Proggis: $1k kuukausilla Thaimaahan 2011

    • IPoker4k1I
      IPoker4k1I
      Bronze
      Joined: 06.11.2009 Posts: 1,893
      Tätä proggista on tullu suunniteltua aika kauan, ja tänään sain ylimääräisiä syitä tämän toteuttamiseen. Toivon todella, että projektin kesto tulee olemaan seuraavat 12kk, enemmän tai vähemmän intensiivisesti, tavoitteena päivitys/päivä tahti.

      Mua on alkanu aikalailla syömään Suomen talvet, ja suunnitelmissa on noin 4kk ajan ollut muutto ulkomaille, ainakin talvea pakoon. Opiskeluiden takia se ei ole ollut mahdollista, eikä ole sitä myöskään tänä talvena. Mutta sitä seuraavana on. Lähinnä mielessä on ollut Thaimaa, jossa olen kahdesti jo käynyt, mutta vain 1vko ja 2vko kestäneillä visiiteillä. Lisäksi muilta pokerifoorumeilta on saanut lukea siitä, miten skandi-pokeriyhteisö on pesiytynyt sinne grindaamaan talvien ajaksi.

      Toinen itseä askarruttanut asia on oman pokerin volyymin ylläpito sekä todellinen grind-halukkuus. Tähän on saatu viime päivinä muutosta, sillä SnG Study-groupissa on ollut erittäin mielenkiintoista keskustelua sekä SnG että MTT peleistä. Jotenkin normi grindaus tuntuu mukavammalta muiden pelaajien kanssa keskustellessa, kuin esimerkiksi musiikkia kuunnellessa. Lisäksi jonkinnäköinen kuukausiseuranta on ollut mielessä, jotta kehittymisambitiot säilyisivät korkeina.

      Näihin kahteen tekijään tuli tänään saatua jonkinnäköinen yhdistävä tekijä, kun skypessä juteltiin kravduden kanssa. En muista miksi muuttohalukkuuteni Thaimaahan tuli esille, mutta kravdude vaikutti hyvin kiinnostuneelta asialta. Emme ole sopineet todellakaan mitään sitovaa vielä, mutta ainakin alustavasti on jo tutkittu muuttoon vaadittavia tekijöitä. Keskustelussa tulleet aikajaksot muutolle olivat kolmen ja kuuden kuukauden välillä, vaikka eihän sitä tiedä. Jos joku on viettänyt aikaa maassa, ja haluaa antaa vinkkejä, niitä otetaan mieluusti vastaan!

      Tapahtuneesta johtuen koin hyväksi ideaksi proggis-päiväkirjan avaamisen, jossa tarkoitus olisi löytää itselle realistinen tuloraja kuukauden mittapuulla. Laitan aluksi tavoitteeksi seuraavan:

      Tavoite voitot kuukaudessa ($) : $1000
      Tavoite keskiarvo päivältä ($) : $33

      Piristäviä tekijöitä projektiin ovat varmasti kravduden omien tuloksien seuraamisen lisäksi FTP:lla alkanut Black Card -promootio, jonka etujen selvittäminen on tosin aika alhaisella tasolla, vielä toistaiseksi. Rahallisten tavoitteiden lisäksi tavoitteena olisi saada 500 FTP -pistettä joka päivä, jotta Black Card -promootion vaatimat tavoitteet täyttyvät. Lisäksi tulen pelaamaan ainakin onGame-verkossa, ja mahdollisesti jotain pientä myös PokerStarsilla. Valitettava tosiasia on, etten saa mistään ko. paikoista PokerStrategy-pisteitä. Toinen mukava promootio on IronMan, jossa tarkoitus olisi naputella max-loyalty taso, eli IronMan. Katsotaan miten käy.

      Mitä pelimuotoja pelaan?
      - Aloitan jokaisen grind-päivän pelaamalla edellämainitut 500FTP:tä FL 0.25/0.50 tasolla, todennäköisesti RUSH pöydissä (en ole vielä tarkistanut minkä verran ko. tasolta saan pisteitä, mutta ei tuo kauaa kestäne). Tätä varten päivitin FTP:n aulaan FTP-laskurin.
      - OnGamella tulee pelattua käteistä no-limitin muodossa, lähinnä varmaankin 5-max sekä HU-pelejä.
      - MTT ja SnG tulee varmaan pelattua normaalia isommalla volyymilla, sillä löysin muutaman kultalähteen Strategy-kavereiden avustamana: Ensinnäkin FTP:lla voi grindata Step-1 lippuja Step-3 tasolle, jolloin näitä voi käyttää $26 turnauksiin, kuten jo tiesinkin. Ensimmäinen kokeilu tuli tehtyä, ja sain muutettua Step-1 lipun reiluksi $87. Toisekseen Makeri sekä kravdude antoivat vinkkejä PokerStarsin heikkotasoisista peleistä. Siellä tulee varmasti kokeiltua ainakin 180-man sittareita, sekä varmaan 6-man turboja.
      - Omaha, kunhan saan ostettua uuden tietokoneen (varmaankin loppuvuodesta), sekä siihen Omaha Managerin.
      Kaikennäköistä pelattavaa siis riittää.

