session huipuista tullaan alas 2 biniä, niin pidempi tauko. Jos saisi pidettyäkin voitot rollissa seuraavaan sessioon asti :rolleyes:
    • PerusJamppa
      PerusJamppa
      Bronze
      Joined: 18.01.2008 Posts: 2,714
      Kivannäköistä tekstiä kyllä tulee, keep it going! :f_thumbsup:

      Heittelen vähän omia mietteitä vaikka en ole teksua kohta varmaan vuoteen pelannutkaan, fullista puhumattakaan.. :D

      Ekassa kädessä on minusta ihan ok paikka yrittää ottaa kiva potti kotiin. Vihujen on todella vaikea osua tuohon kovaa ja Hero pystyy helposti reppaamaan vaikka sitä 3x. Nyt kun alkaa tulemaan vastapalloon (minireissu = aina nuts ;) ), niin parempi laittaa pillit pussiin jos vihusta ei ihan mega-super-action-maniac-spew-monkey riidejä ole. Kuten sanottua Herolla voi helposti olla tuossa 3x ja näyttää supervahvalle kun lähdet ~potittamaan kolmea kaveria vastaan.

      Tokassa kädessä en ehkä ihan niin paljon tykkää lyömisestä.

      Erona tässä on se, että vihut osuu jo astetta paremmin tuollaisiin pöytiin vetojen ja nappien muodossa koska monet tykkää pelata suittareita ja isoja kortteja.
      Okei, MP postaa blindin joten sillä saattaa olla ihan mitä vaan ja napillakin (pelityylistä riippuen) paljon sellaisia käsiä mitkä joutuu kippaamaan, minkä lisäksi se varmasti jollain broadway -korteilla olisi hyvinkin voinut korottaa. Eli en nyt pidä tuota bettiä minään megaluokan erheenä, mutta ainakin se on aavistuksen marginaalisempi kuin esim. tuossa ekassa kädessä.

      Nyt kun tulee se maksu, löisin liinat taas kiinni jos ei sitten ole mitään erityisiä riidejä. Kaiken lisäksi kun riverillä tulee se värikin maaliin, jota vihu on hyvinkin suurella todennäköisyydellä voinut vedellä, niin silloin viimeistään check-fold.

      Jos vain mahdollista, niin kannattaa ainakin vakavasti harkita siitymistä lähitulevaisuudessa kokonaan shorttipöytiin. Jotenkin vain näistä käsistä tulee sellainen fiilis että tuo sinun luontaisesti agressiivinen pelityyli ei pääse ihan täysin oikeuksiinsa fulleissa missä vain kytätään ja nittaillaan.. :D

      Pitää kuitenkin muistaa että peruslähtökohtana mikroissa rahat tulee valuesta.
      Pelaile ihan rauhassa näitä fulleja ja opettele siellä ne spotit missä sitä valueta on tarjolla. Sitten kun/jos siirryt shorttiin, sinulla on jo valuen hakemisen perusteet hanskassa ja silloin ainut mitä tarvitsee tehdä on opetella ottamaan sitä ohuemmin kuin fulleissa. Samalla voit sitten katsoa enemmän niitä bluffipaikkoja, joita shortissa kuitenkin tarjoutuu huomattavasti enemmän kuin fullissa.
    • xxInspectorxx
      xxInspectorxx
      Bronze
      Joined: 24.09.2011 Posts: 1,909
      Koita selvitä noista korjotusvirheistä.. :D

      Fulli on varmaan niinkauan kun pelejä on tarjolla helpompaa pelata agressiivista peliä ja pienillä poteilla kerryttää saldoa. Sielä pitää vaan aina muistaa että vihut on nittejä ja niiden range on aika kapee ja isot flopit on aika varmasti osunu vihun käteen tai ainakin hyvään vetoon. Sillion keskivahvat ja pienet PP:t ei välttämättä ole kauheen hyviä agroiluun.

      Shortti pöydissä postflop pelaaminen korostuu kun ranget on laajempia ja eteneminen pitää miettiä vihujen mukaan. Tämä on tietysti myös alottelijalle hiukan haastavampaa. Joten fulleista tietysti saa helpommin opittua kun pelaa tiukkaa peliä.

