Uusi Rolli: Tupakoimattomuutta, freerolleja ja motivaatiota käteisiin

    • keekkini
      keekkini
      Bronze
      Joined: 12.02.2012 Posts: 332
      Eli hero sai viime viikolla vahvoja tunteenpuuskia, josta johtuen päätti tyhjentää rollinsa everestiltä ja "sijoittaa" tämän omiin juttuihinsa. Ulostettua saatiin n. 380$, joka saatiin kerättyä ps:n 50$ alkupääomalla, joten tästä suuri kiitos ps:lle, käsianalyyseille jne.
      Toinen asia, joka vei tähän päätökseen, jolla turvattiin rahojen säilyminen oli myös motivaation puute, jonka johdosta tuli hieman spewailtua.

      Nyt herolla siis +/- 0 rolli. Tarkotuksena kerätä uusi tukeva kassa ja motivaatiota peleihin ja kun nämä on kunnossa, tapahtuu paluu käteisiin.

      Motivaatiota en sen kummemmin rupea etsimään, se tulee, jos on tullakseen, eikä siitä sen enempää.

      Millä tätä rollia sitten kerätään? Tunteenpuuskissa päätin lopettaa tupakoinnin, näin 10vuoden sauhuttelun jälkeen. Noin 20kpl noita on tullu päivässä vedeltyä, välillä enemmän ja välillä vähemmän, mutta lasketaan askin hinnaksi n. 4€. Jokaisen päivän kun olen polttamatta talletan tämän 4€ pokerirolliin. (Jos sorrun tupakoimaan, en tee talletusta + otan edellisen talletuksen pois.) Huonon laskupääni mukaan tämä tekee n. 120€/kk rolliin. Tätä talletus muotoa aion jatkaa niin kauan kunnes pelikassa (pokerirolli+everestin kassa) yltää 600€, jolla voikin jo yrittää taas pelailla. Tämä kyseinen 600€ on siis tämän projektin tavoitteena. Aikarajana toimii 6kk, (6*120=720) jolloin tuo on jopa realistista saavuttaa, vaikka sortuisi polttamaankin.

      Rolliin haetaan minimaalista boostia kaikista everestillä tarjolla olevista freerolleista sekä summit points freerolleista, mukaan lukien mahdolliset tallettaja freerollit jne jne. joita kerkiää pelailemaan.

      Perimmäinen tarkoitus tälle blogille on kuitenkin seurata, lähes päivä päivältä ainakin näin alkuun, entisen tupakoitsijan tunnetiloja/suoriutumista tämän vielä tässä vaiheessa ihanan kääryleen poistuessa elämästä ikuisesti. Tuo ko. 6kk toimii myöskin tupakoimattomuuden merkkipaaluna itselleni.

      Ensimmäinen päivä eteni pikakelattuna tähän malliin:
      Aamulla ensimmäisen kerran alkoi tekemään mieli tupakkaa kun sai kahvikupin eteen. Vielä toissapäivänä tämä oli yksi päiväni kohokohdista, mielin määrin kahvia ja tupakkaa... Tämä meni nopeasti kuitenkin ohi, kun huitasin kahvin naamariin ja lähdin kusettamaan koiraa. Tasasin väliajoin, n. 1-2h, mieleni teki tupakkaa, eniten kuitenkin aamulla, aterioiden jälkeen ja vielä illalla nukkumaan mennessäkin, mietin maatessani sängyllä, kuinka ihanaa olisi polttaa yksi tupakka. Selvisin kuitenkin ensimmäisestä päivästä kiitettävästi ja rolli sai näin alkunsa.

      Pokerirolli: +4€
      Rolli everestillä: 0
      Yhteensä: +4€

      PS. tätä kirjoittaessa tupakan himo on jo aika kova
  • 32 replies
    • Mikko
      Mikko
      Bronze
      Joined: 25.02.2010 Posts: 5,527
      Menestystä mielenkiintoiseen projektiin!