      Pyritään siis pitämään tavoitteista kiinni, mutta jos ne ovat liian kovia, on itsetutkiskelua tehtävä. Lähinnä tavoitteiden määrittelijöinä olivat omat pelitasot, aiemmat tulokset ns. vasuripelaamisella, sekä arvioidut tavoitetulot/kk mahdollista Thaimaassa asumista varten. Tuloja tulee pelien rinnalla myös rakebackista FTP:lta, sekä bonuksista onGamelta. Ihan pelkästään pelien sujuvuudesta tuotto ei siis ole kiinni.

      Projekti alkaa virallisesti huomenna. Listataan tähän tavoitteet, joiden onnistumista voidaan seurata kuun viimeisenä päivänä:
      - $1000 tienestit kuukaudessa / $33 keskimäärin päivässä (sis. rakebackin ja bonukset)
      - IronMan -taso
      - BlackCard-statuksen alkuunsaanti, eli 500FTP keskiarvo kuukauden ajalta.
      - Jokaisen pelimuodon pitäminen positiivisena profiitin kannalta (poikkeuksena MTT suuren varianssin takia).
      - Oman volyymin sekä pelitason nostattaminen.

      Huomenna katsotaan miten projekti lähtee käyntiin. Toivon runsaasti kommentteja edellämainituista aiheista, ja miksei toki muustakin. :s_thumbsup:

      EDIT: FL-taso muokattu oikeaksi. Rookie mikä rookie.
  • 72 replies
    • poupou
      poupou
      Bronze
      Joined: 08.09.2007 Posts: 7,210
      Kuten jo sanottu, niin ois mahtavaa kun pystys löytään itestäänkin taas voimia tämmöseen grindaamiseen. No ehkä nyt kun tulee se kaamea pimeys ja talvi niin saa luvalla istua koneella grindaamassa. Niinkun en muuten tässä ikinä istuis...

      Mutta joo, todella mielenkiintonen prokkis ja toivottavasti lähtee hyvin käyntiin. Luulenpa että tästä saa aika tasaseen kuulla myös studygroupin puolella :f_cool:
    • kravdude
      kravdude
      Bronze
      Joined: 20.10.2009 Posts: 3,015
      1st... Siis 2nd... Pou...fffuu

      Pakkohan tämä oli tulla jo illalla lukemaan.

      Tullaan varmaan monta tuntia grindaamaan seuraavan kuukauden aikana skypen välityksellä, koska myös mulla on tavotteena pelata paljon nykyistä enemmän. Volyymia volyymia :f_thumbsup:
    • Cammer
      Cammer
      Bronze
      Joined: 08.02.2010 Posts: 106
      Kyllä tämä menee seuraukseen.

      Ja varmaan pitää tulla reilaan kun on sopivasti aikaa itellä katella.
      On sen verran ollut kivempi itelläkin pelata kun ollut juttuseuraa ja onhan mulle hyviä neuvoja osattu antaa.

      Onnea ja voimia projektille
    • Mikko
      Mikko
      Bronze
      Joined: 25.02.2010 Posts: 5,527
      Onnea ja menestystä projektiin!
    • Khiiniau
      Khiiniau
      Bronze
      Joined: 21.08.2008 Posts: 2,720
      Hieno projekti, menestystä sille. Kannattaa kuitenkin miettiä tuota kuukausitavoitetta, 1000$ = 730€ = 30000bht ei ole mikään iso kuukausibudjetti Thaimaan nykyhinnoilla. Vähintään tuplasin tuon, 1500€/kk alkaa olla sellainen raha jolla voi tehdä muutakin kuin juoda kotona pussikaljaa ja syödä halvimpia nuudeleita, mihinkään luxukseen ei tuokaan vielä riitä

      Lisäksi kannattaa muistaa että on jo mennessä pelatulle tasolle reilusti BRM-mukainen rolli sekä vararahastoa 2-3kk jolla voi elää downswingien yli perusrollia syömättä. Ja tietysti kattavat vakuutukset sekä paluulipun hinta ja lisäksi vararahasto milla elää jos joutuu palaamaan Suomeen äkkinäisesti. Isoja tekijöitä tietysti on jos on Suomessa työpaikka missä voi olla vain kesä-ajat sekä asunto josta ei tule kustannuksia itse poissaollessa
    • xMadFishx
      xMadFishx
      Bronze
      Joined: 09.10.2009 Posts: 693
      Onnea projektiin, seurantaan menee myös :f_thumbsup:
    • IPoker4k1I
      IPoker4k1I
      Bronze
      Joined: 06.11.2009 Posts: 1,893
      01.10.2010 - Projekti vauhtiin!