      Sen voin vaan sanoa että sun kirjotuksista paistaa se että pelaat hiukan rajottuneella kassalla. Mietit liikaa paljon menetit ja paljon voitit. Mikroisa on kyseessä kuitenkin periaatteessa aika pienet rahat (tietysti opiskelijoille eurokin jo merkkaa yhtä lounasta jne. en väheksy rahasummia koska niiden irl value on aina eri eälmänätilanteesta riippuen), mutta sun pitäis saada iskostettua jotenkin asia niin että sun pokerirahat ei oikeestaa oo mitään rahaa ja sillä ei oikeestaan ole mitään arvoa sulle on sitä sitten $1 tai $10k se on vaan "leikkirahaa" ja jos sitä on enemmän voi pelata enemmästä. Pokerirahan pitää varsinkin alkuvaiheessa kun oppirahoja maksetaan olla vain pokerirahaa. Siihen ei saa olla mitään tunnetta. Pokerstars on siitä hyvä että rahan määrä ei ole aina näkyvissä vaan joutuu tsekkaamaan cashierilta ja välttämään katsomasta sitä kun istuu pöytään kun näyttää rollin siinä reggausvaiheessa. Stop lossia ei todellakaan kannata asettaa $1. Sun peli muuttuu niin rajoittuneeks sillon jos mietit kokoajan et ohnoes oon jo tappiolla 70c en saa enää menettää kun 30c. Mitäs sitten kun sulla on 50c tappiota ja sulla on AA buttonilta betsaat 4x ja BB puskee $1.5 all in. Jos maksat (eli kun maksat) ja häviit flipin niin game over siltä päivältä? Ei noin kandee pelata. Se tappaa sun muuvit kokonaan. Peliä pitäs pelata NL2 tasolla ihan samoin on sulla sitten $200 tai $10 tilillä. Se on pokerirahaa ja siinä tapahtuu liikehdintää sessiosta toiseen. Se ei sais vaikuttaa peliin. Stop loss on tosi jees jos on tilttiongelmia ja muutenkin jos on kova downswing niin normaalisti se 5BI /500bb stoploss on aika hyvä. Antaa mahkut parin flipin häviämiseen mutta peli ei tulehdu sen takia. Sit jos menee vaan huonosti niin softa kiinnin ja ens kerralla uudestaan paremmalla meinigillä.

      Eli mikäli vain mahdollista depoa hiukan lisää niin et joudu ajattelee niinkään rollin arvoa vaan keskittyä siihen että teet enemmän EV+ ratkasuja kuin EV-. Mä oon ite alottanun joskus tällee ihan samalla lailkla uutena pelaajana että enpäs triskeeraa kauheesti...voi sitä hölmöyttä..sinne ne kaikki vaan menee kuitenkin aluks ;) ainakin mun pelityylin omaavalla tyypillä. Sitten kun ei tarvii niin miettiä et meneekö tänään vai huomenna katki niin peliin tulee uutta särmää. Oon joskus puhunu asiasta vähän samoin kuin tyypeille joille oon opettanu lumilautailua (koskee myös omia lapsia joita opetin ajaa fillarilla). On kauheen vaikea opetella laskemaan / pyöräilemään hitaasti ja varovasti. Tasapaino ja fysikan lait kun vaan tekee sen että fillarilla on helpompi pysyä pystyssä kun ajaa kohtuu reipasta vauhtia vs. hitaasti. Sama koskee lumilautailua. Mun mielestä pokerin kanssa on sama juttu Eli jos pelaat liian pienellä rollilla pelaat aina liian varovaisesti (scared money) vaikka et sitä myöntäskään..se on alitajunnassa vaan niin että sielä se taka ajatus on ja varsinkin havaittavissa kun puhut 50bb stop lossista. Eli vauhtia koneeseen niin on paljon mukavampi pelata ( eli nosta rollia depoomalla ainakin muutama kymppi lisää eli minimi $50 rolli, mielellään $80-$100) ja kypärä päähän eli pelaat vaan NL2 vaikka olisikin rollia melkeen jo NL5 peleihin. Kunnon rollilla ei pikku tappiot ahista ja kun se rumempi Anssi Vari tulee käymään kylässä niin et mee heti katki masennu ja tee sitten taas minidepoa joka menee taas katki hyvinkin helposti. En tietystikään suosittele isoa depoa ja heti isompiin limitteihin siirtymistä. Se on turhuutta ja siinä käy aina huonosti. Mutta sä oot selvästi hyvin motivoitunut pelaaja, ymmärrystä ja hyvää analyysiätaitoakin on ja kirjoitustaitoa. Ajattelet diipimmin kun 90% sun vihuista jo joten edgeäkin löytyy. Mutta kaikesta huolimatta pelaat scared money kun tosiaan oot huolissas rollista ja mietit 50bb stoplossia.

