Kaksi kannabiksesta kärähtänyttä mukana 2012 MM-kisoissa.

    • NutzAreOk
      NutzAreOk
      Bronze
      Joined: 28.01.2011 Posts: 7,409
      Suomikiekossa kytee skandaalin poikanen. Jukka Jalonen valitsi 2012 MM-joukkuseen mukaan kaksi aiemmin samalla kaudella kannabiksesta kärähtynyttä pelaajaa tietoisena siitä, että ko. pelaajat olivat antaneet positiiviset näytteet.

      Omasta mielestäni melko moraalitonta ottaa kyseisiä tyyppejä mukaan ainakaan saman kauden kisoihin. Pelaajien nimet ei varmaan ole julkisessa tiedossa, mutta ainakin Jalosen pisteet laski heti kättelyssä kuin luin tästä. Vois melkein olettaa, että nämä kärähtäneet pelaajat on olleet mestaruusjoukkueessa mukana ja tämän takia otettu mukaan.

      Mitäs mieltä muut?

      Urheilulehden uutinen

      Kummolan kommentti
  • 49 replies
    • Kyyberi
      Kyyberi
      Coach
      Coach
      Joined: 09.07.2010 Posts: 10,508
      Kuten Kummola sanoo, jos kyseessä olisi ollut virallinen doping-testi, siitä olisi tullut tieto myös Jääkiekkoliittoon. Nyt Liitossa ei ole mitään tietoa asiasta (Kummolan mukaan).

      Urheilulehti on myös uskottavuudessa jossain Ilta-Sanomien ja Ilta-Lehden välimaastossa, joten ihan varmana uutisena en tätä pitäisi.

      Ja jos asia on tosi, niin toivottavasti aiheesta käydään asiallinen keskustelu. Oma henkilökohtainen mielipiteeni on että typerää, mutta skandaalia tästä ei saada millään.
    • ilari27
      ilari27
      Bronze
      Joined: 20.06.2010 Posts: 869
      Täh. Miten kannabis liittyy urheiluun/dopingiin?
    • NutzAreOk
      NutzAreOk
      Bronze
      Joined: 28.01.2011 Posts: 7,409
      Niin saa nyt nähdä mitä tuossa tapahtuu. Kannabishan ei paranna urheilusuoritusta, mutta on kuitenkin kiellettyjen dopingaineiden listalla.

      Tälläset tapaukset tulee kuitenkin julki ennemmin tai myöhemmin. Ei tarvis jälkeenpäin käydä asiaa läpi kun oltais tiputettu nämä tyypit pois kisoista ja sanottu ettei ole hetkeen mitään asiaa maajoukkueeseen. Kyseessä kun on kuitenkin ihan ehta huumausaine eikä niinkään varsinainen dopingaine niin luulis tällaisissa asioissa otettavan tiukan linjan (en sano etteikö ns. tavallisten dopingaineiden kanssa pitäis olla tiukka linja), mutta valitettavasti näin ei näköjään ole.
    • Kyyberi
      Kyyberi
      Coach
      Coach
      Joined: 09.07.2010 Posts: 10,508
      Jalonen tuon onkin jo myöntänyt.

      Mä olen täysin samaa mieltä kuin Jalonen. Tekopyhää olisi tuosta tehdä elämää suurempi juttu jos jossain Venäjän takamailla pari pelaajaa on pössytellyt. Lisäksi testi ei ole ollut virallinen doping-testi joten mitään virallisia sanktioita siitä ei ADT:n tai WADA:n suunnalta voi edes tulla. Ja kyseessä ei ole mikään doping-aine vaan huumausaine. Myös alkoholi on joskus ollut siellä listalla, kuten kofeiinikin. Pitäisikö kaljankittaajat ja kahvin juojat sulkea maajoukkueesta jos epävirallisessa testissä viisari värähtää?

      Enemmänkin tässä päästään ikuisuuskeskusteluun mietojen huumausaineiden vaarallisuudesta ja niihin reagoimisesta. Jaloselta mielestäni oikea tilanteenluku ja reagointi asiaan silloin, ja jämptin rehellinen kommentti nytkin.