      Lokakuun ja samalla projektin ensimmäinen päivä alkoi aika hurjasti: Olin menossa nukkumaan kuun vaihteessa 00.00, ja pötköttelin sängyssä noin puoli tuntia, eikä millään väsyttänyt. Ajattelin kokeilla pokerilehden lukemista, mutta ei auttanut. 01.30 avasin sitten tietokoneen tarkistaakseni foorumin, mutta jostain kumman syystä löysin itseni kahdesta Step-1 SnGsta. :f_cool:

      Toinen ei tuottanut tulosta, mutta toisen sain nostettua ensin kakkoseksi ja sitten kolmoseksi. Kello oli noin 4, ja huomasin Token Frenzyn alkavan, $1 bin ja 18 parhaalle $26 token. Pelasin sitä kauan, noin 5.30 asti, ja olisin kyllä saanut lipun kippailemalla, mutten irrottanut värin ja suoran vetoa. Vihu päätti pitää kiinni keskinapistaan. Nukkumaan, ja tunnin päästä herätys, jonka jälkeen tenttiin pariksi tunniksi. Tämän jälkeen tulin kotiin ja avasin muutaman sittarin, mutta väsymys oli hirveä, eikä peleistä tullut mitään, joten profiitti oli negatiivista ja sain vihdoin ryhtyä nukkumaan.

      Olin saanut johonkin nobody-verkkoon (en tiiä ees nimeä) $25 ilmaisrahaa, jonka sain NL100 pöydässä flippailtua $56 suuruiseksi, ja jonka sitten siirsin moneybookersin kautta tiltille. Päivä siis jatkui ihan mukavasti.

      Herättyäni aloitin sitten $26 MTT-turnauksen, koska Matrix-sittarit täyttyivät niin hitaasti. Sain ensimmäisen 10 käden aikana stackattua vihun nutseillani, ja tuplat. Olin pitkään tuplastack avg. nähden, kunnes pari brainfartia, joista toinen liittyi siihen, että katsoin vihun korotuksen olleen shove (noin 3bb), mutta ihmettelin multa kysyttävän flopin actionia. MTT lopulta flipillä ulos, taisin olla suosikki mutta ei tullut Step-3 lipulle suurempaa palautusta.

      Tämän jälkeen aloitin käteispelit, jotka päätin vasta äsken (pidin taukoja, piti käydä kaupassa ja muuta sekalaista), valikoimassa FL sekä NL texu. En oikeen tykkää runistani tällä hetkellä, mutta silti profiittia loppujenlopuksi tuli. Profiittia tuli, seuraavat lukemat omia muistiinpanoja, ja HEM antamia lukemia. Onneksi ne sentään pitävät loppujenlopuksi paikkansa.

      Päivän profit:
      - MTT: -$27
      - SnG: $7,9
      - Texas, NL/FL: $77,88
      - Rakeback: $1,77
      Kokonaisprofit tänään : $60,45

      Kuukauden profit : $60,45

      Tavoite profit päivässä / todellinen profit päivässä (keskiarvo): $33 / $60,45

      :s_thumbsup:

      ''Pictures and Data, or it didn't happen'' -ajattelijoille tulee toivon mukaan lohdutusta jokaisen kuukauden lopulla. Ainoa mutka saattaa olla databasen heittely koneelta toiselle...

      Jatkan nyt pelejä, mutta koska nyt kello on 1:51, menee profiitti (negatiivinen / positiivinen) huomisen peleihin. Päivitystä tulosten muodossa taas huomenna. Lisäksi piristystä tylsään projektipäiväkirjaan tulossa lähipäivinä. :s_cool:

      EDIT: myös tavoitteena ollut 500FTP-päivä tuli saavutettua.
    • IPoker4k1I
      IPoker4k1I
      Bronze
      Joined: 06.11.2009 Posts: 1,893
      Replyn otsikko kuvaa tätä päivää paremmin kuin hyvin.