      Jos sulla on HM/HM2 tai Pokertracker käytössä niin yks hyvä tapa seurata käyrää on seueatat voittoja bb:nä ei rahana. Silloin tulospelaaminen vähentyy ja scared money hiukan helpottuu. Nää on sitten mun mielipiteitä ei väklttämättä muiden/pokerstrategyn mielipiteitä. Tää tämmönen $20->$10k haasteet on sellasten pelaajien hommaa jotka osaa pelata 5BI rollilla NL5 ja kerätä siitä sitten voitot niin ja nostaa aggrosti tasoja. Alottelijoiden tulis aina alottaa kunnon varusteilla ohjeilla ja suojilla rolli tason yläpäässä ja hyvät ohjeet käytössä (pokerstrategy) Silloin Anssi Varin kyläilyt ei aiheuta paniikkia ja tilttailuja ja voi keskittyä terkeimpään eli pelin opetteluun. Cashieriä voi sitten kattella viikon välein tms.

      Onnea pöytiin!!
    • tonimerkki
      tonimerkki
      Bronze
      Joined: 24.02.2013 Posts: 110
      Kiitos kommenteista, täällä tosiaankin saa paljon parempaa vastinetta blogimietinnöilleen kuin pokerisivut.comilla :)

      Stop-lossia en tokikaan ole pariin saati puoleen biniin asettamassa, hieman edellisistä tappioista kyrpiintyneenä vain heitin noin radikaalin ajatuksen :D 4 tai 5 biniä voisi olla asiallinen raja. Ja oikeaan Inspector osut tulkinnalla pienestä kassastani, mutta en ole huomannut sen vaikuttavan mielentilaan kuin vasta session jälkeen. Pyrin kyllä olemaan välittämättä kassan heilunnasta kesken pelien ja lähinnä seuraan SideKickillä tuloksia isoina blindeinä. Mutta kun pitkässä juoksussa onnistuneet pelit näkyvät profittina, niin pidän kirjaa kassani tilanteesta sessioittain. Alitajuntaisesta pelokkaan rahan oireyhtymästä en tokikaan tiedä sanoa, voihan se pieni rolli jotenkin vaikuttaakin, vaikka en sitä tunnusta :f_biggrin:

      Nyt olen kyllä ajatellut William Hillille depota 20$, kun Skrillin tilinavausbonus rahoittaa siitä puolet, WH:lle kerta lohkeaa 200% bonus ja tänne hopeataso. Rahojen rekisteröitymistä Skrilliin vain odottelen. Ja latasinpa PokerTrackerin trialin, kun tosiaan pidän kaiken analysoimisesta. Pelkäänpä vain että joudun kokeiluajan loputtua vielä ostamaan softan jos siihen pahasti jään koukkuun :D

      Pitäydyn vielä toistaiseksi täysissä pöydissä, mutta välillä voisi tehdä vierailuja shortteihinkin.

      Tässäpä nyt vielä PokerTrackerin muodostama kuvaaja ~3000 teksukädestäni. Jos tuon sinisen käyrän vain saisi toiseen suuntaan, niin alkaisi jo näyttämään hyvältä. Muiden kuvaajia katselleena muuten muistelisin, että yleensä non-showdown voitot ja showdown-voitot menevät toisin päin? Siis että voitot tulee useimmilla pelaajilla juuri loppuun asti pelatuista käsistä, mutta tässä kuvaajassa homma menee juuri päinvastoin. Vai voiko näin pienestä otoksesta vetääkään mitään johtopäätöksiä, varmaan sitten 10k käden jälkeen voisi jo alkaa tulkitsemaan PT:n esittämiä numeroja ja tilastoja?