      Toivottavasti pelikassa saa runsaasti täytettä freerolleista ja polttamatta jääneistä tupakeista. :f_thumbsup:
    • NutzAreOk
      NutzAreOk
      Bronze
      Joined: 28.01.2011 Posts: 7,409
      Toivottavasti pääset lopullisesti syöpäkääryleistä eroon. Tahdonvoimasta se loppupeleissä on vaan kiinni. :f_thumbsup:

      Kannattaa pahimpien vieroitusoireiden iskiessä vetää jotain pikkupurtavaa.
    • MikkoMi
      MikkoMi
      Bronze
      Joined: 24.02.2011 Posts: 3,960
      Hieno projekti ja onnea matkaan. Neuvoja en oikein osaa antaa, mutta päiväkirjaa tulen seuraamaan varmasti innolla.
    • againAA
      againAA
      Bronze
      Joined: 01.02.2011 Posts: 646
      Tupakoinnin lopetus ei ole helpoimpia hommia.
      Poltin paljon ennen kuin törmäsin täälä tähän ketjuun ja siitä innostuneena tilasin kyseiset värkit,nyt 6kk myöhemmin en ole vieläkään ottanut yhtään savua oikeasta tupakista :D . Ja koko ajan tulee vähemmäm ja vähemmän sauhuteltua.
      Suosittelen kokeilua jos ei millään muuten pääse eroon.
    • Sawkko
      Sawkko
      Bronze
      Joined: 14.05.2008 Posts: 3,012
      Onnea projektille, etenkin tupakoinnin lopettamiselle. Se on itsellänikin ollut tämän kesän projektina. Parhaimmillaan olin kuukauden polttamatta, sen jälkeen sorruin hieman. Viimeiset viikot menneet hieman pienemmällä sauhuttelulla. Toivottavasti nyt saisi taas kiinni siitä motivaatiosta jolla sain tuon pidemmän tauon ja tällä kertaa onnistuisi pysymään erossa vähän pidempään niistä "houkuttelevista" tilanteista.

      Aterioiden, bad beatien ja heräämisen jälkeen tekee kyllä todella pahasti mieli savuketta. Samaten nukkumaanmennessä. Helposti tuleekin valvottua turhan pitkään vain jotta nukuttaisi niin järkyttävän paljon ettei nukkumaanmennessä ajattelisi polttamista..

      Lopetatko ihan raa'asti kylmiltään vai käytätkö jotain nikotiinipurkkaa tms?
    • HitThe1Out
      HitThe1Out
      Bronze
      Joined: 07.01.2011 Posts: 5,059
      Tsemppiä projektille :P
    • oylioika
      oylioika
      Bronze
      Joined: 22.03.2009 Posts: 3,716
      Toivottavasti moti kantaa projektin joka tavoitteen suhteen. Tsemii :)
    • keekkini
      keekkini
      Bronze
      Joined: 12.02.2012 Posts: 332
      Päivä numero kaksi ilman tupakkaa:

      Aamulla normi herätys, aamupala naamatauluun. Ihme ja kumma, mieleni ei tee tupakkaa? :O Tästä ehkä jopa eufoorisesta tilasta tullaan hyvin nopeasti todellisuuteen, kun avovaimo iskee kahvikupin naamani eteen ja sanoo menevänsä itse tupakalle...!!! Oli muuten rajoilla, etten sanonut:"joo, mennään vaan." Onneksi sain kuitenkin tsemppiä takaisin ja toteamuksen, että jos sinä lopetat, niin siihen pystyn minäkin ja näin päätin vastustaa himoa ja istuuduin koneelle, jolta löysin muutaman summit point freerollin, sekä 10hengen SnG limit holdem turnauksen :D .
      Tästä himosta selvittyäni, seuraava haaste tuli vastaan ruokaillessa, jolloin sama kahvikuppi episodi toistui. Tällä kertaa himo tupakkaa kohtaan oli kuitenkin vähintään 25kertaa suurempi. Huitaisin kahvin yhdellä hörpyllä tauluun, jonka jälkeen purkka suuhun ja tilanne oli melkein selvitetty. Melkein, koska hetken kuluttua vaimoke pukkasi sisään "suloisen" tupakan hajuisena ja taas teki mieli tupakkaa, jälleen kerran 25kertaa enemmän kuin aiemmin. Tilanne kuitenkin raukesi siihen, että hain kaapista jäätelöä ja lisää purkkaa, jonka jälkeen himo meni ohi.
      Illalla kolmas paha tilanne iski juurikin nukkumaan mennessä, pyörin sängyssä n. 1½h miettien, jos sen yhden vain voisin polttaa, kunnes nukahdin vihdoin. Lähes koko päivän tasasin väliajoin teki mieli polttaa, nuo himot vaan esiintyy suurimpina aina semmoisissa tilanteissa, joissa on tottunut polttamaan.