      Päivä alkoi oikeastaan heti edellisen replyn päätyttyä, ja ennen unta sainkin painettua sittareita, sekä steppejä, että normaaleja 18-maneja. Volyymi oli suhteellisen pientä, mutta tuottoa tuli. Unta tupaan noin klo 05.00, ja herätys noin klo 16 (unirytmi <3). Läppäri on auki, ilmeisesti väsymyksessä jäänyt. Ensimmäisenä silmissä näkyy kravduden kirjoitus, aamupalalle ja hänen kanssa grindaamaan.

      Eli ennen klo 16.30 pelataankin jo Step-2 sittaria, jossa tällä kertaa kävi kylmät;pakka oli kylmänä ja päätöskädessä törmättiin taskupareihin ryöstötilanteessa. Tämän jälkeen pelaamaan fixediä, 0.25/0.50 Rushia, kuten ennenkin tämän projektin aikana. Näin ihan hyväksi ideaksi vetää viisi 100FTP sessiota, jolloin täyttyisi sekä IronMan että BlackCard tavoitteet.

      Otsikon eka osa liittyykin juuri tähän. Naiset eli tuttavammin QQ olivat erittäin tuhollisia fixussa. Vaikkakin neljä ensimmäistä 100FTP sessiota päättyivät yhteensä noin +/-0 tulokseen, tuottivat rouvat yhteensä yli 14d kuoppaa, tässä mukana vain mulle jaetut rouvat (pari kertaa tuli sellaisiin törmättyäkin). Lisäksi muutakin biittiä tuli otettua, mutta silti ilahduttavasti pystyin ihan hyvään tulokseen, erityisesti runin nähden. Jos HEMssa on statsi siitä, millaiset EV-differencet ovat olleet flop vs. turn/river, olisi ihan kiva nähdä graafi:uskoisin runin olleen sen verran kylmää, että EV > Winnings ja isosti! (ellei ko. statsia ole, tehkää joku mulle sellainen)

      Entäs sitten se viides sessio? Sitä ei otsikon toisesta osasta johtuen koskaan tullut. Kone tökki sen verran, että noin klo 21.00 laitoin koneen kiinni ja painuin iltapalalle. Tulin takaisin 30min myöhemmin aikeissa aloittaa grindit, mutta kone päätti toisin: aina käynnistäessä tuli teksti 'Fan Error' (Vika tuulettimessa), eikä virhe aiempien kokemusten tapaisesti poistunut koko illan aikana, vaikka vinkkejä saikin mm. Poulta.

      Kone on nyt tuossa vieressä palasina, ja jos se ei lähde käyntiin, on tämän kuun jälkeen edessä todennäköisesti uuden ostaminen. Tästä johtuu myöskin teille biittiä, sillä lupaamani yllätykset lykkääntyvät. Grindit jatkuvat lainakoneella, mutta se ei ole sellainen tehopakkaus, että sillä pelaisi ongamella tai kuvaisi videoita.

      Eli otetaan sitten pakollinen katsaus loppuun. Vaikka tavoitteiden yläpuolella ollaan, ei tänään ko. biitistä johtuen tule peukkua pitävää haita postauksen perään. Huomenna olkoon päivä uus!

      Päivän profit:
      - SnG: $19.30
      - Texas, FL: -$0.24
      Kokonaisprofit tänään: $19.06

      Kuukauden profit: $79.51

      Tavoite profit päivässä / todellinen profit päivässä (keskiarvo): $33/$39.75

      EDIT: ähh, aina mä unohdan tän. Eli 400FTP tuli tienattua, mikä tarkoittaa sitä, että IronMan Iron-lätkässä ollaan yhä kiinni, ja se vaatii vielä 23x350FTP grindaus päivää. 500FTP BlackCard tavoitteesta ollaan vähän perässä, mutta se korjautuu jo yhdelläkin 600FTP päivällä.

      $0.25/0.50 FL pelaaminen on aika nittiä BRM:aa, mutta kerrankin näin päin. Jos onku on hakannut $1/2 Rush FL, voisi kertoa mulle vähän tasosta ; poikkeaako mitenkään hirmuisesti? Vähän aikaa tuonne siirtyminen varmaan vie, ihan vain mukavuusalueen löytämisen takia uudessa lajissa ja sen swingeihin totutellessa. Tästäkin syystä hakataan varmaan $0.5/1 välissä muutama kiloa hanskoja. Aika näyttää, nyt nukkumaan.
    • Kyyberi
      Kyyberi
      Coach
      Coach
      Joined: 09.07.2010 Posts: 10,800
      Hyvää meininkiä!