    • xxInspectorxx
      xxInspectorxx
      Bronze
      Joined: 24.09.2011 Posts: 1,909
      Hei
      Skrillsille rahat liikkuu tosiaan minuutissa jos pankkitililtä siirtää. Ekan kerran muistaakseni meni hetken enemmän mutta noin yleensä ainakin kun oma pankki niiden listassa on niin ei minuuttia kauempaa tarvii odotella kun laskun on hyväksynyt.

      Tollanen 200% bonus kantsii tietty harkita jos vlyymiä pystyy yhtään painamaan paremmin niin kantsios hiukan hyödyntää noin hyvä bonari. iPokerilla tulet yllätymään miten erilaisi noi pelit on verrattuna starssiin. Normipöydissä ei ollenkaan niin kivistä kuin starssilla mutta en tiedä onko WH:lla edes kunnolla fulleja tarjota. Tarkottaako toi että laitat $20 niin saat $20 eli yhteensä $40? Sekin on kohtuu pieni rolli vielä. Sanotaan että NL2 hyvä starttirolli on 25BIN eli $50 kaiken kaikkiaan se on aika hyvä raja jonnekkin NL20 tasolle asti 25BIN up ja 15BIn down..tasi NL2 kun menee katki..mutta NL2 tasolla kyllä isoja leakkeja on pelissä jos sen 25BIN saa kuopattua. vaikka onhan sitäkin nähty että yli 10k menee mikroissa kuoppaan kun tilttipäissään painaa...mutta jos ja kun vaikutat kovin harkitsevaiselta nuorukaiselta niin epäilen että katki pystyt menemäänj ellet tilttipäissä nosta tasoja yms. $40 on kanssa ihan toimiva ja NL2 tasolla mutta jos se on vaan $20 niin menee kyllä hiukan hukkaan bonari ja aika riskillä lähdet liikkeelle. Ja uskallan väittää että sielä se takaraivossa pyörii että fukfukfuk taas mentiin $4 miinukselle nyt pois pöydistä...sillä on yllättävän iso ero vaikkei sitä tiedostakaan pelaako 10, 20, 25, 50 tai jopa 100bin bankrollilla. Kun taidot ja kokemus karttuu tietosia riskejä voi ottaa mutta pitää myös osata hypätä alaspäin kun menee huonosti. Tuskin missään suositellaan alottelevalle pelaajalle aggroa BR managementtiä kun on niin paljon asioita joita pitää oppia ja sisäistää että jos siinä taustalla miettii että hmm. AJs napilla MP1 korottaa foldaanpas tän kun on tosta positiosta korottaa fiksu vaan AQs+ JJ+ joten oon helposti doiminoituna flopilla..jos on rollia niin pewpew 3bet 18c ja kattoo foldaako ja sitten flopilla aggro contibetti ja katotaan mitä vihu tekee. Jos ei saada pakkaan niin varovasti loppuun boardista riippuen. Tosin fullissa sitä ohutta valueta valutellaan muutenkin.

      WH on kyllä mainio saitti strategyn kautta kun saa 5sp per reikattu taala. Ja sielä on nyt muutenkin ne double piste jutskat vissiin käynnissä.

      PT4 on mahtava työkalu siinä missä HM2 kin joten ei muuta kuin analysoimaan. Ja joo yleensä mikroissa tiollanen punanen viiva on kova saavutus..mutta se sininenkin pitäs saada nolla päälle. Useimmiten kuten sanoit punanen alas vihree siinä jossain ja sininen tasasesti ylös. Kalat kun harvemmin kippaa edes ässä hai nutsejaan :D
    • tonimerkki
      tonimerkki
      Bronze
      Joined: 24.02.2013 Posts: 110
      Meikäläisen pankkia (Nordea) ei löytynyt verkkopankkimaksuvaihtoehdoista, niin siirsin rahat perinteisemmin Bank Transferilla. Skrill lupailee aikaa menevän 2-5 päivää.