      Miksi asiasta olisi pitänyt omaehtoisesti tehdä kohujuttu kisojen alla? Jos sieltä ihan itse tuotaisiin kaikki mahdolliset kohujutut ilmi, siinä olisikin monella ihmettelemistä.
    • sneigel
      sneigel
      Bronze
      Joined: 13.01.2009 Posts: 66
      Itse en pössyttele mutta ei tässä kuitenkaan mitään kauheata mielestäni ole :P
    • Dorffi
      Dorffi
      Bronze
      Joined: 24.10.2011 Posts: 119
      Alkuperäinen kirjoittaja Kyyberi
      Pitäisikö kaljankittaajat ja kahvin juojat sulkea maajoukkueesta jos epävirallisessa testissä viisari värähtää?
      Ei.

      Testissä huomataan, että pelaajilla kiellettyjä aineita veressään. --> Ulos joukkueesta.
      Kertoo ehkä jotain oman lajin arvostuksesta, kun annetaan puolustaa maailmanmestaruutta kielletyt aineet veressä "EI OO KIELLETTYY KUN EI JÄÄDÄ KII" argumentti oli ala-asteella hyvä.
    • HuhtalaJ
      HuhtalaJ
      Bronze
      Joined: 19.04.2010 Posts: 7,166
      Homma kun on se, että testi on ilmeisesti epävirallinen ja ilmeisesti kilpailutilanteen ulkopuolella tehty, niin itse pidän hyvin todennäköisenä, etteivät herrat ole lätkää pelanneet kannabiksen vaikutuksen alaisena. Se kun ei parannan urheilusuoritusta, niin mielestäni sen käytön kilpailutilanteen ulkopuolella ei sinänsä pitäisi olla antidogin-systeemien mielenkiinnon kohteena. Eri juttu jos ovat pössytelleet pelipäivän aamuna, mutta sellaiset tapaukset ovat varmasti äärimmäisen harvinaisia niin aggressiivisissa ja räväköissä lajeissa kuin jääkiekko. Ennemmin siellä kiskotaan piristäviä jos jotakin.

      Olisiko pelaajat pitänyt tämän takia jättää joukkueen ulkopuolelle? Ei minusta. En ole itse koskaan pilveä polttanut, mutten osaa enää pitää sitä niin kamalana asiana, vaikka se tietysti laitonta onkin (vai missähän maassa ovat polttaneet?).

      Minustakin "EI OO KIELLETTYY KUN EI JÄÄDÄ KII" olisi huono argumentti, mutta tässä ei ole siitä kyse. Pelaajat eivät tiettävästi ole käyttäneet kannabista pelipäivänä ja tuskin edes peliä edeltävänä iltana, joten ei ole sinänsä mitään mistä jäädä kiinni. Aivan varmasti olisi tullut sanomista mm. Jaloselta, jos olisivat kisoissa polttaneet.
    • NutzAreOk
      NutzAreOk
      Bronze
      Joined: 28.01.2011 Posts: 7,409
      Alkuperäinen kirjoittaja Dorffi
      Alkuperäinen kirjoittaja Kyyberi
      Pitäisikö kaljankittaajat ja kahvin juojat sulkea maajoukkueesta jos epävirallisessa testissä viisari värähtää?
      Ei.
      +1.

      Mun mielestä tässä ei kuitenkaan pidä lähteä vertaamaan edellä mainittuihin aineisiin. Kannabis on kuitenkin ainakin Suomessa laitonta tavaraa (koska huumausaine) ja osin jo tätäkin kautta pitäisi miettiä voidaanko kannabista käyttäneitä pelaajia ottaa mukaan kisoihin edustamaan Suomea. Lisäksi pitäisi ajatella millaista esimerkkiä annetaan toimimalla näin. Myös itse pelaajien pitäisi tämä tiedostaa ja ajatella millaista esimerkkiä he antavat huippu-urheilijoina. Tämän tapauksen tultua julki tuntuu, että halutaan näyttää, että pieni pössyttely on ihan ok mikä on mun mielestä todella väärin.