      Onko toi päiväkohtainen $33 miten tavoiteltava? Eli jos oot lopettelemassa pelejä, ja oletkin $30 voitolla niin koitatko vielä rykästä ton puuttuvan $3 jostain?

      Itselläni (ja kokemusten mukaan monella muullakin) rahalliset lyhyen tähtäimen tavoitteet vain sotkevat peliä. Pokeri kun on lyhyellä tähtäimellä aika keinuvaa menoa. Sulla on hyvät FTP-tavoitteet, yleensä kaikki varianssivapaat tavoitteet (pelitunnit tai käsien määrä) toimivat paljon paremmin. Pokerissa kun stressiä ja painetta tulee muutenkin, niin sen lisääminen ei välttämättä ole toimiva ratkaisu.

      Mutta! Jokainen on yksilö. Siinä missä rahallinen tavoite häiritsee toista, joku toinen voi saada siitä paljonkin positiivisia asioita irti. Postasin tämän siksi että OP (ja muutkin) voisivat miettiä, onko nykyinen malli se paras mahdollinen.

      Tsemppiä projektiin, voi olla että thaikuissa tavataan.
    • IPoker4k1I
      IPoker4k1I
      Bronze
      Joined: 06.11.2009 Posts: 1,893
      Heh, ei todellakaan niin.

      Tuo $33 päivä''tavoite'' on vaan mallintamassa koko kuukauden tavoitteen etenemistä, enkä ota sen mukaan mitään muutoksia itse volyymiin. Lähinnä antaa osviittaa siitä, että missä vauhdissa ollaan, say, 17 päivän jälkeen. En siis tikistä sitä puuttuvaa kolmea taalaa, enkä lopeta $40 upeissa ettei valu alas.

      Olen samaa mieltä, että sessio- ja päiväkohtaiset tavoitteet ovat turhia, esim: ''lopetan session, jos olen binin voitolla'', mutta esimerkiksi suurehkolla volyymilla - kuten tässä - pelattaessa kuukauden mittapuu on ihan hyvä. Etenkin, kun niitä tulee 12 putkeen (kuten tässä suunniteltu). :s_cool:
    • IPoker4k1I
      IPoker4k1I
      Bronze
      Joined: 06.11.2009 Posts: 1,893
      Otsikko taas viittaa päivän peleihin. Tappiollinen päivä, suurin osa päivästä tuli pelattua väsyneenä, ja täten peli oli luultavasti lähempänä B kuin A peliä, A+ pelistä puhumattakaan. Ei oteta tappioista huolia - onhan projekti pitkä -, mutta tutkitaan sen syitä.

      Pelit alkoivat fixedillä, jota pelattiin parisen tuntia taukojen kanssa. Meno oli _aivan_ hirveää, sunnuntai + FTP-pisteet tuplaava Happy Hour ei ainakaan malta vastustajien reissukättä. Olen varma, että biittaan 0.25/0.50 Fixun, mutta oman mukavuuden + blogin sisällön + pyynnön vuoksi kuvaan varmaan session fiksua alkuviikosta. Tämä olkoon ensimmäinen yllätys päiväkirjassani, joita tulee muutamia enemmänkin. :f_cool:

      Kuoppaa sitten täytettiin sekä stepeillä että NoLimit Rushilla, mutta aivan nolliin ei päästy käteisen kannalta. SnG:t olivat plussalla, vaikkakin Step-3 realisoitui Matrix-sittarissa vain $21.60 tulokseksi. Tippumisista kaksi olivat setupeja (vastassa isompi taskupari), sekä yksi härpäke, jossa räiskin itteni flipillä ulos.

      Löysin jälleen uuden rahasammon FTP:lta, mutta ensimmäinen päivä näytti karua puolta varianssistaan, ja tappiota tuli otettua bineissä reilusti. Se big one joka olisi nostanut päivän voitolliseksi oli muutamaankin otteeseen lähellä, mutta hupit eivät jääneet herolle, luvalla sanoen epäreilun runin takia. Ehkä jatkossa. Lähinnä tässä häiritsee se, että aika ei riitä kaiken valuen hyödyntämiseen. Lisäksi pelit ongamella ovat olleet nollissa, josko siihen tulisi korjausta huomenna...?

      Tietokone ei toimi edelleen, mutta sain tällaisen astetta (tai kolmea) tehottomamman varakoneeksi. Käyn varmaankin loppukuusta ostamassa uuden tehomyllyn, mutta tavoitteeseen pääseminen auttaisi sen hankinnassa, ettei ylimääräisiä kotiutuksia joutuisi tekemään (projektia edeltävistä rolleista).

