Ghaleon kyseli seuraavaa.

Eli, kun olet SB positiolla, eikö ole periaatteessa sama melkeenpä aina maksaa? Jos siis pääsee sillä BB:n maksulla. Kyseessä on kuitenkin varsin pieni menetys vaikka BB pelaaja sattuisikin korottamaan. Toisaalta, kun olen näihin maksanut heikoillakin käsillä, esim. 8|3 eri maata, olen saattanut saada varsin mukavia valmiita käsiä. Tänään kerran kolmoset ja kerran täyskäsi. Toisaalta voisin kuvitella, että näissä onnen kantamoisissa on myös sellainen psykologinen etu, että muut pelaajat saattavat lähteä varsin rohkeasti hyökkäämään mahdollisilla ylipareilla/vahvoilla aloituskäsillä ajatellen kätensä olevan voimakas. Varsinkin, jos väriä/suoraa ei ole todennäköisesti tulossa. Korkeammat kolmoset ovat tietysti riski, mutta tuskin kovin suuri, olettaen, ettei jotain korkeampaa paria tule pöytään turnilla/riverillä. Pokerstrategyn ohjeiden mukaan pelaajat tietty korottavat hyvillä käsillä, mutta kaikki eivät kuitenkaan niin tee, joten tällaisia mahdollisuuksia ilmenee jopa aika tiheään.


Hyvä kysymys! Tuo on monimutkainen tilanne. Se osoittaa hyvin, miksi hold'em on niin vaikeaa.

Lähtötilanne on seuraava: Huppipotissa on preflopilla 3SB, Herolta vaaditaan pelissä pysymiseen 1SB. Jos Heron stäkki olisi vain 1SB, on kippi väärin millä tahansa kädellä. Laitetaan Herolle huonoin preflop-all-in-käsi, 32o, ja Equilator antaa satunnaista kahta korttia vastaan sille osuudeksi 32,3%. Eli

EV(maksu) = 0,323*3SB - 0,677*1SB = 0,29SB

Hold'emissa isommalla stäkillä tilanne muuttuu. 32o-tyyppisellä kädellä maksaessa on kaksi isoa ongelmaa. Pelaat ilman positiota, ja vaikka osuisitkin pariin, et tiedä oletko edellä. Kuinka paljon nuo asiat heikentävät EV:tä? Mahdotonta sanoa, riippuu tilanteesta. Mä yleensä kippaan shortissa normivastustajaa vastaan vähintään 30% käsistä. Paljon tiukemminkin voi pelata - ja usein pelaankin. Pelaamistani käsistä tykkään korottaa ison osan, koska haluan voittaa potin mieluiten ennen floppia. Jos pelaat shorttia, kannattaa vilkaista PokerStrategyn TAG-suositusta aloittelevalle pelaajalle: fullista shorttiin. Tuon artikkelin ohjeita seuraamalla kippaat suurimman osan käsistä SBltä, ja korotat loput! Pelitapoja on tietysti monia. Daniel Negreanu kertoo kolumnissaan suosivansa passiivisempaa pelitapaa.

Voit tosiaan voittaa hyvän potin, jos satut any-twolla floppaamaan tripsit tai täyskäden. Mun mielestä isompien tripsien pelko ei ole aiheellinen, mutta ongelma on se, saatko kuitenkaan tarpeeksi hyvät potit osumillasi suhteessa preflop-investointiin. Esimerkiksi täyskäden floppaat vain 0,10% kerroista, eli kerran tuhannesta. Tripsit tulevat päälle 1,35% kerroista, ja 2-paria molemilla korteilla 2,0% kerroista. Tekee yhteensä 3,45%. (Jos olet kertoimien laskija tyyppiä, niin tämä viesti voi kiinnostaa.)

Tuosta seuraa, että sun pitäisi saada osumilla keskimäärin vähintään noin 30*1SB=15BB vastustajasta irti - ja vastustaja ei koskaan korota sua pois potista ennen floppia. Tuo 15BB on todella kova vaatimus pieneen pottiin. Sun pitää saada maksu lähes potin lyönnille joka kadulla, eikä peli silti ole kovin isosti +EV. Tilanne tietysti muuttuu, jos olet taitava post-flop-pelaaja ja hyvä bluffaaja. Siinäkin tapauksessa pääset parempaan tulokseen kippaamalla suoraan ainakin pahimmat kuraoffarit.

Tällaisissa pohdinnoissa PokerTracker tai PokerOffice on kullanarvoinen. Kokeile vaikka vetää vuoropäivin tiukkaa / löysää SBltä n. 10K käden ajan ja vertaile tilastoja. Aikaahan tuo vaatii, mutta tilastollisesti merkittävien otosten saaminen ei ole helppoa hold'emissa. Jos haluat päästä helpommalla, luota vain aluksi PokerStrategyn oppeihin :D .