      En siis itsekään pidä tekoa mitään maailmaa kaatavana, mutta sen verran vääränä sitä pidän, että tiukempi saisi linja olla tällaisissa asioissa kaikilla, jotka siitä ovat silloin olleet tietoisia.

      e. Niin ja jostain olin lukevinani, että ko. pelaajat olisivat pelanneet KHL:ssä.
    • PerusJamppa
      PerusJamppa
      Bronze
      Joined: 18.01.2008 Posts: 2,714
      Tuskin kukaan nyt savuissaan on kaukaloon hypännyt. :D

      Mutta onhan tämä vähän hankala juttu moneltakin osin.

      Ensinnäkään kannabis nyt ei ainakaan minun mielestä mikään superhuume ole, eli henkilökohtaisesti en ainakaan sen satunnaiskäyttöä mitenkään tuomittavana pidä.
      Moraalinen puoli onkin sitten toinen juttu. Urheilijat ovat kuitenkin jossain määrin roolimalleja nuorille joten laittomista päihteistä kärähtämisen pitäisi tarkoittaa automaattisesti joukkueesta pudottamista.
      Toinen juttu on sitten se, että voidaanko alkaa pelaajia tiputtamaan joukkueesta pelkästään sen perusteella että tieto mahdollisesta käytöstä tulee epävirallisia kanavia pitkin epävirallisista testeistä saatuna tietona ilman virallisia dokumentteja..
    • HuhtalaJ
      HuhtalaJ
      Bronze
      Joined: 19.04.2010 Posts: 7,166
      Tuo roolimalli-näkökulma on kyllä hyvä pointti ja tekeekin tästä kimurantimman. Itsekin itseasiassa kritisoin Karalahden kapteeniutta muutama vuosi sitten maajoukkueessa aika kovasti mm. julkisuuskuvan takia. Tämä keissi ei tietenkään ole mitään verrattuna Karalahteen, mutta mihinkäs sen rajan sitten vetäisi, en tiedä.

      Oma rajani menisi kuitenkin jossain tämän takana vasta ja olisin ottanut pelaajat mukaan joukkueeseen. Veikkaanpa, ettei silloin päätöksentekohetkellä ole uhrattu ajatustakaan sille, pitäisikö tätä asiaa sen kummemmin edes ajatella. Kun päätös on jo tehty, niin mielestäni Jalosen kommentit ovat suoraselkäiset ja asian voivottelu tai tekemättömäksi toivominen olisi noloa.
    • kauris84
      kauris84
      Bronze
      Joined: 28.03.2010 Posts: 2,529
      Mukaan vaan,muistakaa nyt että kannabis on jopa terveellisempää kuin tavallinen tupakka.Se on saanut vaan niin julmettoman huonon maineen päihteenä.
      Tupakoinnista pitäisi myös saada sillon kielto mihinkään kisoihin,samoin alkoholista.
    • elSancho
      elSancho
      Bronze
      Joined: 20.01.2010 Posts: 1,286
      Alkuperäinen kirjoittaja kauris84
      Mukaan vaan,muistakaa nyt että kannabis on jopa terveellisempää kuin tavallinen tupakka.Se on saanut vaan niin julmettoman huonon maineen päihteenä.
      Tupakoinnista pitäisi myös saada sillon kielto mihinkään kisoihin,samoin alkoholista.
      Johtuukohan siitä että kannabiksen pössyttelijät on aikalailla järjestäin kujalla?
    • lagr68
      lagr68
      Silver
      Joined: 17.06.2010 Posts: 1,144
      Alkuperäinen kirjoittaja NutzAreOk