      Toinen tavoite eli Thaimaahan muutto määräajaksi on alkanut houkutella yhä ja yhä vain enemmän, mutta valitettavasti sinne on vielä niin pitkä aika, ettei suurempaa suunnittelua kannata vielä tehdä. Utelias mieli kuitenkin selvittää asioita eteenpäin, ja avaa ketjun PokerStrategylle. Mukavaa, että ketjuun tuli paljon vastauksia, enkä ilmeisesti ole ainoa asiasta haaveileva, muhun jopa otettiin muutaman tahon kohdalta yhteyttä asiasta. Ketjun löytää siis täältä:

      Thaimaa! ja siihen liittyvät aiheet/kysymykset

      Vaikkakin päivä siis toi ensimmäisen montutuspäivän projektin aikana, on kyseessä pitkä koitos, jonka aikana kysytään kestävyyttä volyymin suhteen, sekä A+ (vähintään A) pelin pelaamista. Siihen pyritään huomenna entistäkin lujemmin.

      Pakollinen päivitys loppuun. Sanotaan vielä, että IronMan tulee saavutettua helposti, mutta tänään(kin) jäätiin 500FTP pisteen rajasta kokeilumielisten pelien takia. BlackCard on kuitenkin vasta 3kk aikavälillä saavutettavissa mun volyymilla, joten tuon kanssa ei ole vielä kiire. Tarvittaessa naputellaan niitä 1k FTP päiviä.

      Päivän profit:
      - SnG: -$8.15
      - Texas, FL/NL: -$16.69
      Kokonaisprofit tänään: -$24,48

      Kuukauden profit: $55,03

      Tavoite profit päivässä / todellinen profit päivässä (keskiarvo): $33/$18.34

      Ei peukkua myöskään tänään. Käännetään Fixun kurssi, runataan hyvin sittareissa ja avataan pelit onGamella.
    • IPoker4k1I
      IPoker4k1I
      Bronze
      Joined: 06.11.2009 Posts: 1,893
      Tällä kertaa otsikko saattaa olla harhaanjohtava, sillä en ole tavattoman katkera ohivedoista, mutta ne tulivat väärässä paikassa, ja estivät kunnon profiitin. Mutta käydäänpä päivän lajit läpi lajeittain.

      Aamulla mä päätin nostaa FL tasoa, kun sain jonkin verran uppia, mikä johtui siitä, kun vihut eivät tulleet joka ikisessä tilanteessa ohi. Mukavuusaste lajin biittaamisen kannalta on korkea. En kuitenkaan saanut vielä videota kuvatuksi, sillä tämä väliaikainen kone ei kestä sekä softan että Camtasian yhteisrasitetta. Joskus toiste sitten, mikä kyllä vähentää päiväkirjan viihdearvoa.
      Haluaisin siis pelata 0.50/1 FL, mutta sitä ei ole rushina, joka takaisi mulle maksimaalisen mukavuuden grindatessa IronMania. Vedin sitten kompromissin omaisesti yhtä pöytää 0.25/0.50, ja yhtä pöytää 1/2. Jotenkin tuntui ettei 1/2 tullut mitään, vaikka eivät vihut ainakaan solidimpia/osaavampia olleet. Pari todella isoa pottia riverin alle 5-outtisiin, samanlaisiin muutama kohtuullinen potti. Onneksi sitten vedin pari $30+ pottia kotiin kun paisti ei tullut ohi, ja sain session siltä osin plussalle. Tämä laji siis toi profiittia. Siitä päivän eka peukku, mutta toivotaan yhdessä että kädet pitävät jatkossa oikeissa kohdissa. :s_thumbsup:
      Voi tosin olla että FL luovuttaa paikkansa pääasiallisena FTP-pisteiden tuottajana, siitä syystä, että vaikka kassaa olisi 1/2 fiksuun (Sawkolta kysellyn BRM-ohjeistuksen mukaan), mutta mukavuusalue ei vielä ole 10+. Haluun vetää vähän aikaa jotain muuta, välillä ottaen shottia $1/2 rushiin.