      Kaksi päivää ilman tupakkaa! Mahtava suoritus tähän mennessä, vaikka haasteita on varmasti vielä edessä. Saatiinpahan muuten freerolleista täytettä kassaan, kolmesta sittarista kaksi voittoa, +0,10$ sekä summit point turneista sijat 146/833 ja 104/1167, yhteensä 14 summit pointsia. Harmi, että minimi mitä noita pointseja voi muuntaa käteiseksi on 1250=n.5$, eli muutama turnaus pitää pelata jos niitä haluaa rahaksi muuttaa :P

      Kolmas päivä siis käynnistyi nyt aamulla ja tupakkaa tekee mieli niin paljon, että ei voi sanoin kuvailla. Koitetaan kuitenkin edelleen vastustella ja tsempataan ilman tupakkaa!

      Pokerirolli: +8€
      Rolli everestillä: +0,10$
      Yhteensä: +8,10€

      Vähänhän tuo yhteensä summa heittää kun dollareita ja euroja ynnäillään yhteen mutta jotain aina siihen suuntaan kuitenkin.

      Alkuperäinen kirjoittaja againAA
      Tupakoinnin lopetus ei ole helpoimpia hommia.
      Poltin paljon ennen kuin törmäsin täälä tähän ketjuun ja siitä innostuneena tilasin kyseiset värkit,nyt 6kk myöhemmin en ole vieläkään ottanut yhtään savua oikeasta tupakista :D . Ja koko ajan tulee vähemmäm ja vähemmän sauhuteltua.
      Suosittelen kokeilua jos ei millään muuten pääse eroon.
      Törmäsin kyseiseen värkkiin intissä ollessani, kun tuvassa oli britti, jolla oli tuollainen sähkötupakka härveli. Aina kun muut lataili illalla puhelimien akkuja, kaveri latas sähkötupakan akkuja. Oli ihan hieno vehje, sai luvan käyttää tätä samaan tapaan kun nuuskaakin, eli sisällä leijaili paljon vesihöyryä :D Ei ollut tämäkään kaveri enää ottanut röökistä sauhuja tuon härvelin hankinnan jälkeen.


      Alkuperäinen kirjoittaja Sawkko
      Aterioiden, bad beatien ja heräämisen jälkeen tekee kyllä todella pahasti mieli savuketta. Samaten nukkumaanmennessä. Helposti tuleekin valvottua turhan pitkään vain jotta nukuttaisi niin järkyttävän paljon ettei nukkumaanmennessä ajattelisi polttamista..

      Lopetatko ihan raa'asti kylmiltään vai käytätkö jotain nikotiinipurkkaa tms?
      Ite oon huomannu tässä parissa päivässä myös että aterian jälkeen tekee tosi pahasti mieli, mutta toistaseks on selvitty ilman sauhuja. Toinen paha mikä itselläni tulee koko ajan vastaan on tuo kahvi. Olen kahvin suur-kuluttaja ja lähes aina kahvin kanssa tullut tupakoitua, joten himot on ehkä pahimmillaan kahvin kanssa. Ja kyllä, tarkotus on ihan raaka kylmiltään lopetus, jos jossain kohtaa projektia alkaa näyttämään siltä, että on pakko alkaa vetää kääryleitä naamariin, niin tilanteen mukaan harkitaan "apuvälineiden" käyttöönottoa :)
    • keekkini
      keekkini
      Bronze
      Joined: 12.02.2012 Posts: 332
      Kolmas päivä rupeaa olemaan voiton puolella, purkkaa pureskellessa. Väsyttää, mutta ei tuo sängyssä pyöriminen oikeen napannut, joten haetaan lisäväsymystä ruudun tuijottelulla. Nyt tiedän, mistä Sawkko puhui.
      Tuli pelattua 100$ ja 500$ Frollit, joista ensimmäisessä sija 320/2500, ei rahoja ja jälkimmäisessä sijä 73/615 ja 1,10$ rahastus :) Kohta alkais toinen everestin 100$frolli, sekä ps:n daily 100$, joihin molempiin otetaan osaa ja yritetään säilyä rahastuksille asti.
      Tupakoinnin lopettamiseen liittyen, päivän kysymys voisi olla tyyliin: Voiko ksylitolista saada yliannostuksen? Ostin nimittäin aamulla tommosen Jenkki purkkapussin ja on enää muutama pala jäljellä. Välillä jopa tuntuu siltä, että hampaat lähtee liiallisen pureskelun seurauksena irti ja poskia jomottaa. Huomenna täytyy varmaan ostaa joku Multi-Mega-Mix-Makusekotus-pussi, kun rupee tuo makukin tympimään. Mutta hei, eipä tullut laitettua yhtäkään röökiä huuleen ;)
      Tänään on ollut ehdottomasti pahin päivä tähän asti. Lähes läpi päivän on tehnyt mieli polttaa ja olisko ollu yks puoltuntinen kun ei tehnyt mieli tai en tupakoimista miettinyt. Osaltaan selittää tätä sijaistoimintona toimivaa purkan jauhamista.
      Annoin avovaimolle kaikki tulentekovälineet talteen, pyysin myöskin pitämään tupakat ulottumattomissani ja annoin jopa tupakansytyttimen autosta pois :D Toivon tämän edes hieman poistavan kiusauksia, jos jostain sattuisin tupakan saamaan käsiini, en ainakaan voisi sitä nyt sytyttää. Vannotin myös työpaikalla, että minulle ei tupakkaa, kiitos! Tältä päivältä voinen siis tehdä talletuksen jo rolliin:

      Pokerirolli: +12€
      Rolli everestillä: +1,20$
      Yhteensä: +12,98€

      Nyt siis yhteissumma laskettu ps:n etusivulta löytyvällä kurssimuuntajalla, eli summa on tarkka :P
    • NutzAreOk
      NutzAreOk
      Bronze
      Joined: 28.01.2011 Posts: 7,409
      En tiedä ksylitolin yliannostuksesta, mutta joku suositeltava kertamäärä päivässä niistä mun tietääkseni löytyy. En oo nyt ihan varma lukeeko peräti pussin kyljessä, kannattaa tarkistaa.
    • MikkoMi
      MikkoMi
      Bronze
      Joined: 24.02.2011 Posts: 3,960
      Muistaakseni tällaisen varoitustekstin olen purkkapussin kyljessä joskus nähnyt:

      "Liiallisella ksylitolin käytöllä voi olla laksatiivinen vaikutus."
    • Sawkko
      Sawkko
      Bronze
      Joined: 14.05.2008 Posts: 3,012
      Mieshän on ihan liekitön! Mahtavaa! Itekin polttanu tänään vaan yhden syöpärullan - huomenna ei toivottavasti yhtäkään :) Päivän kysymykseen vielä vähän täsmällisemmin :

      - Yliannoksina ksylitoli aiheuttaa ripulia, vatsa voi mennä sekaisin. Sen välttämiseksi sellainen kuusi palaa purkkaa päivässä on hyvä annos. Pienelle ja hoikalle sekin voi olla paljon, mutta iso äijä voi syödä kymmenen palaa, suhteuttaa hammaslääkäri.

      Tästä hyvää mieltä niin lopettaminen helpottuu :)

      http://www.youtube.com/watch?v=fLbQfMmrISE
    • kauris84
      kauris84
      Bronze
      Joined: 28.03.2010 Posts: 2,529
      Tupakoinnin lopettaminen aiheuttaa senkin että monilla ruoan rasvat alkavat imeytymään ihan sikana ruumiiseen ja paino nousee yhtäkkiä 10 kiloa (parissa viikossa kun elimistö on ilman sauhuja). Voisin jopa itsekin lähteä tälläseen prokkikseen mukaan,ainoa jota siihen lisäisin olisi kevyt liikunta joka päiväisenä,toki sitä tulee muutenkin harrastettua :)

      Onnea projektiin,jospa tätä seuraisin minäkin :)
    • keekkini
      keekkini
      Bronze
      Joined: 12.02.2012 Posts: 332
      Pokerirolli: +16€
      Rolli everestillä: +1,20$
      Yhteensä: +16,98€

      Tarkoittaen siis, että neljäs päivä takana, kassaan kilahti 4€ ja viidettä aloitellaan projektille jo tässä vaiheessa tutuksi tulleeseen aamuiseen tapaan, eli kahvikupin, tupakanhimon ja blogipäivityksen kera.