      Ja siis WH:lle saisi 40$ bonusta 20$ talletuksella. Mutta pitääpä kuitenkin vielä harkita, jos nyt oikerin laskin niin pitäisi tuottaa reikkiäkin sitten 103€, että koko bonus irtoaisi. Eli NL2-pöytä saisi paukuttaa aivan antaumuksella että kaikki bonus irtoaa, ja kun sivustolla on päivisin parhaimmillaankin "vain" ~10 000 pelaajaa vrt. Strasin reilusti yli 100 000, pelit ajoittuisi iltaan-yöhön... Todettakkoon nyt vielä että paikoin inhoan WH:n softaa, viihdyn paljon paremmin Starsin aulassa ja pöydissä.

      Hopeatason saaminen täällä ei myöskään ole niin akuuttia, ettenkö allokoisikaan varojani vielä muualle kuin WH:lle, kunhan vain 200% bonus ei lopu ennen aikojaan :P Vaikka kyllä tuo reilu 30$ rolli tuntuu vielä ihan riittävältä NL2-pöytiin, voisihan ne parikymppiä depota vielä lisää Starsille. Katsoos nyt, mihin päädyn...
    • HuhtalaJ
      HuhtalaJ
      Bronze
      Joined: 19.04.2010 Posts: 7,166
      On tosiaan vielä pienehkö otanta punaisen ja sinisen käyrän vertailuun tuo 3k kättä, mutta oikeaan osut kun sanot, että useimmilla tuntuu voitot tulevan showdowneista kuin punaisella käyrällä. Tämä pätee etenkin mikrotasoilla, koska pöydissä on enemmän kalaa ja huonompia reguja, niin parempaa tulosta tulee bluffaamalla paljon vähemmän ja valuttamalla paljon enemmän.
    • tonimerkki
      tonimerkki
      Bronze
      Joined: 24.02.2013 Posts: 110
      Useasti tulee kyllä sellainen olo, että PokerStarsilla microissa on lähinnä reguja, joilta rahoja ei saa pottiin mitenkään, etenkin arkena ja päivisin.

      Tänään olen pelaillut neljää NL2-pöytää samanaikaisesti, yhteensä 193 aivan ABC-pokeria, ja kun pöytiä on edes se neljä kpl, niin ei kerkeä tutkimaan vihuja ja yrittämään jotakin nokkelia bluffintapaisia. Vitsi vain tuntuu olevan se, että showdowniin ei mennä kuin joko all-inistä tai blindeistä kerätyllä potilla. Näkyy hyvin tuossa tämän päivän kuvaajassa.

      Tämän session kaksi suurinta tappiota (all-inistä) tulikin sitten KK ja AQ:lla. Kaksi suurinta voittoa taas taskukutosilla ja pre-flopista all-iniin QQ:lla. Muilla seitsemällä AA, KK, QQ ja AK:lla voitinkin vain blindit :(

      Otin kuitenkin tämän session tavoitteeksi palata nimenomaan tiukkaan ABC-pokeriin, mikä onnistui varsin hyvin. Multitablaaminen etenkin auttaa, kun ei kerkeä harkitsemaan/tekemään kaavoista poikkeavia päätöksiä. Vajaasta 200 kädestä vain neljällä hävisin yli 0,08$ mutta kolmellatoista voitin yli 0,08$ ts. pelasin määrällisesti enemmän voitokkaita käsiä ja luovuin ajoissa marginaalisista käsistä. Valitettavasti kaksi suurinta tappiota oli niin suuria ettei muuten hyvä sessio riittänyt loppumaan vihreälle.