      Mun mielestä tässä ei kuitenkaan pidä lähteä vertaamaan edellä mainittuihin aineisiin. Kannabis on kuitenkin ainakin Suomessa laitonta tavaraa (koska huumausaine) ja osin jo tätäkin kautta pitäisi miettiä voidaanko kannabista käyttäneitä pelaajia ottaa mukaan kisoihin edustamaan Suomea.
      Veikkaanpa et noi kaks jantteria ei varmasti oo ainoot kannabista polttaneet henkilöt joukkueesta :D tuskin on edes pahasti yläkanttiin jos väittää että 30-50% ois joskus kokeillu ainakin, tällä foorumillakin on varmasti monia highstakes jyriä ja tosi fiksuja ja menestyneitä ihmisiä jotka on kannabista kokeillut. Joten jos lähetään potkimaan kaikki jotka on kannabikseen tai johonkin muuhun laittomaan joskus syyllistynyt niin veikkaisin että ens vuonna ei tulla pärjäämään kovin pitkälle kisoissa :D
    • NutzAreOk
      NutzAreOk
      Bronze
      Joined: 28.01.2011 Posts: 7,409
      Tiedän kyllä itsekin, että kannabiksella on todetusti jopa terveysvaikutuksia, mutta kyllä kaikenlaisille huumausaineille pitäis sanoa jyrkästi ei. Eihän sitä nyt voi verrata alkoholiin (vaikka huumaava aine käytännössä sekin) tai kofeiiniin. Melko jännää miten itse asiassa aina ihmiset vertaa juuri näihin tuotteisiin kun puhutaan pilven polttamisesta. "Saa pössytellä kun kaljaa ja kahviakin saa juoda."

      e. typo
    • Kyyberi
      Kyyberi
      Coach
      Coach
      Joined: 09.07.2010 Posts: 10,508
      Kannabis vs. alkoholi/tupakka on keskustelu mitä on käyty vuosikausia, ja tullaan varmaan käymään vielä pitkään. Ja yleensä keskustelu on sitä että molemmat osapuolet perustelevat minkä kerkiävät, eikä kukaan ole missään määrin halukas muuttamaan kantaansa. Yleisesti käytetyt argumentit ovat kannabiksen laittomuus, ja toisaalta taas alkoholin moninkertaisesti pahemmat terveysvaikutukset.

      Jos tuo keskustelu jätetään tämän ulkopuolelle, en ymmärrä miksi Jalosen olisi pitänyt omaehtoisesti tuoda asia julkisuuteen ja liittyä jeesustelijoiden joukkoon. Jossain Venäjällä on joukkue tehnyt omat testinsä, mistä ei ole mitään dokumentointia. Sieltä tulee soitto Jaloselle että pelaajat X ja Y ovat antaneet viitteitä kannabiksen käytöstä. Jalonen ottaa pelaajat juttusille ja kysyy asiasta. Pelaajat vastaavat, ja Jalonen toteaa että asia on sen verran vähäpätöinen ettei se aiheuta mitään kurinpidollisia toimia. Elämä jatkuu. Voisin hyvin kuvitella että kaverit ovat vapaa-ajalla hieman pössytelleet, ei sen kummempaa. Toki se on Suomen laissa kiellettyä (Venäjän lakia tapahtuma-alueella en tiedä) sekä urheilussa kiellettyjen aineiden listalla (tosin antaa vain varoituksen, ei käsittääkseni kilpailukieltoa) ja maajoukkuetason urheilijalta typerää, mutta jokainen päättää itse onko se eettisesti tai moraalisesti väärin. Vähän sama kuin kännykän käyttö ajaessa. Laissa kiellettyä, silti aika moni tekee sitä ilman omantunnon tuskia. Ja joidenkin mielestä on erittäin edesvastuutonta käyttää kännykkää ajaessaan. Samoin kannabis on toisten mielestä eettisesti ja moraalisesti hyvinkin väärin, ja toisten mielestä ei ollenkaan.

      Roolimalleista olen samaa mieltä, ja voisin veikata että nämä kaverit ovat joukkueen nuorimpia. Silloin käsitys urheilijan vastuusta esikuvana ei ole oikein jäsentynyt, ja omien toimien seurauksia ei välttämättä edes ajatella.