      Neljäs päivä oli mielihaluiltaan paljon helpompi päivä kuin kolmas. Tupakkaa tuli kyllä ajateltua tuon tuosta, tai ajatus:"voisin kyllä käydä röökillä" oli jatkuvasti mielessä. Tämä aiheutti keskittymisvaikeuksia tuon tuosta ja ties missä, joten sekä päivän freerollit, että duunit sun muut oli astetta haastavampia ja meni aivan penkin alle :D Purkkaa kuluu paljon, vähän vähemmän kuitenkin kun kolmantena päivänä, eikä ainakaan vielä ole havaittavissa sivuvaikutuksia, toivottavasti niiltä vältytään.

      Kahvin kulutus aamuisin on nyt aivan järkyttävää luokkaa... Melkeen pannullinen meni eilen, ja nytkin tullu vedettyä jo pari kuppia(0.43dl) ja kohta pitää hakea lisää, kun tuo kupin pohja alkaa näkyä. Jotain korvaavaa toimintaa tupakoinnille havaittavissa. Aika rautanen vatsa varmaankin kun kestää tommoset kahvimäärät ja ksylitolit :f_cool:

      Huomannu myös, että tullut syötyä vähän enemmän, joka aterialla. Jos aamusin on vaikka vetäny puuroa ja mehua, niin nyt siinä sitten menee kaksi leipä siivua täytteineen helposti kylkiäisinä. Eli en kyllä ihmettele enää näitä legendoja, jotka kertovat, että lihoin 10kg kun lopetin tupakoinnin, jos ruokahalu nousee ja korvaa tupakka hetkiä esim. suklaalla(vissiin lähinnä naiset?) Pyritään siis pitämään toi purkka kehissä, ja jos pitää syödä enemmän nii lisätä sit vaikka puuron määrää ja just jotain ruikkarin tapasta ruoan kylkee nii ei ehkä ihan turhii kaloreita pukkase. PS. Ehkä vähän OT, mut hermostuttaa ja sormet vaan näppäilee mitä päähän sattuu tulemaan.

      Nyt lähetäänki täyttämään kahvikuppia ja taistelemaan viidennen päivän kanssa, on semmonen tunne, että tästä ei tuu ihan helppo päivä.
    • keekkini
      keekkini
      Bronze
      Joined: 12.02.2012 Posts: 332
      Alkuperäinen kirjoittaja Sawkko
      Itekin polttanu tänään vaan yhden syöpärullan - huomenna ei toivottavasti yhtäkään :)
      GZ! Lisää näitä :)

      Viides päivä ohi, eikä todellakaan ollu helppoo. Tästä mm. kertoo se, että menin n. 21-22 välillä sänkyyn, olis tehny mieli polttaa tupakkaa, josta johtuen viimeisen kerran katsoin kelloa 00:20, eli tiedä sitte millon on oikee nukahtanu. Muutama frolli tuli pelailtua, joista rahastuksia 1,16$, ei ollu helppoo keskittyy mut jotenki siinä onnistuttiin. Muuten tossa eilisessä ei oikeestaa mitään ihmeempiä tupakoinnin osalta tullut eteen, samat tilanteet laukasee aina vaan ton tupakan himon pahemmin.

      Tänään tulikin herättyä tupakan himoon, eikä kupillinen kahvia sitä hirveesti auta :D Jälleen kerran käydään taistoon.

      Pokerirolli: +20€
      Rolli everestillä: +2,36$
      Yhteensä: +21,93€
    • kauris84
      kauris84
      Bronze
      Joined: 28.03.2010 Posts: 2,529
      Vaikkakaan en kaikkia yksityiskohtia tiedä,niin tämä kuullostaa varsin lupaavalta,varsinkin jos olet oikeasti kiinni röökissä,ei mikään 2-3 vuoden polttaja...