      Punainen käyrä vaikuttaisi kohoavan nollaviivan yläpuolelle lähinnä siksi, että 3-4BB korotus harvoin saa maksuja, ½-1 potillisen korotuksesta (flopilla ja sen jälkeen) puhumattamaan. Eli itseäni toistaen; flopille, saati showdowniin ei (melkein) kukaan lähde ilman sitä mosterikättä



      Eilen sitten onnistuinkin häviämään lopulta vajaa 6$, ts. häviämään kolme-neljä all-iniä, joista kahdessa lähdin flopin jälkeen mukaan ylipareilla vihun kolmosia vastaan :f_mad: Tänäänkin tuo toinen iso pudotus sinisessä viivassa johtuu juuri (tasku)kunkkuparilla all-iniin lähtemisestä, vihu tosin sai kolmannen kymppinsä vasta turnilla (flopilla tällä oli myös ylipari), mutta...


      Postataan nyt vielä yksi käsikin. Tällaiset ei-niin-selkeästi arvattavat kädet tuntuu olevan loppuviimein kuitenkin tuottoisampia suhteessa pelattujen vastaavien käsien määrään (edellyttäen toki että floppi osuu), kuin ne monsterikädet, joille ei valueta vain saa. Tällaisia käsiä ei vain tule pelattua kuin aniharvoissa tilanteissa, yleensä vain kun saa ilmaisen flopin isolta blindiltä. Blindien rosmoamisyrityksestähän tämäkin lähti.

      PokerStars No-Limit Hold'em, $0.02 BB (7 handed) - PokerStars Converter Tool from http://www.flopturnriver.com

      MP1 ($0.79)
      MP2 ($0.97)
      CO ($1.48)
      Button ($1.92)
      Hero (SB) ($2)
      BB ($2)
      UTG ($2.10)

      Preflop: Hero is SB with 9, K
      5 folds, Hero bets $0.04, BB calls $0.02

      Flop: ($0.08) 10, 6, K (2 players)
      Hero bets $0.08, BB calls $0.08

      Turn: ($0.24) 9 (2 players)
      Hero bets $0.20, BB calls $0.20

      River: ($0.64) 5 (2 players)
      Hero bets $0.32, BB calls $0.32

      Total pot: $1.28 | Rake: $0.04

      Results below:
      Hero had 9, K (two pair, Kings and nines).
      BB didn't show
      Outcome: Hero won $1.24


      Vihulla oli KQo, eli kunkkuparilla vain roikkui mukana. Tämä yksi niitä harvoja maksuautomaatteja mihin olen taas vähään aikaan törmännyt :P
    • PerusJamppa
      PerusJamppa
      Bronze
      Joined: 18.01.2008 Posts: 2,714
      Kun lähdet korottamaan (varsinkin SB) niin tee se isommin. Minireissu tekee tuosta liian houkuttelevan paikan vihulle maksaa vaikka millä roskalla ja kun olet oop, se aiheuttaa käden kuin käden pelaamiselle omat haasteensa.
    • tonimerkki
      tonimerkki
      Bronze
      Joined: 24.02.2013 Posts: 110
      Joo, noita minireissuja teen vain lähinnä tunnustellakseni jos vihu luopuu blindisään ilman kädenvääntöä. Yleensä kun jo 3BB korotus tuntuu karkoittavan kaikki alle jätkäparit jaosta, niin tuo minireissu sopii blindien ryöstelyyn. Jos floppi ei osu, niin voi kipata ilman halvalla.

      Nyt pelasin toisen vajaa 200 käden session, mistä tuli vain pataan. Olo on nyt lähinnä masentunut, kun vihut voittaa potin kuin potin showdownissa, mihin ei kuitenkaan saa kuin karkeasti kymmenesosan hyvistä käsistään. PT:n kuvaajan sininen käyrä vain jatkoi suuntaansa alaspäin...


      PokerStars No-Limit Hold'em, $0.02 BB (9 handed) - PokerStars Converter Tool from http://www.flopturnriver.com

      SB ($4.87)
      BB ($0.46)
      UTG ($2)
      UTG+1 ($2.07)
      MP1 ($0.18)
      Hero (MP2) ($2.77)
      MP3 ($1.24)
      CO ($2.23)
      Button ($3.02)

      Preflop: Hero is MP2 with A, A
      3 folds, Hero bets $0.08, MP3 calls $0.08, CO calls $0.08, 3 folds

      Flop: ($0.27) 10, 2, 4 (3 players)
      Hero bets $0.16, MP3 raises to $0.32, CO calls $0.32, Hero calls $0.16

      Turn: ($1.23) K (3 players)
      Hero checks, MP3 checks, CO checks

      River: ($1.23) 10 (3 players)
      Hero bets $0.38, MP3 raises to $0.84 (All-In), 1 fold, Hero calls $0.46

      Total pot: $2.91 | Rake: $0.10

      Results below:
      Hero had A, A (two pair, Aces and tens).
      MP3 had 10, 9 (three of a kind, tens).
      Outcome: MP3 won $2.81


      Flopilla en arvannut epäillä vihujen käteen muuta kuin kymppi-, kakkos-, tai nelosparia, enkä sitten kolmosten pelossa lähtenyt korottamaan turnilla. Sököttelyjen jälkeen kuitenkin näytti siltä, ettei kolmosia ollut kenelläkään ja uskaltauduin lyömään... Kuinkas kävikään



      PokerStars No-Limit Hold'em, $0.02 BB (9 handed) - PokerStars Converter Tool from http://www.flopturnriver.com

      UTG ($1.69)
      UTG+1 ($2)
      MP1 ($1)
      MP2 ($4.95)
      MP3 ($5)
      CO ($5.23)
      Button ($3)
      Hero (SB) ($2.01)
      BB ($0.86)

      Preflop: Hero is SB with 5, 5
      UTG calls $0.02, 6 folds, Hero bets $0.08, 1 fold, UTG calls $0.06

      Flop: ($0.18) 4, 5, Q (2 players)
      Hero bets $0.08, UTG calls $0.08

      Turn: ($0.34) K (2 players)
      Hero bets $0.22, UTG calls $0.22

      River: ($0.78) 6 (2 players)
      Hero checks, UTG bets $0.24, Hero calls $0.24

      Total pot: $1.26 | Rake: $0.04

      Results below:
      Hero didn't show 5, 5 (nothing).
      UTG had A, 8 (flush, Ace high).
      Outcome: UTG won $1.22



      Tässä yritin leikkiä nokkelaa, kun toisessa pöydässä vihu oli taas slouvannut kolmosia ylipariani vastaan, niin ajattelin lähteä kokeilemaan samaa UTG:n kanssa. Mutta eihän se sitten mennytkään kuin piti. Turnilla jo epäilin vihulle väriä, mutta kovin pieni lyönti riverillä antoi vaikutelman vain potin ryöstöyrityksestä tai jostakin kahden parin tapaisesta.

      Ehkäpä huomenna taas luonnistuisi, tälle päivää saa jo riittää :f_frown:
    • HitThe1Out
      HitThe1Out
      Bronze
      Joined: 07.01.2011 Posts: 5,059
      Jos vihut todella kippaisivat blindien välisissä ryöstötilanteissa kaikki paitsi JJ+/AK 3bb avaukseen, saataisiin keskimäärin noin 97% fold equity meidän sb avaukselle.

      Todennäköisesti vihut kuitenkin puolustavat blind vs blind (lyhyemmin bvb) näillä pelitasoilla aivan liian löysästi, tyyliin jotain 50% ajasta, joten meidän kannattaisi ennemmin valikoida omia avauskäsiämme sen mukaan.

      Olen itsekin joskus käyttänyt miniavausta bvb-ryöstöstrategiana, ja mitä omiin kokemuksiini tulee, niin tuosta strategiasta saa toimivan, jos post-flopilla edge vihuihin on tarpeeksi suuri.

      Suosittelen kuitenkin tiukkaa avauskäsivalikoimaa positiosta kuin positiosta nl2-tasolla, koska blindien ryöstelyt eivät sillä tasolla ole se, mistä meidän winrate pääasiassa muodostuu, vaan se että voidaan valuebetata isosti hyviä käsiä. Toisin sanoen, nl2-tasolla voitamme usein isoja potteja vahvoilla valuekäsillämme, kun vihut usein makselevat liian löysästi. Joten pelitasokohtaisesti sopeuttaisin peliäni siihen suuntaan, että pääsemme valuebettaamaan usein ja bluffaamaan tai makselemaan harvoin.

      Tsemppiä peleihin! :)