      Olisiko Jalosen pitänyt itse soittaa maikkarille ja kertoa "Jukka tässä moro. Meillä on kaks jannua vetänyt tötsyt Siperian aroilla vapaa-ajallaan. Ajattelin potkia ne joukkueesta."

      Olisiko siis asian julkituominen, jumalattoman hässäkän ja jeesustelun aloittaminen sekä tekopyhä tuomitseminen (kun Jalonen itse ei nähnyt asiaa näin vakavana) ollut parempi vaihtoehto kuin asian käsitteleminen pelaajien kesken? Jos lapsille halutaan antaa hyviä roolimalleja, niin eikä juuri sen takia nämä asiat pitäisi pitää poissa julkisuudesta?
    • Kyyberi
      Kyyberi
      Coach
      Coach
      Joined: 09.07.2010 Posts: 10,508
      Alkuperäinen kirjoittaja NutzAreOk
      mutta kyllä kaikenlaisille huumausaineille pitäis sanoa jyrkästi ei.
      Olisi hyvä täsmentää aina puhutaanko laittomista huumausaineista vai terveydelle vaarallisista huumausaineista. Nämä kun eivät ole synonyymeja.

      Jokainen voi pohtia olisiko tupakka tai alkoholi laiton huumausaine, jos ne keksittäisiin vasta nyt.
    • Hold27
      Hold27
      Bronze
      Joined: 12.09.2010 Posts: 5
      Alkuperäinen kirjoittaja kauris84
      Mukaan vaan,muistakaa nyt että kannabis on jopa terveellisempää kuin tavallinen tupakka.Se on saanut vaan niin julmettoman huonon maineen päihteenä.
      Tupakoinnista pitäisi myös saada sillon kielto mihinkään kisoihin,samoin alkoholista.
      Höpö höpö. Ei tupakasta aiheudu psykooseja, skitsofreniaa ym.

      Edit. Linkki korjattu. Toivottavasti nyt toimii.

      http://www.irtihuumeista.fi/avaa_silmasi!/kannabiksesta/kannabiksen_kayton_vaikutukset
    • NutzAreOk
      NutzAreOk
      Bronze
      Joined: 28.01.2011 Posts: 7,409
      Alkuperäinen kirjoittaja Hold27
      Alkuperäinen kirjoittaja kauris84
      Mukaan vaan,muistakaa nyt että kannabis on jopa terveellisempää kuin tavallinen tupakka.Se on saanut vaan niin julmettoman huonon maineen päihteenä.
      Tupakoinnista pitäisi myös saada sillon kielto mihinkään kisoihin,samoin alkoholista.
      Höpö höpö. Ei tupakasta aiheudu psykooseja, skitsofreniaa ym

      http://www.irtihuumeista.fi/avaa_silmasi!/kannabiksesta/kannabiksen_kayton_vaikutukset
      "404 Not Found / Sivua ei löydy"

      Alkoholi on ehkä jossain määrin verrannollinen kannabikseen verrattuna, mutta tupakan voi jättää täysin pois tässä kohtaa.

      Ja tarkoitin lähinnä laittomia huumausaineita.

      Mutta takaisin itse asiaan. Nyt näyttäisi siltä, että tässä onkin ollut kyseessä uutisankka. Niinkuin Kyyberi taisi jo ketjun alussa mainita niin uutinen ei ole kovin luotettavasta lähteestä.

      http://www.mtv3.fi/urheilu/jaakiekko/leijonat/uutiset.shtml/2013/01/1695987/kannabiskohussa-shokkikaannos-suomalaispelaajilla-puhtaat-paperit
    • Kyyberi
      Kyyberi
      Coach
      Coach
      Joined: 09.07.2010 Posts: 10,508
      Muutenhan asia olisi taputeltu, mutta kun Jalonen on myöntänyt asian ja sanonut olleen tietonen testin tuloksesta ja käyneen asian pelaajien kanssa läpi. WTF?