      Sain itsekin tästä idean,koitan aivan samaa tulevana syksynä kunhan saan tarpeeksi tekemistä jotta tupakka unohtuu "siinä sivussa"ja lataan kaiken röökiin menevän aloituskassaan jonnekin...
      Itse olen polttanut kohta 20v,eli 2/3 elämästäni,ei tule helppoa mutta jos tämmösessä onnistuu muut,niin kyllä kokeilen itsekin.
      Jatka sitkeästi vaan! kohta on komia rolli kasassa :f_thumbsup:
    • keekkini
      keekkini
      Bronze
      Joined: 12.02.2012 Posts: 332
      Alkuperäinen kirjoittaja kauris84
      Vaikkakaan en kaikkia yksityiskohtia tiedä,niin tämä kuullostaa varsin lupaavalta,varsinkin jos olet oikeasti kiinni röökissä,ei mikään 2-3 vuoden polttaja...

      Sain itsekin tästä idean,koitan aivan samaa tulevana syksynä kunhan saan tarpeeksi tekemistä jotta tupakka unohtuu "siinä sivussa"ja lataan kaiken röökiin menevän aloituskassaan jonnekin... Itse olen polttanut kohta 20v,eli 2/3 elämästäni,ei tule helppoa mutta jos tämmösessä onnistuu muut,niin kyllä kokeilen itsekin. Jatka sitkeästi vaan! kohta on komia rolli kasassa :f_thumbsup:
      Aivan mahtavaa jos saan innostettua muitakin tupakoinnin lopettamiseen / keräämään "ilmasta" rollia :) Tuo tupakoinnin lopettaminen on kuitenkin itselleni prio nro. 1. Ja jos ei tota innostusta pelaamiseen satu löytymään, niin tommoselle summalle mikä tässäkin on tarkotus kerätä, löytyy varmasti
      muutakin käyttöä.
      Joo, ei varmaan ihan helppoa tuu olemaan, kun itsekin joutuu kärvistelemään aika lailla ja mulla "vain" 10v tupakointia takana, mutta ei kukaan sanonut että tää helppoa tulis olemaankaan. Ja tuon prokkiksen otan varmasti seurantaan ;)

      Päivät 6 ja 7 takana päin:

      Huh! Ensimmäinen viikko ilman tupakkaa, on muuten jokseenki TOSI hyvä fiilis, vaikka tän kahvin kanssa tekis jälleen mieli vetästä sauhut :D Mielenkiintoisia havaintoja tuli tehtyä viikonloppuna, vaikka kaikki niistä ei ehkä olleet ihan miellyttäviä. Oltiin tossa kaverin kanssa saunomassa, muutama hassu tissuttelu juoma oli varattu mukaan ja tietysti makkaraa grilliin, mikäs sen parempaa? Pihalla kun oltiin grilliä lyömässä tulille ja maistoin ensimmäisen huikan olutta, tuli oksennus refleksi!? Katsoin tölkin pohjasta päiväyksen oluesta ja sanoin kaverille, että tää on varmasti menny vanhaks. Eipäs ollut, vielä oli päiviä oluella jäljellä, joten pyysin kaveria maistamaan sitä, kuulemma oli ihan normaalin makuista. Maistoin uudelleen, siinä oli vieläkin jotain outoa mutta en keksinyt, että mitä. Noh, huuhdoin enemmän tai vähemmän tyytyväisenä oluen naamariin, hain kaapista lonkeron ja sain makkaran lapaseen. Jos olut oli pahanmakuista niin olipa muuten TAIVAALLISEN hyvää makkaraa ja lonkeroa, mistä näitä oikein saa? (Normi kabanossia ja cool grape lonkero) Hetken pohdiskelun jälkeen, tuli vaan sitten mieleen, että on varmaan alkanu makuaisti palautumaan entiselleen, mikä toivottavasti tarkoittaisi enemmän nautintoja. Olut ei kuulunut näihin :( Ei se mitään hirveää tietenkään ollut, mutta ei maistunut enää samalta vanhalta tutulta, kun ei tupakoi. Tämmöisiä johtopäätöksiä vedettiin.

      Teki useaan otteeseen taas mieli polttaa, mutta ei enää niin hirveästi. Ensimmäisiä ajatuksia mielessä kun teki mieli polttaa oli, että nyt on oltu niin hyvin ilman, että en halua pilata sitä ja oikeastaan tolla mietteellä kannattelin itseäni viikonlopun yli.