      Sitten tuli muistaakseni pelattua MTT. Buy-in $3.30, KK keskelle ja vihu koppaa pelkällä värinvedolla, osuu toki riverillä. Onneks tää tapahtu suhteellisen aikaisessa vaiheessa, joten maksimaalista kärsimystä tästä ei seurannut. Johdossa kuitenkin sisään, joten pakko antaa itselle peukku. :s_thumbsup:

      Seuraavaksi päästiinkin pelaamaan onGamelle, missä mä olin unohtanu mun salasanan, koska olin turvallisuussyistä vaihtanut sen (mun kaveri sai sen selville kun kirjotin ilmeisesti vahingossa nickname kenttään), ja toki typoillut kun se ei ollut sovittu. Sain kuitenkin supportin ja välikäden avulla salasanan vaihdettua. Päätin avata bonuksen ja kokeilla pitkästä aikaa FullRing-pelien tasokkuutta.
      Pelaajat olivat tiukkoja, mutta aivan vääränlaisia käsiä löytyi aina. Vaikeusastetta lisäsi se, ettei ollut mitään hajua kuka oli solid, kun enhän mä voi nyt HUD käyttää. Alussa oli vähän vaikeeta sopeutuu/adjustoituu, mutta sain kivan käden:
      KJs, pääsen multiway pottiin mukaan, joten suhteellisen helppo 4bb koppi pre-flop. Floppaan sitten AQT kahdella ruudulla, eli mulla on nuttisuora sekä uudelleen veto. Päästään flopilta keskelle 3-way, vihuilla AA ja QQ ja outit vähissä. Onneksi piti, ja tuon siivittämänä otin toisenkin potin alas toisessa pöydässä. Olisin jäänyt enemmän ylös, jos olisin voittanut AA vs T9 flopilla 987. Flippihän tuo oli, mutta muutamalla pinnalla mulle painottunut. Voittoa kuitenkin reippaanlaisesti. Peukkua hailta kalalle! :s_thumbsup:

      Loppuun vielä Steppejä. Ensimmäisestä lippu kakkoseen, jossa ulos solidisti KK vs AJs pöytään Jxx antaen vihulle värinvedon, ja potti naapuriin. Sitten otin vielä toisen, josta vaikeuksien kautta kakkoseen, piti mm. kohdata muutama ohiveto, tosin sain tehdä itekin semmosen A7 vs AK tilanteessa. Oli vaan pakko ottaa. Step2 käytän huomenna, toivottavasti korottaen sen Step3seen ja ottamalla valueta matrixista. Mutta ei vielä innostuta. Kaikesta tästä riippumatta peukku voitollisesta sessiosta. :s_thumbsup:

      Päivän profit:
      - SnG: $2.20*
      - Texas, FL/NL: $65.33
      - MTT: -$3.30
      Kokonaisprofit tänään: $64,23

      Kuukauden profit: $119,26

      Tavoite profit päivässä / todellinen profit päivässä (keskiarvo): $33/$29,82

      * (Step-2 lippu realisoitu sen arvolla, joten tästä saattaa tulla tappiota huomenna, jos ko. sittarissa käy kylmät).

      Harvoin saa tällaista peukkusadetta kohdata. Otetaan vielä yksi, jotta saadaan femma päivään. Olkoon tämän funktio antaa hyvä fiilis huomiselle. Huomenna erilaista välipäivitystä, jos vain aika riittää. :s_thumbsup:
    • IPoker4k1I
      IPoker4k1I
      Bronze
      Joined: 06.11.2009 Posts: 1,893
      Päätin tässä aikaa ollessa tehä tän erilaisen päivityksen. Toi murrrsu neuvo laittamaan joku motivoiva taustakuva tietokoneeseen, mutta heitän sen mieluummin tänne blogiin. Tulos oli aika hirveä visuaalisen kauneuden kannalta, mutta ainakin kaikki oleellinen tulee esille. PokkAA on myös opettanut salamyhkäiseksi promojen kanssa, joten joukossa on myös yksi yllätys. :f_cool:



      Uploaded with ImageShack.us

      EDIT: Vihjeet ne on PokkAA:llakin, joten annetaan itsekin yksi.

      Alarivin tekijät auttavat saavuttamaan ylärivin tavoitteet.
    • olio1978
      olio1978
      Bronze
      Joined: 15.11.2009 Posts: 1,077



      sopisko toi :D
    • PokkAA
      PokkAA
      Bronze
      Joined: 05.05.2008 Posts: 8,043
      Puuttuva kuva on tietenkin PokerStrategy.comin logo! :f_love:
    • IPoker4k1I
      IPoker4k1I
      Bronze
      Joined: 06.11.2009 Posts: 1,893
      Hienoa että luottoa mun tekemisiin löytyy myös lukijapiiristä! :s_cool:
    • IPoker4k1I
      IPoker4k1I
      Bronze
      Joined: 06.11.2009 Posts: 1,893
      Tänään tehtiin voittoa. Hienoa. MTT:t tuntuu olevan vaikeita, tuntuu että pelaan niissä aivan karmeasti. MTT:t pannaan? Ehkä. Tosin valueta olisi. Mutta hehaa, keksinkin! Mutta ensin puhutaan peleistä.