      Jokunen hassu frolli tuli vedeltyä eilen iltasella, rahastuksia heru jopa 12,95$ edestä :) 25/739 500$frollissa ja 90/708 3500$frollissa. Mukavasti napsu kortti ja tuli yllättävän hyvää boostia rolliin. Eipä niistä sen kummempia, paitsi että nyt on ruvennu jo mietiskelemään paluita pöytiin, se vaan kun nyt on näitä turnauksia tullu lätkittyä, että jatkaisko käteisiä? Alkanut toisaalta nuo MTT:t ja SnG:t houkuttelemaan :P Mutta rollia täytyy kasvatella vielä sen verran paljon, että näitä ehtii taas pohdiskella hyvän tovin.

      Tältä se sitten näyttäs,

      Pokerirolli: 28€
      Rolli everestillä: 15,31$
      Yhteensä: 40,55€

      Ei muuta kun täydellä teholla kohti uutta viikkoa ja tosta ekana summit point freeroll auki.
    • kauris84
      kauris84
      Bronze
      Joined: 28.03.2010 Posts: 2,529
      Hyvin sulla menee nuo freerollit! Nyt jos koskaan kannattaisi jatkaa sitä samaa rataa,kokemuksesta tiedän et se tuuri loppuu ajallaan noissa freerollien ihmeellisessä maailmassa :)

      Muistaisin lukeneeni jostain että viikon tai oikeastaan 2 viikon päästä lopettamisesta alkaa jo kahvikin maistumaan paljon vahvemmalta kuin mihin on tottunut,samoin hajuaisti kuulemaa paranee. Itellä huomaan etten haista samoja hajuja kuin muut,mutta ei se kuitenkaan kovin vakavaa ole...sitten on jo jos ei maista lempiruokansa makua ja huomaat laittavasi siihen mausteita 3x normaalin verran,sitten alkaa olemaan jo hätä :D
      Olen myös lukenut että yleensä se on se kahdeksas lopetus yritys joka tuottaa tulosta keskimäärin,liekö sitten pitää paikkansa.

      Hyvältä kuullostaa tämä projekti :f_thumbsup:
    • keekkini
      keekkini
      Bronze
      Joined: 12.02.2012 Posts: 332
      Alkuperäinen kirjoittaja kauris84
      Hyvin sulla menee nuo freerollit! Nyt jos koskaan kannattaisi jatkaa sitä samaa rataa,kokemuksesta tiedän et se tuuri loppuu ajallaan noissa freerollien ihmeellisessä maailmassa :)

      Muistaisin lukeneeni jostain että viikon tai oikeastaan 2 viikon päästä lopettamisesta alkaa jo kahvikin maistumaan paljon vahvemmalta kuin mihin on tottunut,samoin hajuaisti kuulemaa paranee. Itellä huomaan etten haista samoja hajuja kuin muut,mutta ei se kuitenkaan kovin vakavaa ole...
      Tää päivä on jotenki nii masentava, et vaik noi frollit on sujunu, nii ei jaksa vääntää... Sataa ja masentaa, masentaa oikeastaan sen verran paljon, että ei oikeen tee edes röökiä mieli, mikä tietysti on hyvä asia, mut silti... Masentaa! Tuli aamulla pelattua summit point frolli, mut flopattu A-setti kräkättiin 85s, kun floppasi puolestaan värin ja fiilikset meni.

      Joo, huomaan kyl et jonkun verran haistan nykyään paremmin jotain asioita kuin ennen esim. tupakansavun(on muuten aika vahva kun ei oo polttanu). Toivotaan et kahvin maku siis paranee entisestään, jos maistuu vahvemmalta :D

      Tänään ollu aika normi päivä, on tehny sillon tällön mieli, huomattavasti jo kuitenkin vähemmän kuin viime viikolla, joten viitteitä helpommasta tupakoimattomuudesta on ollut esillä :) Toivotaan vaan, että pystytään noina tiukkoina hetkinä jolloin tekee mieli, pysyä vielä tiukempina ja ollaan se "kivekkäin" kaveri tässä racessa. Tänään tullu jostain syystä punnittua noita käteisiä, sng ja mtt hommia. PPP:n ilmainen 10$ tarjous osui siis heroon ja katotaan ehdinkö 1000 ekan joukossa sen lunastaa, pääsis kokeilee vähän noita sittareita ja nopeempaa pokeria, speed holdemia.

      Päivitys tässä vaiheessa iltaa jo rolliin:

      Pokerirolli: 32€
      Rolli everestillä: 15,31$
      Yhteensä: 44,55€
    • 1
    • 2