      Sittareissa tuli pientä profiittia, mutta volyymi oli todella pientä - pelasin tänään neljä sittaria: Step2, josta saatiin kertaheitoilla lippu kolmoseen, joka käytettiin matrixiin. En nyt muista mikä tökki, profiittia tuli taas melko heikosti, yksi voitto ja muut ei päättynyt itm. Josko se on sitä eilen mainitsemaani huonoa runia huonossa kohdassa...?

      Käteisessä koettiin swingejä. 1/2 FL piti olla väliaikaisesti pois ohjelmistosta, mutten sitten jostain syystä muistanut tuota. Aluksi 40BB monttua, sitten takaisin lähes tasoihin, ehkä $15 tappiota sen osalta. Lähinnä ihmetyttää jatkuva tappion tekeminen noinkin umpisurkeita vihuja vastaan: ne räiskii vajaalla stackilla, ensin tekevät open limpin ja sitten cap jokainen street. Katoin kolmea isoimpaa pottia, ja jokaisen pelasin 'oikein' (laitoin rahaa keskelle johdossa ja maksoin perässä kun olin takana). Josko siellä tulisi hyvää runia, kun otan sen uudelleen ohjelmaan, koska siellä sitä valueta on!

      Sitten no-limittiä, ensin ongamella ja sitten tiltillä. Aluksi sain binin uppia, kun muistaakseni AA keski jotain pienempää paria vastaan. Sitten annoin puolikkaan pois AQ vs A3. Loppujenlopuksi bini takkiin, muistaakseni AJ vs JJ kun pöydässä A ja J. Suurin tekijä tähän oli pieni tiltti, joka koituu umpisurkeasta tietokoneesta. Työkalujen on oltava kunnossa, mutta valitettavasti hoidan ne kuntoon vasta kuun lopulla. Silloin tekin hyödytte projektipäiväkirjan seuraamistesta. Vai teettekö niin, ootte ainakin hiljaa? Mut anyways, tiltillä sitten rouhittiin uppia rushissa oikein olan takaa (: Valueta on tuollakin, mutta ehkä pientä upswingiä oli havaittavissa (vaikka runasin alle EV:n). Pari omasta mielestä hyvää suoritusta. Hain myös erään käsihistoria-postauksen mukaista flättiä, mutta valitettavasti squeezea ei tullut, ja KK jäi suurimmat valuet saamatta. Lisäksi pari 'setupia', blind vs blind tilanteessa QQ oli paperia 22 saatujen quadsien eessä.

      Sitten tohon MTT-pelaamiseen, joka jostain syystä ei suju nyt yhtään. Okei, suurimmat potit tänään pelatuissa tuli hävittyä QQ vs KQs ja AQ vs AA, mutta silti, huomaan itsekin että peli on lähempänä C:tä kuin A:ta. Tähän ongelmaan on tulossa apua, sillä Tournament Shark on hankinnassa (sen piti olla sitä jo pari viikkoa sitten, mutta jostain syystä jäi ottamatta). Tästä lisää kuun lopussa (?), muiden uutisten yhteydessä.

      Laitetaan ne tulospäivitykset. Ehkä tuo olion osoittama worst case scenario vältetään näillä tuloksilla. Ainakin näin toivotaan. Toivelistalla on myös Pattayan kutsuminen, jotenkin se ei vaan lähde mielestä, vaan tsemppaa peleissä eteenpäin. Johtuisikohan mun taustakuvasta, jossa on aurinkoinen biitsi... :f_cool: IronMan tulee napsuttua joka päivä helposti.

      Päivän profit:
      - SnG: $12.90
      - Texas, FL/NL: $41.00
      - MTT: -$8.60
      Kokonaisprofit tänään: $45,30

      Kuukauden profit: $164,56

      Tavoite profit päivässä / todellinen profit päivässä (keskiarvo): $33/$32,91 (LOL!)

      :s_thumbsup:
    • elSancho
      elSancho
      Bronze
      Joined: 20.01.2010 Posts: 1,286
      Hieno projekti, seuraan mielenkiinnolla. Tsemppiä peleihin! :f_cool:
    • player9000
      player9000
      Bronze
      Joined: 11.03.2008 Posts: 837
      Alkuperäinen kirjoittaja IPoker4k1I
      Tavoite profit päivässä / todellinen profit päivässä (keskiarvo): $33/$32,91 (LOL!)

      :s_thumbsup:
      Rakeback pelastaa :f_cool: